Hyvä vain, että metsät saavat kasvaa välillä rauhassa, ettei ihan taimikoina hakata sellun ja paperin raaka-aineiksi. Puuta tarvitsevat myös tulevat sukupolvemme..
Metsät
yli hakattuja!
2133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos perehtyisit asiaan tarkemmin niin tulisit tulokseen seuraavaan.. Suomen vuotuinen metsien kasvu on suurempaa kuin sitä kaadetaan.
Käyppäs tutustumassa lähemmin kainuun ja pohjoisen suomen metsiin. Kyllä siellä on vuosikymmenien aikana pistetty puuta pinoon sellaisella vauhdilla, ettei jäljellä ole kuin keskenkasvuisia taimikoita ja parhaassa kasvussaan olevia metsälöitä. Niitäkin pistetään jo surutta nurin, puupulan kourissa. Sellaista täysikasvuista petäjää ei näe kuin jollain luonnonsuojelu alueella. Siellä etelässä voi olla tilanne toinen? Pari kertaa olen ajellut siellä teilläpäin lomareissullani mutta silloin en kiinnittänyt suurempaa huomiota rannikkoseudun metsiin.