VALMALLE!

Unohdat erään asian.
Lukija on eri asia kuin kirjoittaja.
Tiedätkö, miten suomi24 laskee nämä *lukijat*?
Jos sen nyt tähän kirjoitan ymmärtänet, että laskusi ei tosiaan voi millään pitää paikkaansa. *Lukija* = avattu sivu. Arvaapas, montako sivua minäkin olen tänään täällä avannut! Ja varmasti samoin sinä. Kun luet tämän, avaat jälleen yhden.

Olen aivan oikeasti täällä erään palstan sheriffi.
Kokemus on osoittanut, että samat henkilöt kirjoittavat täällä kuukaudesta toiseen. Samat häiriköivät, samat kertovat tarinoita. Ne ovat kyllä osaltaan sellaisia, etteivät ne voi pitää paikkaansa. Minä TIEDÄN.

Eniten tässä asiassa epäilen sitä, että tälle nimenomaiselle palstalle osuu joku vahingossa raskaaksi tullut. Siis OIKEASTI vahingossa. Ensimmäisenä he kyllä ohjautuvat "ehkäisyyn". Toiseksi joko aborttiin tai odotukseen, mutta ei mitenkään ole loogista, että tänne. Miksi sinusta se on kaikkein todennäköisempää?

Totta on myös, että tällä vauvakuume-palstalla on hirmu vähän lukijoita. Ja vielä vähemmän kirjoittajia.

Vaikka käsittämättömiä puhut ja lasketkin, se ei sulje pois sitä, että tämä on HILJAINEN palsta.
Et voi laskea koko suomi24:n keskustelijoiden lukijamäärällä mitään, koska nimenomaan tänne ei vahinkoraskaudesta kukaan eksy keskustelemaan. Eikä ehkä ole tarkoituskaan.

Toivotusta tulevasta raskaudesta kyllä. Mutta nythän oli kyse vahingosta, ei-toivotusta jo alkaneesta raskaudesta.

Kun minulla on näppituntumaa tähän hommaan, vaikka oma palstani onkin huomattavasti vilkkaampi kuin tämä, uskallan sanoa, että ei pidä paikkaansa. Olen sitten tyhmä tai hullu tai muuten lääkityksen tarpeessa.
Minun maailmani ei kaadu siihen vaikka olisin väärässäkin, mutta kokemuksesta voin kertoa, että se näppituntumani on enemmän kuin usein oikea.

Joten voit rauhassa myös kyseenalaistaa omaa näkemystäsi. Minulla ei ainakaan ole tarvetta muuttaa edelleenkään omaa näkemystäni sinun perustelujesi takia.

Se on edelleen mahdotonta ja hyvin epäloogista!

"Lukijamäärää" ei voi mitenkään suhteuttaa Suomen väkilukuun. Se ei anna mitään oikeaa arviota mistään. TÄYTYISI tietää oikea, eri osoitteista tulevien viestien määrä, ennen kuin niitä voi väkilukuun suhteutella.
Niin, minä kyllä ymmärsin miten sen laskit, mutta se ei ole oikein. Arvioimasi luvut ovat päin seiniä. Ei mikään laskutehtävä voi antaa oikeita vastauksia, jos alkuluvut ovat keksittyjä!
7573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tässä on jo ihan tarpeeksi tullut luettua tätä soopaa, joten lyön faktatietoa pöytään. Vaihteeksi.

Sanottakoon, että olen seurannut tätä keskustelua, koska sain ystävältä vinkin, joka tietää kuinka kova laskemaan olen.
Olette naiset hakoteillä. Joku tiesi jotakin ja joku toinen jotain toista, mutta yhtäkään koko totuutta ei ole vielä tullut.

Vaikka tämä juttusi ei varsinaisesti olekaan osoitettu minulle, saanen kuitenkin vastata siihen, jookos?

Asiaan.

Siis Suomessa on n. 600 000 hedelmällisessä iässä olevaa naista. Siitä vallitsi yksimielisyys, ja se on totta.
Pillereitä ehkäisynään käyttää n. 35 %, joka numeroina on n. 210 000 naista.

Tässä kohtaa kaikilta meni metsään. Näistä 210 000 naisesta pilleriraskaus tulee n. 210 naiselle VUODESSA.
Sitten, koska emme tiedä kuinka monta naista ja miestä tänne kirjoittaa on pakko ottaa miesten ja muiden naisten lukumäärä mukaan laskuun. Eli näin ollen 210 pilleriraskautta 5 miljoonasta asukkaasta. Näin se on oikein, jos kerran "valma" haluaa suhteuttaa sen asukaslukuun.

Toisin sanoen, 23 809 henkilöä Suomessa sisältää YHDEN pilleriraskauden per VUOSI!

Olen täysin samaa mieltä sheriffin kanssa, joskin eri syystä. Täällä ei voi esiintyä kymmeniä tapauksia vuosittain. Ei millään. Sillä jokaista pilleriraskautta ei tosiaan seuraa vauvakuume. Sekä luvut kertovat karua kieltään...niin suosittu ei sentään suomi24;kään ole, että kaikki suomalaiset olisivat täällä vuoden jokaisena päivänä, mikä olisi välttämätöntä, jos täällä olisi kymmeniä "pilleri"tapauksia kuukausitasolla. ;D

Äänestä
  • siinä sen näkee nyt sitten "valmakin".

    Ei mitään lisättävää.

    Äänestä

  • Vastaan tässä molempiin ylläoleviin viesteihin.

    Ensin seriffille: jos avaat sivun, niin laskuri laskee sen sen viestin luettujen sivujen lukumäärään eikä mihinkään kaikkien viestien lukumäärään. Ainakin siltä etusivulla vaikuttaa.

    Siis "missejä karvoihin katsominen" on avattu noin 35000 kertaa, ts. luku ei ole kaikkien mahdollisten viestien lukumäärä, kaikkien avattujen sivujen lukumäärä.

    Nyt siis minulle selvisi, että yksi lukija voi lukea saman viestin ja se kasvattaa laskuria, mutta kuinka usein joku lukee samaa viestiä uudelleen, varsinkaan edellisen otsikon alta?

    Minusta ei ole mitenkään epätodennäköistä, että vahingossakin raskaaksi tullut eksyisi vauvakuume palstalle.

    En tiedä, mitä haluat sanoa sillä, että palsta on hiljainen. Jos viestissä on kymmenen vastausta, niin siinä on kymmenen vastausta.

    Voi olla, että olen ottanut vääriä lukuja alkuarvoiksi, mutta minusta ei kuulosta liioittelulta, että näitä sivuja lukisi esim. 30000 ihmistä päivittäin ja että täällä vierailisi hyvinkin esim. 100000-200000 lukijaa vuosittain.

    Tosikolle: yliarvioin pillereitä käyttävien määrän, mutta se ei itseasiassa muuta kovinkaan paljon lopputulosta. Tulokseni olivat melko samoja ja luotan kyllä tarkempiin tietoihisi.

    On oletettavaa, että pilleriraskaat eksyvät juuri näille keskustelupalstoille, eikä esim. autot ja liikenne -palstalle. En tiedä, oliko tämän kiistan aloittaneissa viesteissä vain tällä hetkellä raskaana olevia, vain myös raskaana olleita. Jos myös jälkimmäisiä on mukana, voi tämä pilleriraskaana olevien joukko olla monin kertainen vuosittaisien raskauksien määrään.

    Koska raskaus kestää melkein vuoden on yksi 23819:stä vuodessa melkein sama kuin yksi tänä päivänä. Tarkempi luku on 40/52 (raskaus kestää 40 viikkoa ja vuodessa on 52 viikkoa), sillä saadaan, että yhtenä päivänä on pilleriraskaana yksi 31000:sta, mikä voi edelleen riittää siihen, että tällä palstalla käy joka päivä yksi pilleriraskaana oleva.

    Luulen, että pilleriraskaana oleminen innostaa vastaamaan saman kokeneen viestiin. Kirjoittajien lukumäärä ei siis ole välttämättä suhteessa keskimääräiseen kirjoittajien lukumäärään.

    Periaatteessa 10 pilleriraskaana olevaa riittää siihen, että kymmentä pilleriraskausviestiä ei voi väittää valheeksi. Heitä on kuitenkin 210 (sinun mukaasi).

    En ole väittänyt, että viestit eivät olisi valheita. Olen yrittänyt sanoa, ettei niitä voi väittää valheiksi. Minusta edelleen voi olettaa, että pilleriraskaana olijoita/olleita voi vierailla tällä palstalla kymmeniä vuodessa. Alennan näin alkuperäisiä arvioitani.

    Mutta ehkä alan uskoa, että suomi24-palstaa lukee vain pari häiriintynytä henkilöä, jotka kirjoittavat itselleen kasapäin viestejä ja availevat niitä uudelleen ja uudelleen. Siksi lienee syytä poistua tästä seurasta.

    Äänestä

  • Valma kirjoitti:

    Vastaan tässä molempiin ylläoleviin viesteihin.

    oletko itse pamahtanut paksuksi valehdellen äijälles syöväs pillereitä, vai mikä ihmeen into sulla on todistella tätä asiaa toiseksi?

    Teet varmasti oikean päätöksen päättäessäsi poistua, mistä syystä tahansa.

    Ps. en jaksanut lukea sen enempää kirjoituksestasi. TOIVOTTAVASTI edes se pitää siinä paikkansa...;D

    Äänestä

  • nainenX kirjoitti:

    Kun saan viestiä ihan omalla otsikolla, niin olisiko minun silloin jätettävä vastaamatta?

    Äänestä

  • Valma kirjoitti:

    Vastaan tässä molempiin ylläoleviin viesteihin.

    Ensin seriffille: jos avaat sivun, niin laskuri laskee sen sen viestin luettujen sivujen lukumäärään eikä mihinkään kaikkien viestien lukumäärään. Ainakin siltä etusivulla vaikuttaa.

    Siis "missejä karvoihin katsominen" on avattu noin 35000 kertaa, ts. luku ei ole kaikkien mahdollisten viestien lukumäärä, kaikkien avattujen sivujen lukumäärä.

    Nyt siis minulle selvisi, että yksi lukija voi lukea saman viestin ja se kasvattaa laskuria, mutta kuinka usein joku lukee samaa viestiä uudelleen, varsinkaan edellisen otsikon alta?

    Minusta ei ole mitenkään epätodennäköistä, että vahingossakin raskaaksi tullut eksyisi vauvakuume palstalle.

    En tiedä, mitä haluat sanoa sillä, että palsta on hiljainen. Jos viestissä on kymmenen vastausta, niin siinä on kymmenen vastausta.

    Voi olla, että olen ottanut vääriä lukuja alkuarvoiksi, mutta minusta ei kuulosta liioittelulta, että näitä sivuja lukisi esim. 30000 ihmistä päivittäin ja että täällä vierailisi hyvinkin esim. 100000-200000 lukijaa vuosittain.

    Tosikolle: yliarvioin pillereitä käyttävien määrän, mutta se ei itseasiassa muuta kovinkaan paljon lopputulosta. Tulokseni olivat melko samoja ja luotan kyllä tarkempiin tietoihisi.

    On oletettavaa, että pilleriraskaat eksyvät juuri näille keskustelupalstoille, eikä esim. autot ja liikenne -palstalle. En tiedä, oliko tämän kiistan aloittaneissa viesteissä vain tällä hetkellä raskaana olevia, vain myös raskaana olleita. Jos myös jälkimmäisiä on mukana, voi tämä pilleriraskaana olevien joukko olla monin kertainen vuosittaisien raskauksien määrään.

    Koska raskaus kestää melkein vuoden on yksi 23819:stä vuodessa melkein sama kuin yksi tänä päivänä. Tarkempi luku on 40/52 (raskaus kestää 40 viikkoa ja vuodessa on 52 viikkoa), sillä saadaan, että yhtenä päivänä on pilleriraskaana yksi 31000:sta, mikä voi edelleen riittää siihen, että tällä palstalla käy joka päivä yksi pilleriraskaana oleva.

    Luulen, että pilleriraskaana oleminen innostaa vastaamaan saman kokeneen viestiin. Kirjoittajien lukumäärä ei siis ole välttämättä suhteessa keskimääräiseen kirjoittajien lukumäärään.

    Periaatteessa 10 pilleriraskaana olevaa riittää siihen, että kymmentä pilleriraskausviestiä ei voi väittää valheeksi. Heitä on kuitenkin 210 (sinun mukaasi).

    En ole väittänyt, että viestit eivät olisi valheita. Olen yrittänyt sanoa, ettei niitä voi väittää valheiksi. Minusta edelleen voi olettaa, että pilleriraskaana olijoita/olleita voi vierailla tällä palstalla kymmeniä vuodessa. Alennan näin alkuperäisiä arvioitani.

    Mutta ehkä alan uskoa, että suomi24-palstaa lukee vain pari häiriintynytä henkilöä, jotka kirjoittavat itselleen kasapäin viestejä ja availevat niitä uudelleen ja uudelleen. Siksi lienee syytä poistua tästä seurasta.

    En tasan edes tiedä, mistä puhut taaskaan. Mutta usko nyt kun minä sanon, että kun avaat sivun, se kirjautuu!
    Tämä kyseinen viesti, vastauksineen on avattu tähän mennessä 59 kertaa! Vastauksia oli neljä.
    Vastukset voivat tosiaan olla samalta henkilöltä vaikka kaikki! Sitä et voi mistään tietää!

    Mitään muuta ei voi laskurit laskea. JOKAISEN AVATUN viestin ainoastaan. Tai kirjoitetun...
    Osoitteen mukaan ei voi laskea, sillä, jos näin olisi, näkysi osoite vain kerran päivässä. Ei enää pystyttäisikään laskemaan kaikkia jätettyjä viestejä koko keskustelusta. On paljon henkilöitä, jotka kirjoittavat kymmeniä viestejä päivittäin.

    Hyvin epäloogista on myös ajatella, että heti pilleriraskauden alettua, ihminen hankkiin internet-yhteyden ja kaikesta siitä moskasta, mitä se sisältää hän valitsee juuri suomi24:n ja vauvakuume palstan...;)
    Tuon kun selvität, mikä niiden päässä naksahtaa, sitä voitaisiin käyttää myös muihin ihmisiin...

    N. 7000 viestiä jää sisään päivittäin, mutta kirjoittajia on huomattavasti vähemmän.
    Jos taas laskee yhteen kaikkien lukijoiden määrän, sekään ei pidä paikkaansa, sillä esim. nyt kun ylös kirjasin, että aloittaessani oli lukijoita 59 lopettaessani niitä on 64-65 kpl.
    Miksi? Koska minä kirjoitan...vaikka yksikään ei tätä avaisi.

    Muista asioista, jotka näkyvät koskettavan sinua henk.koht., en sano mitään, mutta tältä osin kuin väitän, minä tiedän tämän jutun.

    Äänestä

  • sheriffi kirjoitti:

    että näin.
    Olen ollut joskus kaupassa töissä kassalla. Sama systeemi siellä oli. Ei loppukuitista nähnyt kuin tehtyjen kauppojen lukumäärän. Ei sitä kuinka monta eri asiakasta oli käynyt.
    Jokuhan saattoi käydäkin kolmekin kertaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sheriffi kirjoitti:

Unohdat erään asian.
Lukija on eri asia kuin kirjoittaja.
Tiedätkö, miten suomi24 laskee nämä *lukijat*?
Jos sen nyt tähän kirjoitan ymmärtänet, että laskusi ei tosiaan voi millään pitää paikkaansa. *Lukija* = avattu sivu. Arvaapas, montako sivua minäkin olen tänään täällä avannut! Ja varmasti samoin sinä. Kun luet tämän, avaat jälleen yhden.

Olen aivan oikeasti täällä erään palstan sheriffi.
Kokemus on osoittanut, että samat henkilöt kirjoittavat täällä kuukaudesta toiseen. Samat häiriköivät, samat kertovat tarinoita. Ne ovat kyllä osaltaan sellaisia, etteivät ne voi pitää paikkaansa. Minä TIEDÄN.

Eniten tässä asiassa epäilen sitä, että tälle nimenomaiselle palstalle osuu joku vahingossa raskaaksi tullut. Siis OIKEASTI vahingossa. Ensimmäisenä he kyllä ohjautuvat "ehkäisyyn". Toiseksi joko aborttiin tai odotukseen, mutta ei mitenkään ole loogista, että tänne. Miksi sinusta se on kaikkein todennäköisempää?

Totta on myös, että tällä vauvakuume-palstalla on hirmu vähän lukijoita. Ja vielä vähemmän kirjoittajia.

Vaikka käsittämättömiä puhut ja lasketkin, se ei sulje pois sitä, että tämä on HILJAINEN palsta.
Et voi laskea koko suomi24:n keskustelijoiden lukijamäärällä mitään, koska nimenomaan tänne ei vahinkoraskaudesta kukaan eksy keskustelemaan. Eikä ehkä ole tarkoituskaan.

Toivotusta tulevasta raskaudesta kyllä. Mutta nythän oli kyse vahingosta, ei-toivotusta jo alkaneesta raskaudesta.

Kun minulla on näppituntumaa tähän hommaan, vaikka oma palstani onkin huomattavasti vilkkaampi kuin tämä, uskallan sanoa, että ei pidä paikkaansa. Olen sitten tyhmä tai hullu tai muuten lääkityksen tarpeessa.
Minun maailmani ei kaadu siihen vaikka olisin väärässäkin, mutta kokemuksesta voin kertoa, että se näppituntumani on enemmän kuin usein oikea.

Joten voit rauhassa myös kyseenalaistaa omaa näkemystäsi. Minulla ei ainakaan ole tarvetta muuttaa edelleenkään omaa näkemystäni sinun perustelujesi takia.

Se on edelleen mahdotonta ja hyvin epäloogista!

"Lukijamäärää" ei voi mitenkään suhteuttaa Suomen väkilukuun. Se ei anna mitään oikeaa arviota mistään. TÄYTYISI tietää oikea, eri osoitteista tulevien viestien määrä, ennen kuin niitä voi väkilukuun suhteutella.
Niin, minä kyllä ymmärsin miten sen laskit, mutta se ei ole oikein. Arvioimasi luvut ovat päin seiniä. Ei mikään laskutehtävä voi antaa oikeita vastauksia, jos alkuluvut ovat keksittyjä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu