Onko kokemuksia

Ei usko riitä

Kävin ensimmäistä kertaa kiinalaisessa akupunktiossa. Kärsin unettomuudesta, ja sen tuomasta masennuksesta. Päähän ja vatsan seudulle laitettiin piikkejä, noin puoleksi tunniksi.
Kun en tuntenut mitään, enkä rentoutunut myöskään. Onko se merkki siitä, että hoito ei auta minun kohdallani? Tarkoitus olisi hoitaa ainakin kolme kertaa.

4

1144

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jos vaivat ovat

      kroonisia, eivät ne yleensä poistukaan välittömästi. Toisaalta se, ettet edes rentoutunut hoidon aikana, voi olla seurausta siitä, ettei hoitaja onnistunut hoidossaan. Kiinalaisittain toteutettu akupunktio nimittäin vaikuttaa erittäin hyvin mielen alueelle eli vaikka ei mitään erityistä muuta tuntisikaan, rentoutus tulee herkästi. On mahdollista, että hoitaja ei diagnosoinut tilaasi oikein, totetutti vain pistereseptejä tyyliin " pään alueella ongelmia, neulotetaan pää". Kiinalaisittain paikallishoito on kaikista vähiten tehokas, mutta saattaa olla hyvä lisä muualta kehosta annetun akupunktion lisäksi.

      Kokeiltiinko pulssia, katsottiinko kieltä, haastatteliko hoitaja sinua? Nämä esitoimenpiteet kertovat kiinalaisesta tavasta eritellä oireitasi ja ne myöskin ohjaavat hoitoa.

      Vaihda hoitajaa ja ota 3 kerran sarja muualla. Voit luottaa siihen, että rentoutuksen tarpeessa olevan tulee kyetä kokemaan rentous ensimmäiselläkin hoitokerralla - mikäli käsittely on oikea.

      :)

      • Ei usko riitä

        Kyllä pulssi otettiin alussa, sekä hoidon aikana.Myös kieli katsottiin alta ja päältä. Haastattelu ennen hoitoa oli myös.
        Hän sanoi, että on vaikeampaa hoitaa kahta, eli masennusta ja unihäiriötä.
        Kun unihäiriö on kuitenkin se vaikeampi, minun pitäisi varmaan kysyä, jos hoidetaan pelkkää unta. Ja yleesäkin voidaako hoitosuunnitelmaa muuttaa kesken hoidon?


      • muuttaa kesken
        Ei usko riitä kirjoitti:

        Kyllä pulssi otettiin alussa, sekä hoidon aikana.Myös kieli katsottiin alta ja päältä. Haastattelu ennen hoitoa oli myös.
        Hän sanoi, että on vaikeampaa hoitaa kahta, eli masennusta ja unihäiriötä.
        Kun unihäiriö on kuitenkin se vaikeampi, minun pitäisi varmaan kysyä, jos hoidetaan pelkkää unta. Ja yleesäkin voidaako hoitosuunnitelmaa muuttaa kesken hoidon?

        hoidon. Joskus on tarpeenkin, kun ollaan jo päästy alkuun ja tasapaino joihinkin ongelmiin on löytynyt, mutta edelleen on oireita jäljellä. Hoitosuunnitelman muutosta enteilee pulssi, kieli ja tietenkin hoidettavan omat hoitokokemukset. Masennus ja unihäiriöt kuuluvat usein yhteen, en aivan ymmärrä hoitajasi vastausta, etteikö niitä voisi hoitaa samallakin kertaa? Usein näillä oireilla yhtäaikaisesti esiinnyttyä on myös yhteinen syy: Maksa Veren vajaus(Gan Xue Xu).

        Kysele vähän, kun menet seuraavalla kerralla hoitoon, että mihin hoito kohdistuu ja miksi.


    • janettt

      akupunktio ei ole kuin burana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1241
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1038
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      223
      819
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      758
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      66
      744
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      666
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      646
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      136
      631
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      599
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      547
    12. 53
      536
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      495
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      483
    16. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      478
    17. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      98
      476
    18. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      473
    19. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      473
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe