vaimon siskonpoika

hazardousz

Olemme keski-ikäinen pariskunta. Itse olen 48v miehen jässikkä, vaimoni Marja puolestaan on 46v naisellinen nainen parhaassa iässään. Hän on suunnilleen mittaiseni, noin 175cm, vaaleaksi värjätyt puolipitkät hiukset, ja isot tissit tietenkin. Herkullisen muotoinen vartalo kaikkiaan, vaikka makkaroita hieman löytyykin, pitäähän sitä olla mistä ottaa kiinni. Luonteeltaan hän on sellainen rempseä ja pikkupervo, varsinkin jos humaltuu tarpeeksi.

Asumme Kajaanissa, mutta mökkeilemme melko paljon, kotoa keskustasta kun on vain noin 10km matka mökillemme. Oli elokuun puoliväli, ja hyvät ilmatkin vielä, vaikka yöt jo tosin viileämpiä. Olimme mökillä, kun Marjan kännykkä soi, hän puheli hetken aikaa ja tuli sitten minun luo rantaan. Hän sanoi, että siskonsa poika Tomi soitteli. Hän aikoi jäädä Kajaaniin viikonlopuksi, ja kysyi meiltä yösijaa. Tomi asui Kokkolassa asti, ja kulki normaalisti siellä lomillaan. Nyt oli ilmeisesti jokin naistapaaminen lauantaina, ja hän ajatteli että voisi tulla meille yhdeksi yöksi, ettei tarvitsisi kasarmille jäädä. Marja oli sanonut että ei olla kotona nyt, mutta tokihan voidaan autolla hakea tänne mökille, kyllä täälläkin voi nukkua, ja saunoa tietenkin. Tomi oli sanonut, että joskus viiden aikoihin illalla voisi hakea.

Oleilimme päivän mökillä, puuhastellen kaikenlaista. Lopulta kello tuli tarpeeksi, ja Marja lähti autolla siskonpoikaa hakemaan. Itse olen nähnyt Tomia oikeastaan aika harvoin, ja aikahan kuluu monesti melko nopeaa. Nyt oli jo parikymppinen ja armeijassa. Jonkin ajan kuluttua auto kaartoi pihaan ja he tulivat. Marja nauroi, että käytiin ostamassa vähän lisää juotavaa, kun on kerrankin vieraita mökillä.

Tomilla oli uudenkarhea maastopuku päällä, ja kyseli että olisiko minulla lainata mitään mukavampaa vaatetusta. Olihan minulla toki, verkkarit ja t-paita, nakkasin ne Tomille ja sanoin että käy vaihtamassa. Tomi oli jonkin verran minua pidempi, mutta ei niin paljon että vaatteet olisi kiristänyt mistään. Lämmitettiin siinä sitten sauna, ja jonkin ajan jälkeen istuimme Tomin kanssa kirpeissä löylyissä. Juttelimme kaikenlaista, miesten juttuja, ja samalla yritin udella minne hän oli huomenna menossa. Muutaman olutpullon jälkeen hän suostui sanomaan, että eräs nainen oli jonkin aikaa ollut nettituttu, ja huomenna olisi treffit. Kysyin sitten, että aikoiko hän heti mennä yöksi tämän naisen luo. Tomi vitsaili, ehkä menen, ehkä en, mutta jos pesää saa, niin yhden yön nukkuu vaikka puistonpenkillä. Ai tää on tätä nykyaikaa, naureskelin. Joo, ja kyllä tässä kassitkin painaa jo niin, että saa nähdä meneekö huominen aivan kokonaan reisille, reposteli Tomi humalapäissään. Nauroin tälle nuoruuden uholle, ja ajattelin että samanlainen rääväsuu mitä muutkin sukulaisensa. Tosin, olihan Tomi salskea nuorimies ja kohtuullisen kokoinen veitikkakin hänen jalkovälissään heilui.

Lähdimme ulos vilvoittelemaan, Marja tuli myös istuskelemaan siihen. Jutustelut kääntyivät pian Tomin huomiseen seikkailuun, ja valaisin Marjallekin hieman asiaa. Marja sanoi humaltuneen härskisti, että kyllä hän tiesi, pilluhan se näitä poikia aina ohjaa, ja nauraa käkätti päälle. Mutta varoitti, että kyllä ne naisetkin nykyään osaa poikia pyörittää. Kävimme vielä joitain kertoja saunassa, ja istuimme sitten grillikatoksessa lopun iltaa.

Illan tultua ja pimeän laskeuduttua, menimme mökkiin sisälle katsomaan telkkaria. Marja kertoi kännisiä ja pervoja juttujaan, Tomin säestämänä, itse lähinnä kommentoin välillä ja yritin pitää juttujen tason siedettävänä. Naurattihan jutut toki minuakin, mutta väsymys alkoi tehdä tehtäväänsä, ja aloin nuokahdella sohvalle. Tomilla ja Marjalla tuntui olevan fiilis korkealla, ja nousuhumala menossa. Lopulta nukahdin raukeasti sohvalle, mihin Tomille olisi pitänyt tehdä peti. Jossain vaiheessa havahduin, että Marja yritti ravistaa minua hereille, mutta halusin vain nukkua ja käänsin kylkeäni. Olin vaipua uudelleen uneen, kunnes makuuhuoneen ovi klapsahti kiinni ja heräsin.

Huomasin olevani yksin pimeässä sohvalla, ja tajusin makkarista kuuluvasta puheensorinasta, että Tomi meni minun paikalleni makkariin, koska en herännyt, tai halunnut herätä. Äh, nukutaan sitten tässä, sama kai se, ajattelin. Yritin alkaa vain uudestaan nukkua, mutta jostain syystä piristyin niin, ettei uni tullut. Ajattelin että missähän asussa vaimoni mahtaa nukkua, ja väkisinkin mieleen juolahti kaikenlaisia ajatuksia. Marjan hetkellinen naurunkikatus ei yhtään helpottanut tilannetta, kaiken lisäksi ääni kuulosti melko juopuneelta. Sitten tuli jälleen hiljaista. Olin jo nukahtaa, kunnes kuulin sängyn narahtavan useampaan kertaan. Jälleen oli jonkin aikaa hiljaista, kun taas sänky narahteli silloin tällöin. Ajattelin, että ei kai nyt sentään, onkohan tämä mielikuvitukseni tuotetta.

Pitkän aikaa oli taas hiljaista, ja jotenkin vain ajattelin, että jospa vaimoni hieman leikkii Tomin kanssa, ja koko tilanne alkoi kiihottaa minua. Odotin jopa, että äänet jatkuisi, mutta oli vain hiljaista. Vihdoin kuulin pienen voihkaisun, ja mielenkiintoni nousi uusiin sfääreihin. Tilanne oli aivan epälooginen, minunhan pitäisi keskeyttää koko touhu, mutta kiihotuin vain lisää. Niinpä laitoin sukat jalkaani, jotta pystyisin paremmin hiippailemaan oven lähelle. Sydämeni pamppaili, kuin olisi seonnut rytmeistään, käteni tärisivät, mutta etenin silti kohti ovea. Kuulin nyt tarkemmin mitä huoneessa tapahtui. Peittojen kahinaa, sängyn heikkoa narahtelua, kahden selvästi hengästyneen ihmisen huokailua ja suutelua. Kaluni oli aivan kova, ja aloin sitä hieman hivelöimään, samalla kuunnellen.

Nyt uskoin vihdoin itseäni, tiesin mitä todella oven takana tapahtui. Pitihän se arvata, pervo ja vanha lutka, nuoren kiimakollin vieressä, näinhän siinä käy kun estot häviää. Mietin samalla mitenköhän täynnä Tomin kassit mahtaa olla, kahden viikon runkkaamattomuuden jälkeen. Olin jo seota koko ajatukseen, kunnes kuulin jälleen narahduksia ja Marjan sanovan, joo just, ahhh odotahhh, aaahhh ouhh. Samalla huokailut hieman voimistuivat, voi vittu sulla on jätkä iso kyrpähh. Siltähän se näytti jo saunassakin, ajattelin, ja kuuntelin voimistuvaa kiihkoa. Sänky natisi jo enemmän ja pillusta kuului välillä litinää. Marja huokaili, tää on niin väärinhhh, tää on niin ihanan väärinhh. Ohuiden seinien ja väljän oven takia, äänet kuului todella hyvin, kun seisoi aivan oven vieressä. Sohvalle asti en olisi kuullut läheskään näin hyvin. Olin jo vähällä horjahtaa ovenripaan, mutta en onneksi.

Selvältä nussimiseltahan touhu oven takana alkoi jo kuulostaa, ja olin jo vähällä laueta itsekin. Kuulin selvästi, miten Marja yritti tukahduttaa voihkintansa tyynyyn tai johonkin, mutta välillä hänen voihkintansa karkasivat minunkin korviini. Läiske ja litinä oli jo melko rytmikästä, pystyin suorastaan kuvitella, miten vaimoni mehevään mättääseen upposi nuori ja varrekas kulli. Meno yltyi jo varsin kiihkeäksi, ja Tomin kulli mossahteli messevästi Marjan turpeaan pilluvakoon. Vaimoni voihki ja vaikeroi, aaah oohh, anna tulla vaan poju, anna tulla vaan tätiisi, aahhh, anna tulla vaan. Ja samassa alkoi Tomikin huokailla siihen malliin, että nyt taisi kassit alkaa tyhjentyä. Samalla kun pidättelin omaa laukeamistani, kuulin kuinka Marja voihki, ouhhjeehh, jesshh, aahhh anna tulla kaikki vaan, oohh vittuuhh aahh, oihh vittu ku tulee paljon, ahhh. Tomin pumppaillessa kassinsa tyhjiksi, äänet pian hiipui.

En jäänyt enää kuuntelemaan, vaan hiippailin takaisin sohvalle viltin alle. Odottelin josko Marja lähtisi pesulle, mutta ovi pysyi kiinni eikä ketään tullut tai mennyt. Runkkasin itseni tainnoksiin, ja nukahdin lopulta autuaasti. Aamulla heräsin kun aurinko paistoi silmiini, kello taisi olla jotain kymmenen. Keitin aamukahvit, ja käväisin ulkona haukkaamassa raitista ilmaa. Lueskelin lehtiä, kunnes Marja tuli huoneesta yöpuku päällään hiukset takkuisena ja olemus suttuisena. Hän sanoi että Tomi nukkui vielä, ja sanoi ettei minua ollut saanut illalla mitenkään hereille, joten Tomi nukkui makkarissa. Tarjosin kahvia, mutta vaimoni sanoi että taitaa käydä aamupesulla ensin.

Hän lähti saunalle pesulle, ja aivan pian minä hiippailin perästä. Avasin oven ja alushoususillaan oleva vaimoni säikähti pahanpäiväisesti. Kysyin että pilluako näin aamusta tulit pesemään, johon hän yritti sanoa, että kai sitä nyt pesulla saa käydä. Sanoin että taitaa olla pillu melko tahmainen. Marja melkein suivaantui ja sanoi, että mitä nyt oikein kuvittelet. No niin ei nyt enää jaksa esittää, upposiko se Tomin kalu hyvin, kysyin leikittelevästi. Voi nyt saakeli, voi helvetti mä oon tyhmä, kirosi Marja puolittain itku kurkussa. Se oli vahinko ja olin niin humalassa, hän puolusteli. No mutta tuntuiko se hyvältä, ainakin äänistä päätellen kyllä, kysyin. Marja vain oli häpeissään ja voivotteli.

Menin hänen viereensä ja laitoin käteni hänen alushousujensa alle. Laskin alushousut hitaasti pois ja katsoin, kuinka ne olivat aivan kuivaneessa tahmassa. Häpykarvoituksessa oli kuivanutta tahmaa ja reisien sisäpinnat nahkeat. Toisessa rinnassa oli selvä puremajälki, ja nännitkin turvoksissa. Haju oli voimakkaan härski ja pillu oudon limainen, kun työnsin sormeani hieman sisään. Marja tajusi, etten ole vihainen juurikaan, koska ainoastaan keljuilin. Hetken sormiani liikuteltuani, hän sanoi hieman kiihottuneella äänellä, että oikeastaan se tuntui aika hyvältä. Kävimme lattialle, ja otin housuni pois. Asetuin vaimoni päälle ja työnsin kaluni hitaasti sisään tähän limaiseen luolaan. Työntelin hitaasti, ja kysyin oliko Tomin kalu iso. Marja voihki allani, ja huokaili että oli, iso kyrpä se oli. Laukesiko sisään, kysyin. Joo, en oo koskaan tajunnu että joltain voi tulla niin paljon, sanoi Marja kiihkeänä. Lopulta laukesin vaimoni sisään, ja lysähdin lopuksi hänen päälle.

Peseydyimme sitten saunalla, ja kauan Marja sai pilluaan pestäkin, ennen kuin limaisuus hävisi. Olimme asian tiimoilta sujut, raskaaksi tuleminenkaan ei huolettanut, olihan Marjalla jo ikää 46 vuotta, että erittäin epätodennäköistä ja oikeastaan turhaa edes ajatella. Puimme vaatteet päälle, ja menimme takaisin mökkiin. Jonkin ajan kuluttua Tomikin heräili, ja tuli aamupalaa särpimään. Huomasin nyt Tomin katsovan Marjaa hieman sillä silmällä, mutta olin kuin en huomaisikaan. Lopulta kello oli niin paljon, että Marjan piti lähteä Tomia viemään keskustaan. Marjan tultua takaisin, jatkoimme siitä mihin jäimme…

5

18055

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta se

      häiritsi kerrontaa, että et ollut jaotellut ja erotellut dialogia lainkaan, vaan se oli tekstissä mukana.

      ainoastaan siitä syystä antaisin itse 4/5 pointsia tästä tarinasta. Kerronta oli muuten hyvää, dialogi oli hyvää ja realistista. Sinulla on selvästi kertojanlahjoja ja se on tärkeämpää kuin itse tekstitekniikka. Mutta tuo kyseinen ongelma häiritsi lukemista huomattavasti koska välillä ei tiennyt että kuuluiko se "ääni" kertojalle, vai puhuiko siinä joku tarinan hahmoista.

      • hazardousz

        Kirjoitustekniikkani, se ei ole parasta mahdollista. Itse pidän helpompana lukea, kun ei nimenomaan ole dialogia. Se tosin vaatii hieman miettimistä, miten vuorosanat tekstiin sovittaa tarinan muodossa. Mutta ehdinpä kirjoittaa jo jatko-osatkin, samalla tyylillä...


    • Anonyymi

      Oltiin mökillä pitkästä aikaa, kaikki oöi kunnossa siellä oli keväällä kulkenut pitkäkyntisiä. Olohuoneen nurkassa on katon rajassa nyt kamera yhteys puhelimeen.
      Sanoin vaimolle se on valekamera näkyy vain pieni punainen valo se karkottaa pimeällä.
      Katsottiin makkarissa televisiota Sirkka ja Jaska 14v siskon poika, makoiltiin sängyssä, vaomo ei puhunut mitään mutta Jaska oli aika lähellä viltin alla.
      Seuraavana aamuna käytin katiskoilla saatiin just ruoka-ahvenet. Päivä vötkisteltiin Jaska oli Sirkalle kaverina. Illalla otetiin sirkan kanssa viiniä ja sai sitä Jaskakin.
      Katseltiin nauhoitusta, Sirkka pukki kylkeen onko tuo nyt katottava, siinä vamhempi nainen antoi pojan hyväillä aika reilusti , Jaska laittoi toisen tyynyn että näkee Sirkan takaa näin viltin alta että käsi oli alujsi selvästi kyljellä ja siirtyi rinnan korkeudelle Sirkka kääntyi vähän seljälleen kysyi näetkö, vilkaisin käsi oli selvästi rinnassa ja paineli sievästi Sirkka käänyi takaisin ja laittoi kädet viltin päälle tiesin Jaskan käsi oli kainalon kohdalta rinnoilla. Kun filmi loppui tein kaikille paukun vaimo sanoi onkohan liian vahva. Meini aikaa ja kuului liikettä Sirkka nousi jatuli sanomaan Jaskalla on maha kipeä sanoin mene sinne onhan siellä sänky.
      Käänsin äkkiä kameran ja suumasin lähelle. Sirrka nosti sievästi peittoa hieroi Jaskan vatsaa ja meni etulaitaan selin. Jaska oli seljällään mutta kääntyi tilaa oli vähän laittoi käden lantiolle näin vaimo oli hereillä Jaska kuin vahingossa siirsi kättään samalla Sikka kääntyi villti laskeutu kuulin kun vaimo sanoi tulee kuuma yritti nukkua isonnin kuvaa Sirkan nännit oli kovina kuvan mukaan käsi nousi rinnalle Sirkka piti siitä kiinni mutta löysäsi , se nautti pojan kosketuksesta selvästi käsi laskeut viltin alla ainakin vatsalle Sirkka sulki silmät nyt käsi liikkui pillun kohdalla Sirrka vavahteli Sirkka siisrsi hitaasti kättä selvästi runkkasi kalua molempien kädet alkoi liikkumaan nopeammin Jaska tykitti suoraan pilluun liikkeen perusteella Sirkan käsi vatkasi nopeammin ja vaimon lantio nousi ja lysähti alas Sirkan käsi liikkui jonkin aikaa tuli hiljasta, Sirkka nosti kättään varoen ja nuoli sitä. Meni vessaan ja tuli viereen loppui vääntely.
      Seuraavana iltana olin ottavinaan paljon ja annoin kummallekkin reilummin, menin nukkumaan enne heitä kuulin kun vaimo sanoi käyn katsomassa, yritti kääntää minua olin poikittain sanoi ole siinä ja sulki oven laittoi tuolin oven eteen näin oven alareunasta kun valo kajasti. Katsoin kamerasta Sirkka istui reunalla Jask makasi laittoi käden latiolle Sirkka poisti ja joi lasin tyhjäkksi ja otti toisen antoi Jaskallekkin joka irvisteli. Sirkka laskeutu sängylle ilman vilttiä antoi Jaskan hyvällä otti yöpaidan pois ohjas huulet rintoihin tarrtui kaluun liikutti vähän veti päälleen tiesin poika laukeaa heti halusi äkkiä sisään Jaska oli käsien varassa kun Sirkka ohjasi työntyi heti syvälle Sirkan pää kkäntyi taakse piti pojan pyllystä kiinni ja nautti antoi sitten naida jalat oli nin koukussa että halusi syvälle paukutti käsillään pyllyyn halsi ja vapisi Jaska nousi kiiltävällä kalulla. Nukahdin kun puhelin piippas liikettä kamerassa ovi avautu heilutteli olkapäästä lähti pois. Jaska jo odotti nakkas viltin Sirkka imemään heti laittoi tukan sivulle että Jaska näkee imi kuin pornokuvissa sukotteli sitten ylöspäin antoi imeä rintoja nautti islmät kiinni kun innokas nuori imee.
      Näytti tosi seksikkältä kun aikuinen nainen nousee päälle ja ohjas kalua sisäänsä ja nai himokkaana sai oikean orgasmin ja kiihdytti vaan tahtia Jaska puristi lantiosta ja työnsi tuli hiljasta nukahdin.
      Päivällä kun Jaska kantoi puita ja me otettiin viniä sanoin Sirkalle, opeta tuota poikaa sillä ei varmaan ole tyttöystävää, Sirkka katsoi mitä opetan. Sanoin kaikkea opetat imemään rintoja pillua naimaan edestä ja takaa olemaan hyvänä naiselle nauttisit nuoren kiihkosta kun yrittää pukille aina kun en ole näkyvillä se nais sinua koko kesän pitäs turvonneena kuvittele mitä se olisi. Sirkka nousi tarvit viiniä ja paljon. Sirkka istui syliin katsoi ulos siellä se siittäjä touhuaa ja avas rinnat näkyviin imni kiihkeänä ja kokeilin pillua kuiskasin olet valmis Sirkka keinui kättä vasten sanoi niin kiihotit alkoi kaivamaan kalua sanoin vie Jaskalle viiniä latoon sano että nukahdin. Sirkka keinui siis lähden huoraamaan ja nousi puotti pikkuhousut lattialle. Sirkka oli ladossa aika kauan kunnes tuli istui syliin kuiskas oli ihanaa pani takaa hulluna ohjas kalua limaiseen pesään ja halasi olet rakas. Meni usea päivä että Jaska sai naida Sirkkaa, mutta Jaskan piti lähteä kotiin , Sirkka kertoi iloisena Jaskan isosisko Minna haluaisi tänne lomalle se jota sanotaan hutsuksi lupasin tulla. Kuiskas korvaan hakuaisin naista on saanut pientä kalua saisin sen halumaan isoa olen varma nuorn kun pääsee makuun antaa varmasti, sanoin entä jos jädään kiinni sanoi ei jäädä ei ne kerro kellekkään.
      Kävin Minnan hakemassa katsoin pukeutumista oli kuin nuoret on haluaa näyttää seksikkäältä.

      • Anonyymi

        Ajoin alkon eteen kysyin mitä ostetaan nauroi saanko valita osta valkkaria parempaa kuin kalja.
        Tulin mökille, vaimo oli ohuessa paidassa tiukat housut päällä halasi Minnaa kivakun saa naisen tänne ja antoi suukon poskelle. Minna laittoi heti kesäisen vaatetuksen Sirkka otti ison lasin viiniä ja antoi Minnalle sanoi et kerro kotona Minna oli kuin iso tyttö, syötiin ja istuttiin Sirkka sanoi Minna lämmitetään sauna ei tiedä vaikka saadaan Esko mukaan Minna nauroi se vois ollla kivaa katsoin kun juoksivat saunalle. Sirkka tuli hakemaan lisää viiniä sanoi huomasitko kuinka seksikäs koko ajan sillä on tissit kuin haluasi niitä imettävän nytkin innolla sytytti saunaa ja pataa sanoi että kiva itse tehdä jotain. Sirkka sanoi odottele hyvää.
        Vein pyyhkeet kun Sirkka huuteli. molemmat oli lauteilla kuuman hikisenä. Meni aikaa kun tulivat Sirkka sanoi et sitten uskaltanut tulla. Minna meni makkariin pukemaan,Sirkka kuiskas sohvalla oli ihanaa et usko haista huulia kiva maku.
        Minna tuli ja haki sipsit Sirkka huusi tuo vini ja lasit katsottiin televisiota.
        Meni tupakalle Minna tuli ja sanoi saanko polttaa annoin tupakan poltti ja sanoi Sirkka on ihana ei päkätä sanoin en han minäkään nauroi et kyllä et. Kysyin oletko uinut yöllä sanoi en olis kiva kokeilla, sanoin alasti. Minna nauroi mitä siinä on ihmeelistä sanoin laitan saunaan puita lähti saunalle anna minä. Menin sisälle kerroin Sirkalle, kuiskas kuiskas kun nuolin Minnaa ja sanoin eskon ptäis saada näin tiukkaa kiihottui heti lisää kuiskas minulle se olis ihanaa oikein isoa, kun nuoli minua kyseli tuntuuko iso hyvältä sanoin on kuin raiskais sitä vaan haluaa, sanoi on syönyt pillerejä jo vuoden. Minnna tuli reippaana sisään, on siellä kylmempi kuin päivällä, sanoin tule syliin ja anna Sirkka viltti. Minnan pylly oli kylmä Minna piti vilttiä pidin käsiä lantiolla nostin sievästi Minna levitti kyynärpäitään sain koskea rintoihin pienet pitkät rinnat kalu ponnahti heti. Sirkka sanoi menen jo saunaan, hyväilin nyt kunnolla Minna huokasi ihanat kädet, hieroin pakaroita Minna jo huokasi pitäskö lähteä työnsin käden hosuihin sanoin pitää ja äkkiä kylmään veteen Minna nauroi silläkö tuo lähtee.
        Oltiin saunassa kaikki alasti, Minna lähti ensimmäisenä ulos, mentiin perässä. Ilta hämärä ja vesi tuntui lämpimältä Minna sanoi ihanan hiljasta ja vesi on lämmin Sirkka nousi ja juoksi saunaan Mina sanoi pitäiskö mennä ja nous tikkaille pysähty niin kopsahdin vasten pyllyä nuolaisin mene Minna ei mennyt nuolin pyllyä nousi hitaasti. saunassa ei otettu löylyä istuttiin ja otettiin viiniä Sirkka virutteli , mene tekemään iltapalaa. Menin viruttelemaan minna sanoi nytkö jo lähdet käännyin Minna katsoi ikkunasta ulos otti kalusta et tiedä miten haluttaa hyväilin pillua työnsin laudetta vasten Minna kuiskas heti väähän sanoi tämä on valtava Sirkka kehui kun työnnyin sisään oli kyllä tiukka ja kiimanen pylly hakkas vastaan Minna kuiski on ihana on pane lujaa Minna puri olkapäästä sanoi naithan joka päivä sanoin pane niin että pyörryt kiihotti pieni pylly Minna kiljahteli ja painoi minua kovasti sisään tuli jalat sätki vapisi vaati sisään laukesin silloin mina vasta innostui kuiskas tyyyönnä vedin pois spermaa vaui paljon Minna sanoi äkkiä virutellaan, sisällä oli leivät valmiina sirkka sanoin kävittekö uudestaan Minna sanoi olisin ollut koko yön oli kivaa. Illalla mentiin nukkumaan Sirkka sanoi tulet meidän kanssa ei pelota. Nukuttiin kyllä aamuun asti sikeästi.
        Sirkka ja Minna kävi aamu saunassa, lähdin kauppaan kävellen sanoin mene aikaa selviämpä naiset nauroi me ei. Sirkka kertoi että heti kun lähdin minna oli tullut kaulaan kuiskasnnut ihanaa kahden ja nuollut pöytää vasten pitkään oli kertonut että halunnut pitkään mutta kaverit niin lapsellisia sitten menneet sänkyyn ja olleet pitkään ihanasti.
        Sirkka otti iltapäivällä auton puhalteli mittariin just saa ajaa sanoi pitää käydä asunnolla soittaa pitääkö tuoda jotain.
        Minna hypäs heti syliin kuiskas näin tästä unta ja meni polvilleen imai kalun suuhun tämä on iso ja imi kiihkeästi tosi paksu tule ja veti sänkyyb haluan kunnolla ei mitään lämmittelyjä vain suoraan sisään huusi tuntuu tuntuu hyvältä nait minua koko päivän joohan. Tuntu että jään kiinni oli niin tiukkaa, Minna vapisi kahdesti kunnes tulin piti kiinni , haluan tuntea kun se kutistuu. luoja kun olen huora ainakin tuntuu siltä. Käveli alaasti koko ajan sanoi kiihottaa tuleeko Sirkka en halua loukata sitä on niin ihana. Minna hokaili pillu aivan turvoksissa koko ajan kun oli keittiössä laittoi leipää menin taakse työnnyin sisään sanoi olet niin haluttava ja kanunis nousi välillä jalat ilmaan kun työnsin kuiskas panet rajusti haluan sitä haluan hulluna koko ajan laukesin sanoi ei haittaa iahanasti laukeat ensin paisuu tuntuu että jää kiinni sitten tulet sanoi anna paperia ei saa jäädä jälkiä.
        Sirkka soitti kysyi oletko kuiskasin kahdesti, kysyi arvaatko kuka täällä kylässä sanoin ole huora oikea huora kuiskas ihanaa rakas olen varmasti.


    • Anonyymi

      46-vuotias nainen voi tulla raskaaksi. Vaihdevuodet alkavat noin 55-vuotiaana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      139
      5174
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      25
      3426
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      114
      2700
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      47
      2388
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      261
      1807
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      47
      1739
    7. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1587
    8. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1556
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1520
    10. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      20
      1386
    Aihe