PS3 USAsta?

Sori heti kärkeen jos tätä aihetta on jo käsitelty useaan kertaan. Yritin pikaisesti etsiä vastaavaa mutta en löytänyt.

- mitä ongelmia jenkeistä ostettu PS3 aiheuttaa Suomessa?
- toimiiko suomessa myytävät pelit?
- jostain löysin väitteitä että konsolin virtalähde söisi eurosähköä. Pitääkö paikkansa?

kaikki muutkin puutteet saa kertoa.
3315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Omia kokemuksia jenkkipleikkarista ei ole, mutta ymmärtääkseni kysymäsi asiat menee jotakuinkin näin:

- Jenkeistä ostettu PS3 ei tue Euroopassa käytettyä PAL-televisionormia, joten sitä ei pysty kytkemään eurooppalaiseen kuvaputkitelevisioon. Teräväpiirtotarkkuuksilla vastaavaa ongelmaa ei ole, joten taulutelkkariin konsolin saa kiinni ja toimimaan esimerkiksi HDMI-kaapelilla. Lisäksi EU:n ulkopuolelta hankitusta konsolista pitää maksaa tulli ja arvonlisävero. Lisätietoa löytyy esimerkiksi Tullin sivuilta ja sieltä lötytyvästä nettikauppaohjeesta (laitoin linkit viestin loppuun).

- PS3-pelit eivät ole aluekoodattuja, joten Suomesta ostetut pelit toimivat täysin normaalisti. Sen sijaan Blu-ray- ja DVD-levyt noudattavat aluekoodeja konsolin ostomaan mukaan, eli Suomesta ostetut leffat eivät jenkkikonsolilla pyöri.

- Tietääkseni PS3:ssa on universaali virtalähde, eli se syö myös eurosähköä. Virtajohto pitää tietenkin vaihtaa kotimaiseen töpseliin sopivaan malliin, mutta koneeseen sopii samanlainen johto kuin esimerkiksi tietokoneisiin. Kalliista letkusta ei siis ole kyse.

Tullin sivut:
http://www.tulli.fi/fi/
Tullin verkkokauppaopas:
http://www.tulli.fi/fi/04_Julkaisut/01_Asiakastiedotteet/04_Tulliselvitys_ja_tilastointi/ostaisinko_Internet_kaupasta.pdf

Äänestä
  • Kiitos jo noista vastauksista. Pelikonsolin tulli on muuten 0. Soitin oikein tulliin ja kysyin. Alvi pitää tietysti maksaa eli ei... vihreetä linjaa vaan. :-)

    Nyt kun vielä saisi jostain pomminvarman tiedon ton virtalähteen sopivuudesta eurosähkölle. Ei viitsisi ihan vaan kokeilla.

    Mulla kone olisi puhtaasti pelilaite eli toi leffojen toimimattomuus ei haittaa. Täytyy pureskella asiaa lisää. Olisi puoleen hintaan vaan tuolla jenkkilässä ja kun justiin oon lähdössä.

    Äänestä

  • peeässä kirjoitti:

    Kiitos jo noista vastauksista. Pelikonsolin tulli on muuten 0. Soitin oikein tulliin ja kysyin. Alvi pitää tietysti maksaa eli ei... vihreetä linjaa vaan. :-)

    Nyt kun vielä saisi jostain pomminvarman tiedon ton virtalähteen sopivuudesta eurosähkölle. Ei viitsisi ihan vaan kokeilla.

    Mulla kone olisi puhtaasti pelilaite eli toi leffojen toimimattomuus ei haittaa. Täytyy pureskella asiaa lisää. Olisi puoleen hintaan vaan tuolla jenkkilässä ja kun justiin oon lähdössä.

    Koska USA:n jännite on pienempi kuin Suomessa, ei
    koneesi voi hajota jos kokeilet. Jos ei toimi niin
    joudut ostamaan muuntajan, jonka silti saat
    halvemmalla.

    Kaikki lähteet tuntuvat sanovan, että PS3 koneen
    virtalähde toimiisuoraan japanissa, usassa ja
    euroopassa. Olisi kiva saada tähän varmistus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


peeässä kirjoitti:

Sori heti kärkeen jos tätä aihetta on jo käsitelty useaan kertaan. Yritin pikaisesti etsiä vastaavaa mutta en löytänyt.

- mitä ongelmia jenkeistä ostettu PS3 aiheuttaa Suomessa?
- toimiiko suomessa myytävät pelit?
- jostain löysin väitteitä että konsolin virtalähde söisi eurosähköä. Pitääkö paikkansa?

kaikki muutkin puutteet saa kertoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu