kertoa teille vielä oman kokemukseni syövänjälkeisetä masennuksesta.Minulle se alkoi pikkuhiljaa,muutama kuukausi hoitojen jälkeen.Alkuun se oli vain hirveä pätemisen tarve.Kävin töissä ja minulla oli pakottava tarve tehdä paljon,enemmän kuin muut ja vaadin itseltäni ihan liikaa.En pysytynyt ottamaan rennommin,ajattelin vain,että minun on näytettävä kaikille että pärjään syövän jälkeen ,en ymmärtänyt että fyysinen ja psyykinen kuntoni ei ollut vielä palautunut.Sitten aloin itkeä,olin niin uupunut,itkin töissä ja palattuani kotiin vain itkin ja itkin.Aamuisin kun heräsin,aloin jo aamukavin äärellä itkeä ja iltaisin nukahdin itkuuni.Lopulta perheeni ja työkaverini huolestuivat siinä määrin,että melkein väkisin lähettivät minut työterv.lääkärin vastaan otolle.Jouduinkin pitkälle sairauslomalle,sain alkuun lääkityksen ja kävin viikottain terapiassa.Masennukseni luokiteltiin vakavaksi.Ja minulla meni runsas puolivuotta,etten halunnut perheeni lisäksi nähdä ketään ihmisiä.En käynyt kaupassa,en missään.Olin kotona ja ainoastaan belgini sai miut lähtemään metsään kävelemään.Metsässäkin välttelin,ettei vaan kukaan ihminen satu kohdalle.Istuin kannon päässä,halasin belgiäni ja hän nuoli kyyneleet silmistäni.
Minulla meni vuosi,ennen kuin toivuin,pikkuhiljaa.Kaksi askelta eteen päin ja sitten askel takaisin,niin kuin ihana terapeuttini sanoi.Alkuun palasin töihin osa-aikaisena ja kun kaikki näytti menevän hyvin,sirryin kokopäivä työhön.Lääkärinkin oli jo varautunut siihenkin,etten ehkä toivu enää työkykyiseksi.Että joudutaan hakemaan eläke.Nyt tunnen itseni terveeksi,fyysinen kuntonikin on hyvä.Mutta vieläkin välillä huomaan,että pienikin pahaamieltä aiheuttava asia saa minut herkästi itkemään.Mutta nyt osaan ennakoida nämä ja jos tilanteeni pahenee,hakeudun kyllä lääkärille heti,en anna asioiden mennä pahemmaksi.Masenus ja paniikkihäiriö ei ole leikin asia,ne ovat vakava sairaus ja ilman hoitoa niistä ei ominvoimin parane.Toivon että ymmärrätte kaikkia kanssakulkijoita,jotka ovat sairastuneet psyykisesti.Kannustusta ja empatiaa minä sain tältä palstalta ja toivon,että voisimme antaa sitä myös heille,joilla nyt on vaikeaa.
Minulla meni vuosi,ennen kuin toivuin,pikkuhiljaa.Kaksi askelta eteen päin ja sitten askel takaisin,niin kuin ihana terapeuttini sanoi.Alkuun palasin töihin osa-aikaisena ja kun kaikki näytti menevän hyvin,sirryin kokopäivä työhön.Lääkärinkin oli jo varautunut siihenkin,etten ehkä toivu enää työkykyiseksi.Että joudutaan hakemaan eläke.Nyt tunnen itseni terveeksi,fyysinen kuntonikin on hyvä.Mutta vieläkin välillä huomaan,että pienikin pahaamieltä aiheuttava asia saa minut herkästi itkemään.Mutta nyt osaan ennakoida nämä ja jos tilanteeni pahenee,hakeudun kyllä lääkärille heti,en anna asioiden mennä pahemmaksi.Masenus ja paniikkihäiriö ei ole leikin asia,ne ovat vakava sairaus ja ilman hoitoa niistä ei ominvoimin parane.Toivon että ymmärrätte kaikkia kanssakulkijoita,jotka ovat sairastuneet psyykisesti.Kannustusta ja empatiaa minä sain tältä palstalta ja toivon,että voisimme antaa sitä myös heille,joilla nyt on vaikeaa.
Vastaukset 21
Vanhimmat
..."metsän emäntä", saimme vaikean masennuksesi aikanakin kannustusta ja empatiaa. Aivan kuin ystävä olisi istunut vieressäni.
Zom,en itse enää ede muista,että jaksoin kannustaa toisia.Luonteltani ole hyvin ja joittenkin mielestä liiankin kiltti.Onpa hyvä,että olen pystynyt antamaan iloa myös sinulle.Ja meillä oli sellinen porukka,että teimme välillä niitä mielikuvitus matkoja ja osaltaan saattoi minun kirjoituksiini vaikuttaa siihen aikaan käyttämäni lääkitys.Nyt on lääkitys pystytty lopettamaan,mutta jo oireita ilmaantuu,se voidaan aloittaa uudelleen.Kaikkea hyvää sinulle Zom,olen muuten ajatellut rekata itseni ukkokultasi aikoinaan minulle antamalle nimelle" metsän emäntä".En vain tiedä,miten sinä siihen suhtaudut?- Tuntuisiko se sinusta hyvältä ajatukselta?
...kaunis ajatus. Nimi sopii sinulle niin hyvin.
rekisteröin nyt tämän nimimerkin sinun luvallasi,olihan se ukkokultasi keksimä nimi minulle.Ei vain käynyt laittaa ä-kirjainta,joten olen metsanemanta.Nyt menen vähän nukkumaan,että jaksan illalla mennä yöksi töihin.Hyvää iltapäivän jatkoa kaikille!
Onnittelut hienosta nimimerkistä.
Tuo Mumskuhan oli minun keksimä.
Taisit olla alkujaan Muumi-Äiti.
Tuo Metsänemäntä sopii sinulle parhaiten oikein todella.
Syövänjälkeinen masennus on aika yleinen ja on hienoa sada lukea kokeneen selviytymistarina.
Nämä psyykisen puolen asiat tuntuvat olevan täälä arkaluontoisia;harva uskaltautuu kertomaan - syynä lienee pelko
toisten suhtautumisesta tälläiseen?.
Esimerkkinä Iran¤ kertoessa ongelmistaan aiheutti suoranaista ilkeilyä ja pahansuopaisuutta.
Kiitos rohkeudestasi kirjoittaa asioistasi,näin voi kydä meistä kenelle vaan:-))))
että hänellä olisi mielenterveysongelmia vaan kaikki vainosivat häntä ja saatananpalvojia oli kaikkialla.Viimeisissä viesteissäänkään hän ei myöntänyt totuutta.Syöpiksellä käynneistä vain puhui,luustotutkimuksista ja labrakäynneistä.Jos hän olisi sanonut suoraan ja rehellisesti,että hän on menossa päästään sekaisin,niin kaikki olisivat tukeneet ja ymmärtäneet häntä.Miksi valehdella ja pitää olemattomia kulisseja pystyssä hinnalla millä hyvänsä.Ei nykyään psyykkiset ongelmat ole enää mikään tabu.Jopa lopuunpalamisesta on tehty muotitauti.
Iran¤ viesteistä huomasi että hän kärsi kovin ja kertoi itse paniikkihäiriöstäänkin.
Ehkä hän kiusaamisen pelosta ei rohjennut sanoa olevansa myös masentunut tai ainakin alakuloinen,
Pitihän meidän kaikkien huomata,mistä on kysymys:)
Ehkä än ei sitä itse edes huomannut??.
Joillekkin loppuunpalaminen saattaa olla vain muotitautu mutta
en usko että kenellekkään tavalliselle tallajalle etenkään syöpäpotilaalle.
Kertoohan mumskukin että hänelle annettiin kehotus poistua masennuspalstalle:( ehkä se kuvaa tämän palstan henkeä....?
ovat kaksi eri asiaa,joihin molempiin on myös erilainen lääkitys.Itselläni on sekä paniikkikohtauksia,joihin täsmälääkkeenä Oxamin ja masennuksen hoitoon SSRI lääkkeet.Myös oleellinen osa tervehtymisprosessia ovat säännöllinen terapiä ja säännölliset käynnit psykiatrin luona tilanteen kartoittamiseksi.En ole koskaan hävennyt kertoa sairaudestani,eikä minua ole tuomittu masennuksen takia.Päinvastoin,sen jälkeen,kun olen kertonut olevani masentunut ja lääkityksen alla,niin moni tuttu ja tuntemattomattomampikin ovat uskaltaneet kertoa omasta masennuksestaan.Se on vain yksi sairaus muiden joukossa ja parantuu oikealla hoidolla.
kysymys siitä,miten tällä palstalla suhtauduttiin.
Täällä joku (jotkut) ilkeilijä ei ymmärrä tätä sairautta
ja näin ollen ilkeilee - Ehkä suurinosa täällä on ymmärtäväisiä niin masennus-kuin paniikkisairausien suhteen:-)))
ilkeilly mikäli Ira¤ olisi rehellisesti kertonut,kuinka huonosti hän voi.Kaikki sairaanhoitajan lapsen huostaanotolla uhkailut olivat täyttä puppua-sairaanhoitajat eivät puutu sellaisiin,asia kuuluu vain sosiaaliviranomaisille.Hänen tilanteensa ei olisi tarvinnut mennä noin pitkälle,jos hän olisi ottanut palstalaisten neuvvot ja avun vastaan.
Iraa kädestä kiinni ja voin sanoa että hän ei todellakaan ole menossa päästään sekaisin.
Ei Iran tarvi täällä palstalla selitellä omia ajatuksiaan vieraille ihmisille.
Minulle hän on kertonut tuntojaan, kun olemme nenät vastakkain jutelleet.
Kyllä hän on käynyt syöpäklinikalla.
Luustokartoitus ja luuston tiheysmittaus on kaksi eri asiaa.(sitäkin joku jahkaili)
Hän on ihan sama ihana Ira jota aikoinaan kehuttiin palstalla.Hän ei puhu pahaa kenestäkään ihmisestä kahdenkeskisissä keskusteluissa.
Tämän tiedon pitäisi tyydyttää jokaisen palstalaisen tiedonhalua,joka ei halua olla raatelija ja turhan utelias.
Kiitos ent. Mumsku terveisistä!!
Tekstiviestit tai puhelu Iralle on parempi vaihtoehto kuin tämä palsta.
Ira pahoittaa mielensä palstalaisten epäasiallisista viesteistä, koska niitäkin on.Sensijaan hän kiittää kaikkia jotka ovat häntä tukeneet ja ymmärtäneet rivien välistä missä mennään.
Syövänjälkeinen masennus on aika yleinen ja on hienoa sada lukea kokeneen selviytymistarina.
Nämä psyykisen puolen asiat tuntuvat olevan täälä arkaluontoisia;harva uskaltautuu kertomaan - syynä lienee pelko
toisten suhtautumisesta tälläiseen?.
Esimerkkinä Iran¤ kertoessa ongelmistaan aiheutti suoranaista ilkeilyä ja pahansuopaisuutta.
Kiitos rohkeudestasi kirjoittaa asioistasi,näin voi kydä meistä kenelle vaan:-)))))
Mumsku Hienoa kun kerroit avoimesti tuon.
Siitä uskon olevan monelle apua.
Viestikin hävisi mutta ei voi mitään. Olen siis sairastanut syövän 2004, ja masennuksen takia sen jälkeen ollut sairaslomalla jo aiemmin. Ja nyt olen menossa lääkäriin. Minun nahkani ei kestä tätä nykyistä työelämää. Miten joku ihminen voi siis saada tuntemaan itsensä huonoksi ihmiseksi ja työntekijäksi. Äänen värisemättä latelee valheitaan eikä anna suunvuoroa. Ja palaverissa vielä muitakin kuulemassa. Esimieheni tuli tämän kaamean palaverin jälkeen kysymään miten meni ja purskahdin itkuun. Yritin sitten kertoa mistä oli kyse, ja toki minua lohdutti kun hän sanoi että olen hyvä työntekijä. Mutta viesti on mennyt tämän korppikotkan mukana...hän osaa olla ns. "hauska"; eli kertoo vähän vitsinomaisesti asioita. Eihän hän siis pahaa tarkoita! Sen tajuaa vain kohde, missä se piikki onkaan. Onneksi työkaverini oli mukana ja tuntee tämän ihmisen. Minua pelottaa mennä töihin, tosin nyt kotkan pitäisi olla osa-aikaeläkkeellä.
Tiedän että minun ei pitäisi ottaa näitä näin, mutta kun otan. Sille en voi mitään. En ole vahvoilla joten minuun voidaan iskeä ja takuulla sattuu.
Ja kyllä nämäkin jutut kuuluu tänne syöpäpalstalle, minua syöpä ei vahvistanut, päinvastoin. Sananlasku se mikä ei tapa vahvistaa ei todellakaan ole aina totta!
Olen lueskellut masennuspalstaakin mutta siellä on niin kovin nuoria ja miten heillä on vaikeata jo parikymppisinä....en pysty lukemaan.Maailma on paha.
Kyllä jotkut osaa olla ilkeitä ja he iskevät nimenomaan heikkoihin.
Toivon sinulle voimaa kestää.
Tänään kävin aivan upean lääkärin luona, työterveyslääkärin.
Hän otti asiani hoitaakseen ja tämän kuun lopussa on tunnin mittainen aika toiselta lääkäriltä, joka kartoittaa kaikki sairauteni, lääkkeeni ja koko kurjuuden ja kirjoittaa b-lausunnon Kelaan osa-aikaeläkettä varten. Suurimpana syynä on vakava masennus, jota olen sairastanut 90-luvun alkupuolelta asti. Siitä kun ei kaikki parane, ikinä.
Ensimmäinen kerta kun tulin kuulluksi muutenkin kuin viipaleina, yksi tauti kerrallaan.
hyvä,että asiasi alkavat järjestyä,Lpolku!Sanot,ettei vakavasta masennuksesta kaiki parane ikinä.En minäkään usko,että olen lopullisesti parantunut.Lääkärinikin sanoi,että se saattaa uusiutua.Ja epäilenpä,että jos käy esim.niin,että mieheni syöpä uusiutuu,( tai oma)en ole yhtään varma,kestäisinkö sitä.Tunnen kyllä nykyään itseni siltä osin suht.terveeksi,mutta välillä tuntuu silti,että on sellaista nuoralla kävelemistä.Välillä oikein pelästyn,että alkaako se itkuaika nyt taas.Onneksi ne on olleet ohimeneviä ja olen keskustellut edelleen kerran kuukaudessa työterveyslääkärini kanssa.
Onnea myös kihlauksesi johdosta,Lpolku!
...paljon onnitteluista!
Tuosta lääkäriasiasta vielä: en tajua kuinka kukaan ylipäätään selviää minkäänlaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle, elleivät satu törmäämään todella asialle omistautuvaan lääkäriin. Minunkin paperini ovat levällään eri sairaaloissa ja lääkäriasemilla ympäri kaupunkia eikä kukaan tunnu tajuavan että ihminen on yksi kokonaisuus jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Yksi hoitaa yhtä tautia ja toinen toista... Välillä sekin ihan pelottaa.
Ja siitä masennuksesta: kyllä senkin kanssa oppii elämään. Oireet oppii tunnistamaan niin hyvin, että osaa kyllä arvioida milloin lääkeannosta voi laskea, milloin pitää nostaa - ja joskus voi pitää pitkäänkin ihan taukoa. Nyt on taas syksy ja pimeät illat: minun kohdallani se tietää automaattisesti tupla-annosta maaliskuuhun asti. Mutta entäs sitten - pääasia että pysyy tolkuissaan.
tsemppiä sulle ja potku takalistoon ystävä hyvä!
Työpäivä takana ja vatsa täynnä ruokaa -mää käyn nyt pötkölleen. :)
....vaan sinnekin ja halaukset päälle. Ai kun tunnen itseni nyt ihan onnelliseksi!
Ja ihan kamalan mukavaa viikonloppua meille kaikille!
>8D