Kyllästyttää, kun täällä aina irvaillaan "lobbareista" ja "skepoista". Itse en ole kumpikaan, vaan asioihin ja ilmiöihin uteliaasti, mutta silti kriittisesti suhtautuva yksilö. Jos haluaa esittää jonkin kriittisen kommentin (ei edes pahasti sanottuna), on heti lobbari tai skepo, vaikka haluaisi vain käydä asiallista keskustelua aiheesta. Pitääkö täällä ihan oikeasti hymistellä ja olla samaa mieltä kaikesta (no ei toki monet olekaan), vaan sallitaanko kriittisyys, avoin keskustelu ja mielipiteiden vaihto ilman herjaamista, mielenterveyden tilan epäilemistä tai muuta epäasiallista?
Lisäksi vielä näistä lobbari/skepo-kommenteissa halutaan nähtävästi antaa kuva, että täällä riehuu vaihtoehtohoitoja vastustamassa yksi sekopää, joka on lääketieteen/teollisuuden kätyri. Ei se pidä paikkaansa. Toki täällä VOI olla joku sellainenkin, mutta itse en ainakaan tunnustaudu lobbariksi enkä skepoksi, vaan ihan tavalliseksi ihmiseksi, joka on kiinnostunut vaihtoehtohoidoista lähinnä ILMIÖNÄ (en käyttäjänä), ja mielelläni lukisin asiallisia keskusteluja aiheesta.
Lisäksi vielä näistä lobbari/skepo-kommenteissa halutaan nähtävästi antaa kuva, että täällä riehuu vaihtoehtohoitoja vastustamassa yksi sekopää, joka on lääketieteen/teollisuuden kätyri. Ei se pidä paikkaansa. Toki täällä VOI olla joku sellainenkin, mutta itse en ainakaan tunnustaudu lobbariksi enkä skepoksi, vaan ihan tavalliseksi ihmiseksi, joka on kiinnostunut vaihtoehtohoidoista lähinnä ILMIÖNÄ (en käyttäjänä), ja mielelläni lukisin asiallisia keskusteluja aiheesta.
Vastaukset 52
Vanhimmat
"Kyllästyttää, kun täällä aina irvaillaan "lobbareista" ja "skepoista"."
Toit esiin todellisen pulman koskien näitä keskusteluja. Tosin jätit mainitsematta "hörhöttelyn", johon vastareaktiona tuli tuo "lobbari".
No kuitenkin, onko palstalaiset valmiit herrasmiessopimukseen, että hörhöttely ja lobbarointi pois keskusteluista ja puhutaan asioista asioina ja tuodaan omat mielipiteet esiin ilman vittuilua. Kovaakin tekstiä voi olla, mutta käytöstavat kuitenkin mukana.
Asia ollut esillä aiemminkin, tämä kiinalaisen lääketieteen ketjusta:
"Tuntuu vähän siltä että keskustelua provosoi huonoon suuntaan hyvinkin vähälukuinen joukko ja todellisia isoja näkemyseroja ei niin hirveästi kuitenkaan ole keskustelijoiden enemmistöllä."
Joo, ymmärrän hyvin ettei kukaan halua myöskään kuulla olevansa hörhö, jos uskoo asiaansa... ;-)
Minä puolestani luulen, että näkemyserot ovat täällä keskustelevilla isojakin, mutta kannatan lämpimästi ajatusta, että asioista silti voisi keskustella ilman v...uilua ja nimittelyjä!
Jos hörhöttelyä ei saada loppumaa, tuskin lobbarointi/skepottelukaan loppuu.
Yhteispelillä moisesta syöpäläisyydesta voi päästa eroo, huom! yhteispelillä, viestin poito palstalta niin eiköhän siistiydy. Ja myöskin se halpamainen valehtelijaksi ja valheeksi tituleeraaminen kuuluu samaan katekoriaan. Jos tämä on vaihtoehtoisten palsta, on kohtuus, että voit sanoa sanottavasi ilman, että heti hyökätään nimittelemään valehtelijaksi.
Nämä vaihtoehtosuuntaukset ovat aika traumaattisia paikkoja. Jos joku epäilee, että eihän toi oikeasti toimi, niin ainoa vastaus voi olla, että epäilijä on lääketeollisuuden palkkaam lobbaaja.
Yli-Vainion parantamisista kirjoittanut kaveri sai aikanaan kanssa kohtalaisesti mielenkiintoista postia kovan linjan helluntailaisilta. Saatanan kätyrinä pidettiin.
"Nämä vaihtoehtosuuntaukset ovat aika traumaattisia paikkoja."
Tässä tais tulla heti tyrmäys asialliseen keskusteluun, vainoharhaiseksi nimitellään eri mieltä olevia ja tuodaan esiin lahkojuttuja jotka kuuluisivat lähinnä uskonto-palstalle.
Eihän koko Niilo Yli-Vainio kuulu millään muotoa vaihtoehtoisiin hoitoihin. Yrität heti sivallella asialla, jolla ei ole mitään tekemistä vaihtoehtoisten hoitojen kanssa. Se kuuluu uskontoon. Opettele hyvä ihminen eroittelemaan asiat.
"Jos joku epäilee, että eihän toi oikeasti toimi, niin ainoa vastaus voi olla, että epäilijä on lääketeollisuuden palkkaam lobbaaja."
Miten niin ainoa vastaus? Mitä vainoharhaista on muuten siinä, jos keskustelee täällä samoista teemoista jotka mm. journalistit tuovat esiin omassa ammattilehdessään:
http://www.journalistilehti.fi/tuotteet.html?id=106/503
"Kohteliaimmin yritän tuoda julki näkemyksen" (hehe), että Yli-Vainion parantamistouhu toki on eräänlaista vaihtoehtohoitoa, ehkä samaa kategoriaa kuin henkiparannus tai enkelihoidot tai energiansiirto, vaikka taustalla oleva aate/usko on erilainen. Koska se ei ole lääketieteellistä hoitoa, sen voi kai sanoa olevan vaihtoehtoista hoitamista (tai ainakin yrittämistä).
Luontaishoidot (kansanparannus ilman manauksia tms), yrtti-ravinnonlisä-hieromis- (ei energia, reiki, joihin liittyy se henkinen aspekti)manipulaatio- ym. hoidot ovat sitten asia erikseen toisentyyppisenä vaihtoehtohoitomuotona. Onko näin? Vai voiko näitä hoitoja erotella ja kategorisoida?
Ja mihin lasketaan homeopatia?
Itse ei-käyttäjänä (joka tämän keskustelun avasi) suhtaudun "helpommin" luontaishoitoihin kuin henkimaailman juttuihin. (Toivottavasti en ole sen vuoksi lobbari tai skepo!)
Koska Journalistilehdessä olisi väitetty, että vaihtoehtohoitoihin keskustelupalstoilla kriittisesti suhtautuvat ovat lääketeollisuuden palkkaamia lobbaajia? Minä en ainakaan ole huomannut.
Kyllä tässä jonkinlainen luokittelu olisi paikallaan. Ainakin kaikkien ei-näyttöön perustuvien hoitojen nimeäminen luontaishoidoiksi on selvä virhe.
Erilaiset magneetti-, ihmekone- ja otsonikaasua peräsuoleenhoidot eivät ainakaan ole luontaishoitoja. Energiansiirto- ja henkiparannusjutkat eivät myöskään vaikuta lainkaan luonnollisilta. Näissäkin on näköjään kovia oppiriitoja sen mukaan, ajatellaanko hoidossa siirtyvän kristillistä pyhää henkeä, buddhalaista vai intialaista kosmista värähtelyä vai minkä kautta henkiin ollaankaan yhteydessä.
Hommeopatia ei liity luontoon ollenkaan. Siinä taustalla on vanha saksalainen mystiikka yhdistettynä alkemiaharrastukseen.
Itse ajattelen, että turhaa lääkkeiden käyttöä tulisi välttää ja ruuan kannattaisi olla suht puhdasta, mutta kyllä näiden vaihtoehtoisia elämäntapoja ylistävien henkilöiden kanssa tulee välillä sellainen kiusaantunut myötähäpeän tunne.
Jotenkin vain haiskahti tarkoitushakuiselle "henkilöön" kohdistuvaan v......uun. Osoittaa tietämättömyyttäsi, ja vilpitontä haluttomuuttakin asioista aidosti tietämiseen.
"Koska Journalistilehdessä olisi väitetty, että vaihtoehtohoitoihin keskustelupalstoilla kriittisesti suhtautuvat ovat lääketeollisuuden palkkaamia lobbaajia? Minä en ainakaan ole huomannut."
No niin, siinä pidetty keskustelutoverimme esitti aivan oikein ettei Journalistilehti ole käsitellyt keskustelupalstojen keskustelijoiden intressejä. Tämä oli aivan oikea havainto viivamieheltä ja hän ystävällisesti jakoi sen meidän muiden kanssa.
Nyt sitten palstan hengen mukaisesti toverillista tukea keskustelukumppanin tiedonjanoon. Journalistilehden artikkeli liittyy kuitenkin palstalla käytyyn keskusteluun, koska se käsittelee lääketeollisuuden harjoittamaa lobbausta ja aihe siten liittynee suoraan tähän palstan lobbari-keskusteluun.
Siihen että palstalla olisi oikein palkattuja lobbareita, en jaksa uskoa, koska todennäköisesti lääketeollisuus palkkaisi älykkäitä ja miellyttävästi käyttäytyviä henkilöitä edustamaan asiaansa.
Palataan vielä Journalistilehden artikkeliin. Toveri Viivamies esitti siis aivan aiheellisen kritiikin keskustelupalstojen puutteesta artikkelissa. Jos nyt kuitenkin tarkastelemme artikkelia lähemmin, huomaamme että lobbausteemaan kuitenkin asia liittyy:
"Lääketeollisuus yrittää saada kaikin keinoin maksukykyiset terveet ihmiset tuntemaan itsensä sairaiksi tai riskiryhmiin kuuluviksi ja tarpeettomien lääkkeiden käyttäjiksi. Tähän sillä on valtava propagandakoneisto ja voitelukeinot, joihin se osoittaa rahaa enemmän kuin uusien lääkkeiden kehittelyyn.
Voitelun kohteina ovat siis myös Suomen lääketiedetoimittajat. Sadat tuhannet suomalaiset syövät kolesteroli- ja verenpainelääkkeitä hyötymättä niistä lainkaan. Osteoporoosia, eturauhassyöpää ja impotenssia teollisuus markkinoi kestämättömin menetelmin. Missä ovat tätä kehitystä ruotivat jutut?
Ovatko teollisuuden sponsoroimat toimittajat sitoutuneet terveysongelmien ja lääkkeiden markkinoijiksi?"
Näin siis huomaamme että molemmat keskustelijat olivat oikeassa, ei löytynyt keskustelupalstoja mutta löytyi lobbausta. Ei siis tarvinnut mollata kummankaan kantaa.
Ei Journalistissa puhuttu sanaakaan vaihtoehtoisista hoitomenetelmistä.
"Lisäksi vielä näistä lobbari/skepo-kommenteissa halutaan nähtävästi antaa kuva, että täällä riehuu vaihtoehtohoitoja vastustamassa yksi sekopää, joka on lääketieteen/teollisuuden kätyri. Ei se pidä paikkaansa."
Totta, kirjoitustyyleistä päätellen niitä sekopäitä voi olla useampi.
No näistä teemoista voi keskustella ihan asiallisesti. Jos kaikki lääkkeettömät hoitomuodot lumevaikutusta myöten saavat kyytiä joidenkin toimesta, niin lienee täysin luonnollista että siitä tule mieleen että näillä keskustelijoilla on yhteisiä etuja lääketeollisuuden kanssa. Näin ei välttämättä ole, mutta ei mitenkään epärealistista näin arvella.
Sitten se että tietynsuuntaisia tutkimuksia nostetaan jalustalle ja toisia mollataan. Myös potilaiden omat kokemukset hoidoista pyritään vähätellen työntämään sivuun.
Monesti hoitomuodot jotka eivät sovi jonkun keskustelijan maksalaatikkotarjousmaailmankuvaan, leimataan lahkolaisiksi, noituudeksi ja limbona on jopa natsi-korttia käytetty. Miksei voi sanoa ettei tiedä asiasta, vaan keksitään jotain omia fantasioita, joilla hoitomuotoja mollataan.
Näyttää myös, että kaikki lobbari/skepoviestit ovat yhden henkilön kirjoittamia.
Näyttöön perustuvat hoidot eivät tarkoita samaa kuin lääkehoidot. Outoa, että et ole pannut merkille, että muitakin on. Ilmeisesti tarvitset viholliskuvan, jossa kaikki sinun kanssa eri mieltä olevat henkilöt ovat pahan lääketeollisuuden palkkalistoilla.
Myöskään vaihtoehtohoidoista kaikki eivät suinkaan ole lääkkeettömiä. Kyllä siellä pilsukauppa käy vilkkaana.
Mikä ihme pistää tuollaiseen puhdasoppiajatuksen tielle? Vai mitä bilsuilmaisuudellasi ajattelit ja tarkoitit?
Eikö me käyttäjät ole lukemattomia kertoja ilmaistu, että molempia hoidonsektoreita tarvitaan, vai elääkö edelleen puhdasoppinen, jompi kumpi - että jos käytät toista, et voi sillon käyttää toista palvelun tarjoajasektoria?
Mikä viehätys on pilkata ja ivata käyttäjiä? Vai onko puhtaasti, oikeasti psyykkiset syyt? Näin se vaan antaa ymmärtää. Pilkka ja halveeraaminen on kaukana keskustelusta.
"Näyttää myös, että kaikki lobbari/skepoviestit ovat yhden henkilön kirjoittamia."
Tuo tuskin on mahdollista, kun katsot lobbari/skepoviestien määrää. Myös lähetysajat saattavat olla joidenkin lobbari/skepoviestien kohdalla samalla minuutilla, joten ei kenenkään ole mahdollista kirjoittaa niin nopeasti.
"Näyttöön perustuvat hoidot eivät tarkoita samaa kuin lääkehoidot. Outoa, että et ole pannut merkille, että muitakin on."
Tuo on totta ja toki olen asian tiennyt, ettei tarvi enää oudoksua.
"Ilmeisesti tarvitset viholliskuvan, jossa kaikki sinun kanssa eri mieltä olevat henkilöt ovat pahan lääketeollisuuden palkkalistoilla."
"paha lääketeollisuus"? "viholliskuva"? Puhu vaan omasta puolestasi, itse kannatan hoitomuotojen yhteistyötä, enkä pidä lääketiedettä ollenkaan pahana. Enkä usko että lääketeollisuus palkkaisi ketään palstan keskustelijaa puhetorvekseen.
"Eikö me käyttäjät ole lukemattomia kertoja ilmaistu, että molempia hoidonsektoreita tarvitaan.."
Olet. Todellisuudessa vaikuttamattomia henkiparannus- ja homeopatiahoitoja tarvitsevat vain niiden kaupustelijat.
Et näytä olevan keskusteluun kykenevä, turha jatkaa. Kun on kyse hoitojen käytöstä, sinä hypetät myymistä.
Jos et satu taloudesta ymmärtämään, kaikki hoitopalvelut ovat kylläkin myytäviä palveluja, joten viestisi ei ole ymmärrettävissä.
"Tuo tuskin on mahdollista, kun katsot lobbari/skepoviestien määrää. Myös lähetysajat saattavat olla joidenkin lobbari/skepoviestien kohdalla samalla minuutilla, joten ei kenenkään ole mahdollista kirjoittaa niin nopeasti."
Juuri näin, hyvin monet ovat tympääntyneet tähän "hörhö"linjan kirjoitteluun ja alistamiseen, ja antavat samalla mitalla takaisin.
Mutta näyttää siltä, että halveksivat kirjoittajat ovat ulkona kuin lumiukot. Lienee jonkinmoinen shokkikaste kyseessä!
"Juuri näin, hyvin monet ovat tympääntyneet tähän "hörhö"linjan kirjoitteluun ja alistamiseen, ja antavat samalla mitalla takaisin.
Mutta näyttää siltä, että halveksivat kirjoittajat ovat ulkona kuin lumiukot. Lienee jonkinmoinen shokkikaste kyseessä!"
Tässä on juuri esimerkki positiivisesta joukkovoiman käytöstä. Halveksivat kirjoittajat ovat joutuneet selkä seinää vasten, kun palstalaiset eivät enää hyväksy heidän toimintaansa ja yksi kerrallaan heidän argumenttinsa ovat paljastuneet pelkiksi kupliksi.
Tämä voisi toimia laajemmaltikin yhteiskunnassa, jos vaihtoehtohoitoväki vetäisi yhtä köyttä ja järjestäytyisi vaatimaan asiallista ja tasapuolista kohtelua terveydenhoitosektorilla.
Mikähän voisi olla sellainen yhteinen järjestö, jossa vaikkapa elohopean käyttöä vaativat ayurvedahoitajat ja sen kieltävät amalgaamikriitikot voisivat toimia käsi kädessä? Entä miten minkään ihmelääkkeen myyjät voisivat toimia yhdessä klassisten homeopaattien kanssa, joilla on aivan päinvastainen näkemys lääkkeiden käytöstä. Entä miten ratkaistaisiin kiista enkeliparantajien, atlantissieluparantajien, helluntailaisten, katolisten, hindujen ja itseään ateisteina pitävien henkiparantajien kesken?
Vai lähtisikö yhteisyys siitä, että omalle kaupusteltavalle hoidolle ei saa olla mitään näyttöä mutta muuten anything goes?
>Jos et satu taloudesta ymmärtämään, kaikki hoitopalvelut ovat kylläkin myytäviä palveluja..
Onhan se tietysti homeopaatin kannalta tärkeää että kauppa käy vaikka kukaan asiakas ei rakeilla paranekaan. Se on pisnes kun puhuu.
Avuton olet, et edelleenkään ymmärrä.
Kyllä on ajatusmaailmasi kuralla. Et eroita edes uskonsuuntia hoitomaailmasta.
Selkeytähän ensin oma ajatusmaailmasi, että siitä saisi edes jonkinsortin selvää.
"Mikähän voisi olla sellainen yhteinen järjestö"
Esim. tämä:
http://www.lkl.fi/
"Entä miten ratkaistaisiin kiista enkeliparantajien, atlantissieluparantajien, helluntailaisten, katolisten, hindujen ja itseään ateisteina pitävien henkiparantajien kesken?"
Onko heillä joku kiista? Ratkaiskoon itse kiistansa jos sellaisia on, mitä asia kuuluu vaihtoehtohoitajien etujärjestö keskusteluun?
No niinkuin huomasitte tuo provokeskustelija koittaa taas sekoittaa selvää asiaa omilla fantasioillaan.
Vaihtoehtohoitajien etujärjestö siis edistäisi vaihtoehtoisten hoitojen asemaa yhteiskunnassa, tuon tyypin esittämät atlantis-fantasiat kuuluvat lähinnä psykiatrian toimialaan. Mutta huomasitte varmaan taas millä eväillä asiallista keskustelua koitetaan sabotoida, lapsellista irvailua ilman asiaa.
"Avuton olet, et edelleenkään ymmärrä."
Tuo oli juuri oikea diagnoosi näistä palstan häiriköistä, älyllisesti täysin avutonta porukkaa, jotka jauhavat muutamaa mantraa ja pilkkaavat vaihtoehtohoitoja käyttäviä ihmisiä. Pistetään porukalla palstan häiriköt ojennukseen, niinkuin olemmekin jo tehneet. Yhteistyössä on voimaa!
Sehän on täysin asioista tietämätön, kuvittelee vain olevan mahtava, mutta tietämisestä ei jälkeäkään.
>tuon tyypin esittämät atlantis-fantasiat kuuluvat lähinnä psykiatrian toimialaan.
Atlantis kuuluu keskeisenä osana steinerilaiseen hengentieteeseen. Sillä on paljon käytännön sovelluksia mm. atroposofisessa lääketieteessä ja parantamisessa.
Lakkaa pilkkaamasta sellaisia tieodn muotoja, joita et tunne. Säännöllinen eurytmia voisi auttaa sinua ongelmissasi.
"Atlantis kuuluu keskeisenä osana steinerilaiseen hengentieteeseen. Sillä on paljon käytännön sovelluksia mm. atroposofisessa lääketieteessä ja parantamisessa.
Lakkaa pilkkaamasta sellaisia tieodn muotoja, joita et tunne. Säännöllinen eurytmia voisi auttaa sinua ongelmissasi."
Tunnen kyllä Steinerin ajatukset ja Atlantiksen arvoituksen, eikä ollut tarkoitus arvostella niitä, vaan sitä kun tuo pilkkaaja käytti niitä lapsellisesti asiayhteyteen kuulumattomasti tuossa etujärjestö keskustelussa.
Atlantis ei ole fantasia vaan ihmiskunnan alkukoti. Niiden ihmisten, joilla oli vielä yhteys Pyhiin sanansaattajiin, joita nykyään sanotaan enkeleiksi.
Nykyihminen voi saada yhteyden atlanttiseen sieluunsa, mutta se vaatii harjoitusta. Käytännössä usean vuoden keskittymisen eurytmiaan.
Erilaisissa henkiparannusyrityksissä on muistumia atlanttisesta vaiheesta mutta vasta Steiner selvänäki, mistä todellisuudessa on kysymys. Ei näitä voi irrottaa yhteydestään kuin jotain temppuja vaan oleellista on kokonaisnäkemyksen kirkastuminen.
"Atlantis ei ole fantasia vaan ihmiskunnan alkukoti."
Monilla on muistoja entisistä elämistä Atlantiksella. Atlantis info:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Atlantis
"vasta Steiner selvänäki, mistä todellisuudessa on kysymys."
Steinerista tietoa:
http://www.teosofia.net/antropos/steiner.htm
Tuhannet steinerkoululaiset ovat varmaan nyt vittuuntuneita, kun tajuavat miksi sitä kaikkien vihaamaa eukkaa on ollut pakko tehdä joka viikko. Ei siinä mistään luovuudesta ja itseilmaisusta ole ollut kyse vaan menneen elämän sieluun tarttumisesta. Voi toinen jeesus.
Jos palataan siihen vaihtoehtohoitajien ammattiyhdistykseen, niin onko siitä muita mielipiteitä, kuin tuon huulenheittäjän.
"Mikähän voisi olla sellainen yhteinen järjestö"
Ei kai provoviesteihin pitäisi vastailla, mutta joskus voi tulla provostakin asiaa.
Jos ajatellaan vaikka SAK:ta, niin onhan siinäkin vaikka minkä alan edustajia. Vaihtoehtohoitajien etujärjestö edistäisi vaihtoehtohoitojen asemaa yleisesti, ei sen tarvi joka hoitosuuntaukseen erikseen ottaa kantaa.
Voisi vielä mainita Suomen talvisodan. Kansa oli jakautunut todella pahasti kahtia vapaussodassa, mutta yhteinen tavoite yhdisti porukan.
Vaihtoehtohoitoväellä ei tiettävästi mitään isompia ristiriitoja edes ole, että tuskin mitään vaikeutta on siinä, että yhdessä ajetaan kaikkien etua.
Toiset uskovat, että homeopaattinen hoito on oikea ratkaisu ja toiset uskovat enkeleihin.
Yhteinen etu kuitenkin on, että lakataan vaatimasta hoidoilta vaikuttavuutta. Siten jokainen voi myydä enemmän.
"Toiset uskovat, että homeopaattinen hoito on oikea ratkaisu ja toiset uskovat enkeleihin."
Toinen hitsari hitsaa kaasulla, toinen sähköllä. Toinen uskoo Jumalaan, toinen on ateisti, silti kuuluvat samaan liittoon. Eli ei erilaiset hoitosuunnat ole millään tavalla yhteistyön ja järjestäytymisen este.
"Yhteinen etu kuitenkin on, että lakataan vaatimasta hoidoilta vaikuttavuutta. Siten jokainen voi myydä enemmän."
Outo lause, onkohan jonkun huonekasvi liian lähellä näppäimistöä, pääsee fiikus lehdillään laukoon omiaan.
No vaikuttavista hoidoista ihmiset yleensä haluavat maksaa, eli tuskin vaihtoehtohoidoilla tulee pulmia, kun niiden suosio vain kasvaa ja julkinen valta on alkanut myös puhua niiden puolesta:
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_920_2006_p.shtml
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_610_2006_p.shtml
"Toiset uskovat, että homeopaattinen hoito on oikea ratkaisu ja toiset uskovat enkeleihin."
Voipi olla vaikeaa löytää ihmisiä jotka eivät usko enkeleihin. Enkelit oleellisia kristinuskossa ja suurin osa kansasta kuuluu kirkkoon.
Yleensä tuntemani kristityt hakeutuvat hoitoon, jos on sairauksia. Aika harva odottelee myöskään taivaallista sotaväkeä hätätapauksiin vaan ihan ambulanssi soitetaan.
voi kuinka moni lääkari on henkiinjäämisestäni sanonut, että kyllä sinulla on ollut suojelusenkeli
Se on semmoinen sanonta. Empaattinen lääkäri voi sinulle esittää tuollaisia höpötyksiä vaikka tietääkin, ettei enkeleitä oikeasti ole.
Ja Al tarjosi "suojelusenkelitoimntaa" myös muille. Eivät olleet henkimaailman olentoja vaikka hengenlähdetystä harjoittivatkin.
Ei sanontaa ilman aihetta. Lääkärikin uskoo suojelusenkeliin, näin vaan on
Kun järkevästi ajatteleva ihminen esittää totuuden, niin vaihoehtohörhö ei osaa enää tähän muuta vasta kuin "Avuton olet, et edelleenkään ymmärrä.". Näinkö se diagnosointi tapahtuu myös asiakkaiden kohdalla?
"Yleensä tuntemani kristityt hakeutuvat hoitoon, jos on sairauksia. Aika harva odottelee myöskään taivaallista sotaväkeä hätätapauksiin vaan ihan ambulanssi soitetaan."
Tottakai hoitoon hakeudutaan aina kun on aihetta, ei kai se enkeleihin uskominen tarkoita sitä että pitäisi olla idiootti.
"Kyllästyttää, kun täällä aina irvaillaan "lobbareista" ja "skepoista""
Niin minuakin kyllästyttää tuo jatkuva hörhöttely. Et sitä huomannut?
Ja erityisesti kaiken vaihtoehdon halveeraaminen, vaikka siellä on erittäin tehokkaita hoitoja. Ei se pistä silmääsi lainkaan? Ja sitä on monikymmenkertaisesti verrattuna nyt tympääntymiisi nimittelyihin.
Olen kyllä huomannut, olisit voinut lukea sen itsekin aloitusta seuraavasta viestistäni. Siis vielä kerran: ymmärrän, että hörhöttely on vaihtoehtohoitoihin mieltyneelle yhtä harmittavaa kuin minulle lobbariksi haukkuminen, varsinkin kun en ole mikään lobbari. Kuten luonnollista, kiinnitin vain ensin huomiota lobbari/skepo-juttuihin, koska minua nimiteltiin sellaiseksi, vaikka esitin mielestäni vain hyvin korrektin epäilyksen erään hoitomuodon toimivuudesta.
Se, miksi olen kiinnostunut aiheesta ja halusin täällä lukea keskusteluja, liittyy lähipiiriini. Oletan, että täällä SAA keskustella asiallisesti, nimittelemättä, esittää epäilyjäkin. Minä en ole nimitellyt ketään hörhöksi enkä lobbariksi. Mutta riidaksipa tämä näkyy kääntyneen ilman minun myötävaikutustanikin.
Siis tosiasia on se, että muutama biomassan asteelle taantunut hörhöttelijä on tämän nimittelyn aloittanut. Muu porukka antaa vaan takaisin samalla mitalla.
Härskiä hörhöttelyä on esiintynyt pitkälle toistakymmentä vuotta, niin kauan, kuin netti ja keskustelukanavia on ollut.
Yhden häirikön tiedän jääneen kiinni, ja saaneen tuomion. Sen jälkeen, kun heppu haettiin poliisiasemalle ja kone takavarikoitiin, tilanne rauhoittui merkittävästi.
Käytännössä tyyppi vain istui netissä kaiket ajat, ei edes ulkona käynyt, eikä malttanut edes ruokaa ittelleen laittaa. Huusholli täynnään tiskaamattomia homeisia astioita. Syrjäytynyt, jonka ainut elämisen ilo oli provosoida palstoja. Tietenkin työtön ja kouluttautumaton.
Siis voihan pitää paikkansa, että "biomassan asteelle taantunut hörhöttelijä" on saanut täällä koko porukan niin kierteeseensä, että asiallisiinkin kriittisiin kommenteihin pitää sitten vastata nimittelemällä ja ilkkumalla. No, itse en ole näitä keskusteluja kauaa vielä seurannut enkä tiedä kumpi oli ensin, muna vai kana. Mutta hämmästyin suuresti täällä saamaani epäasiallista palautetta (itse en siis ole ketään hörhötellyt tai muuten ivannut, vaan esittänyt mielestäni täysin asiallista epäilyä/kritiikiä jotakin ilmiötä kohtaan, ja tämän siksi, että olen lähipiirissäni nähnyt tosi valitettavan tapauksen vaihtoehtohoitoon turvautumisesta).
Minusta olisi kuitenkin hyvä, että ihmiset pystyisivät keskustelemaan asioista ja ilmiöistä hyökkäämättä toistensa kimppuun edes verbaalisesti (ajatella mitä tapahtuisi, jos nämä keskustelijat olisivat oikeasti vastakkain!)
Ja yhä edelleen olen sitä mieltä, että asiallisessa hengessä voi keskustella monesta sellaisesta ilmiöstä, jossa itse ei ole osallisena, ilman että mielipide tai kokemus heti rytätään maan rakoon. Ihmisiä kun voi kiinnostaa moni sellainen asia, jota itse ei suoranaisesti kannata (esim. äiti, jonka tytär menee yhteen muslimin kanssa, haluaa ottaa selvää islaminuskosta, ja huumeiden käyttäjän läheinen haluaa tietää huumeista, tai vaikkapa Kanadaan muuttaneen kaveri lukee tietoja Torontosta, vaikkei itse aio siellä käydäkään).
Okei, nyt ollaan asian ulkopuolella, mutta jos tuo auttaisi ymmärtämään, että muutkin kuin vaihtoehtohoitoja käyttävät tai vannoutuneet kannattajat voivat olla kiinnostuneita vaihtoehtohoidoista.
Riitojakin on välillä "virkistävää" lueskella, kunhan ne eivät mene henkilökohtaiseen haukkumiseen, nimittelyyn tai vastapuolen aliarvioimiseen. Jokaisellahan on oikeus omaan mielipiteeseensä. Mutta nuo lobbari/skepo/JA HÖRHÖ, (huom! olen huomannut!!), ovat ihan oikeasti jo sellaista "turhan toistoa", jonka luulisi jokaista täällä vierailevaa mielipiteeseen katsomatta kyllästyttävän.
Nyt on selkeästi uusi aika alkanut. Ei koskaan ole tällä palstalla voitu asiallisesti kirjoitella aiemminkaan, vaan nimittelyä, valehtelijaksi tituleeraamista, ja jopa arvuuttelua, kuka yksityishenkilo saattaa olla kyseessä, ja nimetty viestejä todella vaarallisesti milloin kenellekkin kuuluvaksi.
On vain sopeuduttava, että muutos on tapahtumassa. Yksityishenkilö jää siinä suurempien linjakäännösten puristuksiin. Sopeutua, tai poistua.
"Minusta olisi kuitenkin hyvä, että ihmiset pystyisivät keskustelemaan asioista ja ilmiöistä hyökkäämättä toistensa kimppuun edes verbaalisesti (ajatella mitä tapahtuisi, jos nämä keskustelijat olisivat oikeasti vastakkain!)"
Niin kauan kuin anonyyminä voi suoltaa mitä tahtojaan, yksilöllä ei ole suojaa. Se vain on totuus.
Niin, jokaisella on oikeus omasta mielestään mielipiteeseensä, mutta miksi ilmaista mielipidettä, kun se saa aikaan pohjattoman vainon, ja siihen nyt palstalla ollaan puuttumassa.
"(ajatella mitä tapahtuisi, jos nämä keskustelijat olisivat oikeasti vastakkain!)"
Niin toisaalta hyvä että nämä hörhöttelijät saavat purettua palstalla vihaansa ihmiskuntaa kohtaan. Eivät sitten ole ainakaan kadulla riehumassa ja uhkaamassa viattomien ihmisten turvallisuutta, nämä lobbareiksi kutsutut.
"Mutta nuo lobbari/skepo/JA HÖRHÖ, (huom! olen huomannut!!), ovat ihan oikeasti jo sellaista "turhan toistoa", jonka luulisi jokaista täällä vierailevaa mielipiteeseen katsomatta kyllästyttävän."
Kuten sanottu, keskustelua pilaa yksi lobbariksi kutsuttu henkilö sivupersoonineen. Hänellä saattaa olla uskonveli tai pari, mutta pienehkö taitaa tämä häirikköporukka olla. No niin kauan kuin lobbari jatkaa ilkeilyään palstalla, on odotettavissa vastareaktioita. Tuolla aiemmin kyllä ehdotettiin että otettais lobbari huumorilla:
"No lobbari toki vähän häiritsee asiallista tiedonkulkua, mutta on toisaalta hauska kevennys palstalla. Monet varmaan oikein odottaa että mitähän älytöntä se taas keksii. Että onko lobbari nyt sitten palstan pelle vai häirikkö, no molempia varmaan, mutta lienee hyvä tehdä niin, että jos haluaa keskustella asiallisesti, ei kiinnitä lobbarin viesteihin mitään huomiota. Sitten jos haluaa hupinumeron, voi puhua lobbarin pussiin ja naureskella vaikka porukalla lobbarin hörhöilyille. Vähän kuin pallonheitto huvipuistossa, lobbarin pussiin puhuminen palstalla."