taljajousi

kiinnostaisi lakitieto koskien jousiasetta. esim. saako jousella liikkua yleisellä alueella ja pitääkö olla esim, pussissa? saako harjoitella yleisellä alueella esim, syrjäisellä hiekkamontulla?
3500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Järjestyslain mukaan sellaisen hallussapito yleisellä paikalla on kiellettyä. Koska sen kanssa pitää kuitenkin päästä lailliseen paikkaan harjoittelemaan, niin ilmeisesti sitten pussissa sen saa sinne kuljettaa.
Järjestyslain perusteella sellaisella ampuminen yleisellä paikalla on myös kiellettyä. Tai ampuminen yksityisellä paikalla siten, että siitä aiheutuu vaaraa yleisellä paikalla kulkeville/oleville.
Syrjäinen hiekkamonttu lienee yksityistä aluetta ja jos ampumisesta siellä ei aiheudu kenellekään vaaraa, niin lienee sallittua jokamiehen oikeuksin.

Äänestä
  • Jousiaseen hallussapitäminen julkisella tai muulla yleisölle avoimella alueella on kiellettyä, mutta aseen saa tietenkin KULJETTAA esim harjoitusalueen, huollon ja kodin välillä. Aseen on oltava virittämätön ja muutenkin kuljettamissa on huomioitava turvallisuus. En ole varma onko jousiaseen oltava kuljetusvälineessä.

    Jokamiehenoikeudet eivät oikeuta ampumaan edes jousiaseilla yksityisomistuksessa olevalla alueella vaan ampumiseen vaaditaan maanomistajan lupa ja sen lisäksi on TEHOKKAASTI varmistettava että ampumisesta ei aiheudu vaaraa. Vaaraa ei saa aiheuttaa tietenkään edes omalla alueellaan.

    Äänestä

  • Hahahahahahaahaa kirjoitti:

    Jousiaseen hallussapitäminen julkisella tai muulla yleisölle avoimella alueella on kiellettyä, mutta aseen saa tietenkin KULJETTAA esim harjoitusalueen, huollon ja kodin välillä. Aseen on oltava virittämätön ja muutenkin kuljettamissa on huomioitava turvallisuus. En ole varma onko jousiaseen oltava kuljetusvälineessä.

    Jokamiehenoikeudet eivät oikeuta ampumaan edes jousiaseilla yksityisomistuksessa olevalla alueella vaan ampumiseen vaaditaan maanomistajan lupa ja sen lisäksi on TEHOKKAASTI varmistettava että ampumisesta ei aiheudu vaaraa. Vaaraa ei saa aiheuttaa tietenkään edes omalla alueellaan.

    Maanomistajan lupa? Jos et valehtele, niin pistähän pykälää, niin tarkistetaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jousiampuja jk kirjoitti:

kiinnostaisi lakitieto koskien jousiasetta. esim. saako jousella liikkua yleisellä alueella ja pitääkö olla esim, pussissa? saako harjoitella yleisellä alueella esim, syrjäisellä hiekkamontulla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu