Bokseri

Mitä pitää ottaa huomioon ennen bokserin hankintaa? kuinka paljon bokseri tarvitsee liikuntaa päivässä? Millaista on kouluttaa bokseria?
31523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ennen bokserin hankintaa kannattaa tutustua boksereihin paremmin (käydä esim. kasvattajan luona vierailemassa ja lukea kirjoista rodun ominaisuuksista). Kun on varma, että omaa pitkän pinnan ja osaa nauraa bokserin keksimille jekuille niin kannattaa päättää, mihin tarkoitukseen bokserin haluaa (harrastus/kotikoira) ja sen perusteella alkaa kysellä sopivaa pentuetta.

Bokserin liikuntatarve (neljän bokserin kokemuksella) on hyvin yksilöllistä. Mieluisin liikuntamuoto boksereilleni on aina ollut vapaana juokseminen ja leikkiminen. Minulla on ollut boksereita, jotka eivät ole pitäneet pitkistä lenkeistä ja boksereita, jotka menisivät monta kilometriä jokaisella lenkillä.

Bokserin kouluttaminenkin on hyvin yksilölähtöistä. Tällä hetkellä minulla on bokserinarttu, joka on äärettömän helppo koulutettava, mutta muut bokserini ovat olleet haasteellisia. Yleisesti ottaen bokserit oppivat nopeasti, mutta osaavat olla jukuripäitä niin halutessaan. Bokserin kouluttaminen vaatii pitkäjänteisyyttä, hyviä hermoja ja huumoria. Tärkeintä kouluttamisessa on oppia lukemaan omaa koiraa, sillä bokseri osaa käyttää hyväkseen omistajan heikkouksia.

Äänestä
  • onkos sulla kokemusta kahdesta uroskoirasta samaan aikaan. esim; sakemanni uros ja bokseri.

    Äänestä

  • kiinnostunut bokserista kirjoitti:

    onkos sulla kokemusta kahdesta uroskoirasta samaan aikaan. esim; sakemanni uros ja bokseri.

    Minulla on kokemusta kahdesta bokseriuroksesta samaan aikaan. Ainakin bokseriurokset sopivat erinomaisesti samaan talouteen, mutta pentua valitessa on otettava pentu, jonka tietää luonteeltaan sopivan yhteen toisen kanssa. Se vaatii hyvää koiratuntemusta. Omista uroksistani toinen omaksui isän roolin ja hoiti kaveriaan joka päivä (mm. kuivasi ulkoilun jälkeen toisen märän turkin).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


taloon kirjoitti:

Mitä pitää ottaa huomioon ennen bokserin hankintaa? kuinka paljon bokseri tarvitsee liikuntaa päivässä? Millaista on kouluttaa bokseria?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu