meitä tuntemattomiin paikkoihin. Tapasin viikonloppuna suuren joukon entisiä oppilaitani. Yksi oli tullut Enontekiöstä. Kysyin häneltä, miten hän sinne oli joutunut. Hän kertoi olleensa pääkaupunkiseudulla kesätöissä ja työtoveri oli sanonut, että hesarissa on ilmoitus, jossa Enontekiöön haetaan opettajaa. Hän oli aikaisemmin sanonut, ettei lähde niin kauaksi kuin Kittilään. Hän luuli, että kyseessä on Eno tai Enonkoski ja pisti paperit vetämään, tuli valituksi ja on siellä vieläkin, nyt jo eläkkeellä. Itse sain pitkäaikaisen työpaikkani, kun satuin vastaamaan puhelimeen oikeaan aikaan.
Sattuma vie
1943
14594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
viesti ei näy kuin otsikkoluettelossa.
esitystavan kolmoselle, tulevat yleensä pimentoonkin jääneet viestit esille.
Eiköhän niin liene, että monet elämämme suuret asiat ovat olleet sattuman aikaansaannosta, olipa kyse vaikkapa työpaikasta tai puolisosta.
Valinnat olen aivan itse tehnyt.
Ei voi kuin itseään syyttää, jos ne eivät tyydytä.
tapasin, kun hän viime tipassa päätti lentää serkkunsa häihin. Se oli menoa ensi katseesta.
Näin voisi spekuloida nyt, kun elämä jo on loppusuoralla. Pieneenkin ihmisen elämään mahtuu monta tarinaa. Lähdettiin maailmaa valloittamaan kuin nuori ori, ennen kuin siivet edes kunnolla kantaneet. Sattuma toi menestyksen, kohtalo menetyksen. Sattuma toi myös rakkauden ja kiintymyksen, mutta kohtalo määräsi toisin, seurasi kärsimystä ja unohtamista.
Aivan sattumalta kävin alkuviikolla Kajaanissa, Kainuun sydämmessä. Historiallisesti arvokkaassa kaupungissa, jossa on kansainvälistä huippuosaamista edustavia yrityksiä, on AMK ja myös yliopisto.
Tutustuin linnan raunioihin, joen varteen rakennettuihin voimalaitoksiin ja myös tervakanavaan. Kävin ortodokisessa ja myös luterialaisessa kirkossa. Kerrottiin, että nykyinen, vuonna 1896 rakennettu kaunis kirkko seisoo samalla paikalla kuin vuonna 1656 rakennettu ensimmäinen, jonka venäläiset tuhosivat yhdessä linnan kanssa.
Sattumalta kävin siellä juuri sinä päivänä kun siellä vietettiin surun päivät. Siksi, kun juuri oli kerrottu, että paperitehdas suljetaan ja liki 600 työntekijää saa lopputilin. Välillisesti se tulee vaikuttamaan 2000 ihmisen toimentuloon, mikä on yli 5% koko kaupungin väestöstä. Ei kaupunki tähän kaadu, mutta ikävä juttu kuitenkin. Uutisissa jo syytettiin maamme päättäjiä, mutta hyvin syöneen paperiliiton pomon kommentejä en vielä ole nähnyt.
Sattuma oli se, että olin siellä silloin, kun tehtaan sulkemisesta kerrottiin. Muuten kaupunki oli juuri sellainen, kuin olin kuvitellutkin. Jopa ihastuin kaupunkiin siinä määrin, että voisin siellä asua.
Lämpimät terveiset kaikille kainuulaisille täältä Uudeltamaalta.
Hakee opettajkasi eikä ole tietoa missä on Enontekiö, onhan täällä sivuilla voinut lukea vaikka kummosia juttuja ( o.o ) ??
ei ne opettajat välttämättä mitään "ruudin keksijöitä"ole!
Kukas tässä joukossa muuten "välttämättä" on ruudinkeksijä?
Ko.sana on tässä yhteydessä muuten yhdyssana, joten tuskinpa nimim. ...... on opettaja ja tuskin ns. ruudinkeksijäkään.
elämän suuntia. Vei minunkin rakkaani ja surun jälkeen toi toisen tilalle. Tämän toisen kanssa kävimme kesällä lähellä Kajaania, mutta lähdimme vähän ennen idemmäksi. Sen ensimmäisen kanssa kävin Kajaanissa asuntomessuilla. Mieleen jäi mahtava virta, jonka rannalla messualue oli. Siellä oli myös jonkinlainen erikoinen kylmäallas, en muista minkälainen. Tuo työpaikan säilyminen oli mielessä koko työuran ajan, minulla oli onnea. Toivottavasti yritteliäät ihmiset löytävät uuden työpaikan, eläkeläisellä ei ole enää niitä huolia.
on niin monenlaisia. Kaikki eivät ole niin järjestelmällisiä. Tuolla Enontekiössä sattui kuulemma niinkin, että oppilaat tulivat kouluun, kun heräsivät. Suuripiirteisyydelläkin selviää.
ole väittänytkään.Itse haluan tutustua ihmisiin yksilöinä, en leimaa tietyn ammatin harjoittajia mitenkään. Ei ole olemassa opettajan stereotyyppiä.
Kuusikymmentäluvun alussa oli vielä varaa "pränkätä" työpaikasta.
Minä olisin saanut työpaikan omasta, pienestä kotikylästäni, enkä luvannut sitä paikkaa ottaa.
Niinpä vaan heti esitettiin toista paikkaa,
enkä edes tiennyt missä kyseinen paikkakunta on, vaikka ei ollut matkaa kuin 70 km:ä.
Kartastahan se selvisi missä paikka oli, lupasin ottaa sen ja sillä samalla paikkakunnalla olen nyt ollut aviossa jo kohta neljäkymmentä vuotta.
Siis ihan sattumaa, että tänne tulin töihin ja tänne jäin.
olemme olleet työnhaussa, minä vähän myöhemmin. Itselläni oli vaikeuksia löytää sopiva työpaikka. Olin jo menossa Afrikkaan, mutta puhelinsoitto tuli sopivaan aikaan ja suunnitelmat muuttuivat.