ENIRO

Palkatkaa ammattitaitoista väkeä panemaan palvelimenne kuntoon.
Tämä on täyttä tuubaa. Palvelu väliaik. pois käytöstä, olet lähettänyt samanlaisen viestin, käytösohjeita, sivut eivät avaudu, viestien kellonajat joskus tulevaisuudessa ja mitä vielä.
Ei voi olla noin vaikeaa. Maailmalla vähän isommatkin sivustot toimivat kunnolla.
6612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jo 4-5 vuotta samaa tökkimistä, eikä parannusta ole, vaikka palvelimia on vaihdettu.
Ei siellä osata.
Siltä puulaakilta en ikinä osta tai tilaa mitään.

Äänestä

Nimittäin Suomi24.Ei ole systeemit nykymaailmasta? Voi verrata vaikka säätiedoituksiin, ovat liian usein, myös perseestä?

Äänestä

Kun katsoo Eniro Group johtohenkilökuntaa eri pohjoismaissa tulee huomanneeksi, että tasa-arvolakia on noudatettu liiankin tunnollisesti (3/2).

Esim. Suomi oli aikoinaan kolmanneksi kehittynein maa mitä tulee tietotekniikkaan. Nyt on Suomi tipahtanut sijalle 13. Jopa Turkki on ajamassa Suomen ohi.

Sääli sanoa, mutta ehkä nuo kiintiönaiset ovat kehityksen jarru. Tämänkin on pakko tuoda ilmi... jos aiomme menestyä kansaivälisesti.

Äänestä

ex-TV-kasvo, joka ymmärtää tietotekniikasta sen verran, kuin pässi astrofysiikasta.

Äänestä

Ei auta tippaakan kun keskustelupalstalla haukut Eniroa, ei ne pysty kymmeniä tuhansia viestejä lukemaan!

Anna palautteesi oikeaan paikkaan niin menee Enirolle
http://www.suomi24.fi/palaute/

Äänestä
  • palautteines saatana.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


miten voitte auttaa kirjoitti:

Palkatkaa ammattitaitoista väkeä panemaan palvelimenne kuntoon.
Tämä on täyttä tuubaa. Palvelu väliaik. pois käytöstä, olet lähettänyt samanlaisen viestin, käytösohjeita, sivut eivät avaudu, viestien kellonajat joskus tulevaisuudessa ja mitä vielä.
Ei voi olla noin vaikeaa. Maailmalla vähän isommatkin sivustot toimivat kunnolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu