Nyt viimeistään on pistettävä loppu järjettömälle uimahallihankkeelle. Ensi vuonna koittaa tiukat ajat ja rahalle tulee löytymään paljon muutakin käyttöä. Peruspalvelut on turvattava. Lapset/nuoret ovat tulevaisuutemme. He eivät saa tästä kärsiä.
Uimahallihanke peruttava
välittömästi
12562
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Uin alasti torin rannassa, samalla hemputan kaluani.
ne hirveet aallot siihen jokeen teet. Sulla on karmee mela...
Niihän siinä kävi kun ounasteltiin, tulee suuret esteet vastaan ja uimahallihanke saa odottaa. Nyt tähän on totuttauduttava ja pantava hanke jäihin, se ei ole maailman tärkein hanke.
Tärkeämpiä ehdottomasti on, lainatakseni kainuun radion uutisointia, kaupungin hallipäällikön mukaan jäähallin remontin loppuun saattaminen sekä lisäksi liikuntapaikkojen lisärakentaminen koska nykyiset liikuntapaikat ei vastaa tarvetta. Siis liikuntapaikkarakentaminen LAAHAA JÄLJESSÄ??????kertoo päällikkö?????
Vanha uimahalli kaipaa kohennusta, se on ainoa kohde johon on todellista tarvetta, tuo tiedettiin jo viisivuotta sitten.
Lisäksi kuplahallin turvajärjestelyihin kaivataan kaupungilta rahaa kymmeniätuhansia euroja kun siellä pidetään Tammikuussa KOIRA NÄYTTELYT.heh. Siis tarvitaan kohta uusi koranäyttelyhalli sitä tarvitaan, voi jären köyhyys.
Voisihan nuo koirat näyttelyttää kesällä niin ei tarvittaisi koko hallia. Eikö koirat nykyään kuulukkaan ulkoilmaan?????
Mitä kaikkea sinne Tihisenniemen megahalleihin voidaankaan rakentaa
- uima-altaita
- jääkiekkoareena
- jääpalloareen
- pesäpalloareena
- tenniskenttiä
- mikroautorata
- ooppera
- golfrata
- -- (keksikääpä lisää)
ooh mitkä mahdollisuudet saada Kajaanista kunnon turistirysä...
Luonnonvedessä, kun saastutus loppuu.Eli uimahallia ei tarvita.
että uimahalli rakennetaan elvyttämään kajaanin elinkeinorakennetta.
Sen lisäksi tulee vielä ilmoitus siitä, ettei me olla niin köyhiä. Lisäksi on vielä lisättävä työperäistä maahanmuuttoa...
Ongelma voi tulla siinä ettei ole rahaa, varsinkaan nyt kun verotulot pienenevät. Mutta upean matkailu- ja ja vapaa-ajan keitaan sinne saisi. Suora vesiyhteys Oulujärvellekin, tämähän se ongelma on ollut kun Oulujärvelle ei Kajaanista oikein helpolla pääse, ainakaan isommalla paatilla. Tuohon tarvittaisiin investointihalua ja rutkasti markkinarahaa. Mahdollisuudet ovat rajattomat.
Nuo kaikki kyllä mahtuisi kirkkaasti tihisenniemeen,... eteen tulee vain pikku juttu, tihisenniemen rakennukset ovat UPM:n osakkeita omistavien omaisuutta :)
Tuskin on ihan Kajaanin kaupungilla varaa tuohon hankintaan korkeintaan porttivadin koppiin eurot riittävät ja siihen tilaan kylpyamme kaupungin johtajalle.
Kuule... paljon nopeammin asiat tapahtuvat kuin luuletkaan.
Kainuunradiossa oli jo tänään uutinen että TYÖPERÄISTÄ MAAHANMUUTTOA ON LISÄTTÄVÄ.
http://lotta.yle.fi/rswebkni.nsf/sivut/kr_uutiset?opendocument&pageid=Content957E0
eikös se olekaan vesiliikuntakeskus, ja tarkoitettu lähinnä venäläisille turisteille?
Ei me niin köyhiä olla.
uusi vesiliikuntakeskus sinne joenvarteen! Siellä on sitten kiva pulikoida talvipakkasillakin, kesä olosuhteissa. Nyt vaputuu UPM:ltäkin n. 650 työntekijää joutilaiksi. Mikä nautinto heillekkin, töihinlähtiessä saakin marssia vesiliikuntakeskukseen pulikoimaan kaikessa rauhassa..
siirtyä Kajaanissa asukaslähtöisempään politiikkaan. Sille nauretaan vielä pitkään kun päättäjät meinasivat tehdä uimalan kulttuurikeskuksen pihalle! :)