Sateet olivat

Nyt taitaa poutaantua ainakinhetkeksi. Menivätköhän luteet?

Ainakin sieni-ihmisillä on juhla-aikaa. Komeita tatteja olen nähnyt naapurien tuovan koreissaan.

Nyt olisi halpaa vesivoimaakin saatavissa. Yläjuoksut ovat täynnä, samoin alajuoksut. Kun ydinvoimaa ei voida säätää, se vaan on tai ei, niin minkäs teet.

Kallista tuulivoimaa flatkutetaan tyhjän takia.

Kyllä ydinvoima sentään olisi poikaa, miksei tyttöäkin! Yhtä saasteeton kuin tuulivoima ja vaara paljon pienempi kuin kaikkien ydinaseiden yhteensä. Näillähän voitaisiin posauttaa pallukkamme moninkertaisesti tuusannuuskaksi.

17

741

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maalaismies*

      Silloin kun sade kodikkaasti ropisee ikkunaan vasten, lueskelen vuoteessa ja radiosta alkaa kuulua Felicianon "Rain" eli Sade - silloin sammutan lukuvalon, vedän peiton huppuun ja antaudun sateelle musiikin muodossa.

      Kuvittelen eksoottisen sateen jossakin bambumajassa, (ei mitään mutavyöryä, vaan romanttinen ropina) laulaja tietää että HÄN nukkuu... Tuo laulu vangitsee minut aina uudestaan, nimenomaan sokean Felicianon tulkitsemana. Siksi kuuntelen sen aina silmät suljettuina.

      http://www.youtube.com/watch?v=Ok9YzJ8tWMA&feature=related

      Koetelkaapa toimiiko sama teidän mielissänne!

      • autuas olo

        ah, niin kaunista..... musiikki vie totta tosiaan unelmien täyttymyksiin, kiitos maalaismies, en olekkaan pitkään aikaan kuunnellut noin kaunista ja sydämeen käyvää musiikkia, ilman sateen ropinaakin herkistyin...


      • kuuntelin

        Ei voi kuin ihailla tuollaista luovuutta.


      • on kiva kun sain tämänkin säästettyä itselleni.


    • Maalaismies*

      Sade saa meikäläisen runolliseksi. Nykyiset sateet meillä ja maailmalla ovat olleet kaikkea muuta kuin romanttisia ellei pidä kauhusta. Tämä taitaa mennä nuotin viereen ajatellen Ruunen virittämää pähkäilyä, mutta tarjoan kaiken uhalla toista lempibiisiäni palstaväelle kuultavaksi. Se on Eppu Normaalin "Suolaista sadetta".

      http://www.youtube.com/watch?v=d0zFJ71hGH4

      • Soitpa nautinnollisen musiikkituokion.
        Klikkaan tätä linkkiä vielä monen monituista kertaa.
        Miltei tippa linssissä kuuntelin italo-suomalaista duettoa.


      • Tykkään tuollaisesta musiikista mitä olit meille
        varannut,se vaatii hiljaisuutta, ehkä vähän sateen ropinaa.
        Late


      • en saanut selvää

        ... päässäni perkeleet ... mitä tekee?


    • OliviaKoo

      Sateet tulivat ja luteet menivät.
      Näin se meni.

      • Minun sateeni olivat ja hetkeksi loppuivat. Miten luteiden kävi, en tiedä.


    • Hintriika*

      Lehdestä luin ilouutisen, joka paransi ennestäänkin hienoa syyspäivää: Tervolalaiset ovat torpanneet uraanikaivoskaavailut.

      Vielä kun simolaiset luopuisivat ydinvoimalahaihatteluistaan, niin Lapin tulevaisuus näyttäisi valoisammalta!

      Minusta meillä ei ole oikeutta pilata maailmaa tuhansiksi vuoksi eteenpäin. Olemassaoleville ydinjäteongelmille emme enää voi muuta kuin piilottaa ne (kuka voi vannoa idioootivarman piilon nimiin?). Voimme kuitenkin panna stopin hulluudelle edes nyt.

      Katsoiko kukaan aurinkoenergian mahdollisuuksia pohtivaa Prisma-ohjelmaa. Ja tuulivoimankin entistä tehokkaampi käyttö kehittyy koko ajan. Ydinvoimalat ovat kohta enää menneen ajan hirvittävä "erehdys".

      • Niitä olen täällä myöskin mainostanut joskus aiemmin.
        Kyllä minusta olisi vaarattomampaa panostaa niiden kehittämiseen
        tuon ydinvoiman sijaan.

        Outoa on, että ydinvoimalaitoksia suunnitellaan vielä lisääkin.


      • satu kirjoitti:

        Niitä olen täällä myöskin mainostanut joskus aiemmin.
        Kyllä minusta olisi vaarattomampaa panostaa niiden kehittämiseen
        tuon ydinvoiman sijaan.

        Outoa on, että ydinvoimalaitoksia suunnitellaan vielä lisääkin.

        ihmiset eivät säästä sähköä, koska se vaatisi mukavuuksista tinkimistä.
        Kaikki kyllä puhuu myöteiseen sävyyn säästämisestä, mutta kukaan ei siihen tosissan ryhdy.
        Sitten pääministeri puhuu vielä sähköautoista.
        Nekin pitää ladata.
        Tällä menolla ei tuulivoima riitä, vaikka kuinka rakennettaisiin.sähköllä.
        Hassua, kun sama mies puhuu toisella poskellaan ydinvoimaa vastaan ja toisella lisää huimasti sähkönkulutusta.
        Sellaista se politiikka on. Kaikille pitäisi antaa jotain.


      • Ruune*
        satu kirjoitti:

        Niitä olen täällä myöskin mainostanut joskus aiemmin.
        Kyllä minusta olisi vaarattomampaa panostaa niiden kehittämiseen
        tuon ydinvoiman sijaan.

        Outoa on, että ydinvoimalaitoksia suunnitellaan vielä lisääkin.

        sähköä tarvitaan niin paljon, ettei suunnilleen mikään riitä.

        Suurteollisuudelle myydään sähköä lähes ilmaiseksi mutta tavallinen kuluttaja maksaa korkean hinnan.

        Jokainen suuri teollisuuslaitos voisi tuottaa itse energiansa, ei sitä pitäisi panna yhteiskunnan piikkiin.

        Omakotitalot voisivat helposti tuottaa oman sähköenergiansa. Katto aurinkopaneeleista ja tuulimylly nurkalle.

        Aurinkopaneelit kehittyvät huimasti. Tehonsaanti kasvaa ja hinnat halpenevat.

        Asia, jota ei tunneta. Aurinkopaneelien tuotanto vaatii äärimmäistä puhtautta mutta on hyvin saastuttavaa tuotantoa.


      • Myöhemmin
        satu kirjoitti:

        Niitä olen täällä myöskin mainostanut joskus aiemmin.
        Kyllä minusta olisi vaarattomampaa panostaa niiden kehittämiseen
        tuon ydinvoiman sijaan.

        Outoa on, että ydinvoimalaitoksia suunnitellaan vielä lisääkin.

        tuhannen vuoden kuluttua kentes tehdään kaivos siihen kallioon.


      • Jopel+nk
        Ruune* kirjoitti:

        sähköä tarvitaan niin paljon, ettei suunnilleen mikään riitä.

        Suurteollisuudelle myydään sähköä lähes ilmaiseksi mutta tavallinen kuluttaja maksaa korkean hinnan.

        Jokainen suuri teollisuuslaitos voisi tuottaa itse energiansa, ei sitä pitäisi panna yhteiskunnan piikkiin.

        Omakotitalot voisivat helposti tuottaa oman sähköenergiansa. Katto aurinkopaneeleista ja tuulimylly nurkalle.

        Aurinkopaneelit kehittyvät huimasti. Tehonsaanti kasvaa ja hinnat halpenevat.

        Asia, jota ei tunneta. Aurinkopaneelien tuotanto vaatii äärimmäistä puhtautta mutta on hyvin saastuttavaa tuotantoa.

        Meillä aurinkopanelit soveltuvat kesäkäyttöön, mutta entäs talvella, kun sähkön tarve on suurimmillaan.
        Mistäs silloin sähköä otetaan, jos ei ole mistä ottaa.
        Ai niin. Pistetään johto töpselin reikään.
        Niinkö?


      • Ruune*
        Jopel+nk kirjoitti:

        Meillä aurinkopanelit soveltuvat kesäkäyttöön, mutta entäs talvella, kun sähkön tarve on suurimmillaan.
        Mistäs silloin sähköä otetaan, jos ei ole mistä ottaa.
        Ai niin. Pistetään johto töpselin reikään.
        Niinkö?

        Aurinkosähköä saa Suomessa ympäri vuorokauden kesäaikaan Lapissa.

        Talvella ei aurinkoa ole yhtä paljon ja tuulikaan ei kovalla pakkasella muistáakseni puhalla.

        Töpselisähköä pitää olla varalla.

        Jos kotisähköä yli tarpeen, sitä voi syöttää takaisin verkkoon ja saada siitä maksu


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      136
      5801
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      177
      3450
    3. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      28
      2607
    4. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      466
      2533
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2305
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      181
      1872
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      127
      1445
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      36
      1222
    9. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      51
      1125
    10. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      1026
    Aihe