Vastauksesta keskusteluksi

Osa koneistoa

Nyt saa poliisi hiukan maistaa omaa lääkettään, kun on joutunut syytösten kohteeksi. Ikävää vain on se että tässä tapauksessa poliisi ei välttämättä ole syytön. Poliisi toimii itse suurelta osin kyseisellä tavalla syyttäen usein syyttömiäkin ihmisiä ja tehden heistä pakolla syyllisiä. Nyt kun tilanne on hiukan kallellaan ja syytökset osuvat itse poliisiin niin miten poliisi käyttäytyy. Puolustautuu hyökkäämällä kuin nurkkaan ahdistettu rakki. Samoin poliisi toimii tutkimuksissaan ja syytöksissään, olit sitten syyllinen tai syytön. Nyt olisi aika perustaa poiliisin sisäinen tutkintaorganisaatio ja nostaa kissa pöydälle poliisin toiminnasta. Suomen laki sanoo että tutkinnan on oltava puolueellinen ja myös syyttömyyttä tukevat asiat on tarkastettava. Kuinka moni voi sanoa poliisin toimineen näin? On hyvä että poliisi saa kokea myös sen toisen puolen osuuden tässä asiassa. Ylimielisyys ja viran taakse kätkeytyminen saa loppua ja väärinkäytökset
on tuotava esille. Hyviä esimerkkejä ovat telekuuntelutiedot mitkä monesti voi todistaa joidenkin kohdalla syyttömyyden. Miksi poliisi pimittää tällaisia syyttömyyttä tukevia todisteita ja on valmis syttämään syyttömiä ihmisiä? Poliisin toimintaa ja jopa rikollista toimintaa on jo piiloteltu ja salailtu liian kanssa. Eikö lain pitäisi olla sama kaikille rotuun,ikään, kansalaisuuteen jne katsomatta? Itse olen sitä mieltä että laki on poliisille aivan eri kuin muille. MIKSI????

9

239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin????

      Siis mikä hyökkäys??? Eiköhän se hyökkäys kohdistu poliisiin, joka joutuu vastaileen sunlaisille vaikka olisi tärkeämpääkin tekemistä. Ottaako pannuun ne putkayöt vai näpistelysakot kun noin kismittää??? hihihihihi

    • kirjoitus asiasta

      On täällä asioista tietäviäkin.

      • kirjoitus

        Helvetin huono kirjoitus asiasta, kun se osoittaa, ettei kirjoittaja tiedä rikostutkinnasta ja poliisitoimesta yhtään mitään. Jokainen näyttää osaavan rikostutkintaa poliisia paremmin, vaikka eivät ammatissa ole sekuntiakaan olleet. Muita ammatteja, jonka kaikki osaavat aina paremmin, kuin siitä leipänsä tienaavat? Onko niitä?

      • Terrrri
        kirjoitus kirjoitti:

        Naurattaa jo valmiiksi. Aloittaja on taas lukenut Ilta-Sanomia, Iltalehteä, Alibia ja Hymyä, ja tietää asiat paremmin kuin kukaan. Päivääkään ei ole poliisin töitä tehnyt ja neuvoo jo syyttäjälaitostakin.
        Pysy vain siellä metallipajalla hommissa ja yritä pysyä terveenä. Jätä rikosoikeudelliset ratkaisut niille joille ne kuuluu ja niille jotka ovat ammattilaisia asiassa. Ja nyt voit todeta tietysti, että poliisi ei osaa lakia, no, varmasti osaa paremmin kuin keskiverto inisijä ikinä tulee osaamaankaan.

      • ewret
        Terrrri kirjoitti:

        ei tuomioilla ole merkitystä

      • Kyttäkö??
        kirjoitus kirjoitti:

        Helvetin huono kirjoitus asiasta, kun se osoittaa, ettei kirjoittaja tiedä rikostutkinnasta ja poliisitoimesta yhtään mitään. Jokainen näyttää osaavan rikostutkintaa poliisia paremmin, vaikka eivät ammatissa ole sekuntiakaan olleet. Muita ammatteja, jonka kaikki osaavat aina paremmin, kuin siitä leipänsä tienaavat? Onko niitä?

        Tais osua arkaan paikkaan.Oleks kyttä?

      • Kummallisen erikoista
        Terrrri kirjoitti:

        Naurattaa jo valmiiksi. Aloittaja on taas lukenut Ilta-Sanomia, Iltalehteä, Alibia ja Hymyä, ja tietää asiat paremmin kuin kukaan. Päivääkään ei ole poliisin töitä tehnyt ja neuvoo jo syyttäjälaitostakin.
        Pysy vain siellä metallipajalla hommissa ja yritä pysyä terveenä. Jätä rikosoikeudelliset ratkaisut niille joille ne kuuluu ja niille jotka ovat ammattilaisia asiassa. Ja nyt voit todeta tietysti, että poliisi ei osaa lakia, no, varmasti osaa paremmin kuin keskiverto inisijä ikinä tulee osaamaankaan.

        Kyllä sitten tässä keskustelussa tuntuu olevan poliisien vaimoja kirjoittelemassa tai side silmillä eläviä tiedottomia tasapäisiä taulapäitä. Kyllä tämä kaveri mikä tekstin tänne on kyhännyt, näyttää tietävän asioista myös sen peitellyn puolen. Mitä taas vastaajat eivät näytä tietävän.

      • aivopestyjä
        Kummallisen erikoista kirjoitti:

        Kyllä sitten tässä keskustelussa tuntuu olevan poliisien vaimoja kirjoittelemassa tai side silmillä eläviä tiedottomia tasapäisiä taulapäitä. Kyllä tämä kaveri mikä tekstin tänne on kyhännyt, näyttää tietävän asioista myös sen peitellyn puolen. Mitä taas vastaajat eivät näytä tietävän.

        luusereita. Selkärangan puutteen korvaa virkapuku.

    • ei vain näy

      olevan.....

      jollei joku tee massamurhaa ei poliisi koskaan opi olemaan rehellinen.

      Oikeuskanslerin virasto epäonnistui perusteluissaan premille, koska poliisit joutuivat valehtelemaan selvitäkseen teoistaan.

      Nyt se vetää small talking käytöstä ja poliiseilla on hätä :

      kosaanipoltto
      troijalaiset

      on voinut tappaa pari vuotta rauhassa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      182
      1272
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      883
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      824
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      684
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      247
      594
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      550
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      549
    Aihe