Hätätilahallitus!!!!

miksi sitä ei nyt kutsu koolle? Kuinka alas Suomi ajetaan?!!

kysellee: friidu.
11463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

tehdä mitään muuta kuin syytellä toisiansa.
Mielestäni ei, eihän heillä ole vastuuta ihmisistä vaan omista eduista.
Olemmehan sen jo vuosienvarrella oppineet.

Äänestä

Kohta veli venäläinen ajaa tankit Helsinkiin.
Suomessa on sekaannusta. Isoveli vähän auttaa.
Ja jätetään miehitys kehätielle.

Äänestä
  • ostettava tontti, tai mummonmökki ruohtista :)

    Äänestä

tämä on alku niin isolle katastrofille että sellaista ei ole nähty sitten sotien.
Mutta Hallitusta on turha syyttää. Pitäisi syyttää 20 vuotta sitten olleita hallituksia.
He antoivat periksi luonnonsuojelijoille ja muille vastaaville ja alkoivat suojella metsiä ja loivat säännöksiä jotka kuristivat teollisuutta ja loivat niille epävarman olotilan. Toinen iso moka oli se että Suomessa kehitetty, ylivertainen paperikonetekniikka myytiin kopioitavaksi ulkomaille. Ja sitä myydään edelleen.
Eikä tuo ole ainoa Suomen "Kruununjalokivi" mitä on myyty.
Ja sitten on tuo suurin moka, uusia ydinvoimaloita olisi pitänyt rakentaa jo vuosia sitten 5-6 kappaletta. Se olisi ollut signaali siihen että tänne investoivilla teollisuuksilla on aina saatavilla edullista energiaa.
On paljon muutakin mutta tila ei täällä riitä.
Lukekaa kirjoja myös teollisuudesta eikä aina niiden vastustajista. Unohtakaa luonnonsuojelu ja saastekeskustelu, meidän Suomemme on kissanpaska verrattuna muuhun maailmaan. Kohta alkaa "taistelu Suomesta ja sen elämänmuodosta".

Äänestä

Jos viittaat irtisanomisiin , niin eihän nyt
ole mikään hätätila. Katselehan mollin sivustoja
niin kaikille löytyy duunia. Mutta työtä vailla
ei olekkaan työhaluista porukkaa. Työhaluiset
muuttivat Ruotsiin ja muualle työn ja toimeentulon perässä . Nyt me odotamme että toimeentulo tuodaan kämpän nurkalle . Siis uusi tehdas siihen pitää tuoda ,

Äänestä

palkanmaksajat vaan alkaa olla vähissä.

Äänestä

voi olla että olen väärässä. Mutta mitä muuta Suomella on luonnovaroissa kuin metsä. Täällä ei noita luonnonvaroja ole kuten erilailisia metalli ym. ei öljyä. Metsäteollisuus on ollut aina yksi suomalaisen yhteiskunnan "kulmakivistä" siis tähä asti. Mutta nyt??? Tehtaat ajatetaan liian nopeasti alas. Minun mielestäni. Uusiteknologia ei ole vielä "täysin" käytössä, siis "jatkojalostus" teollisuusmuoto.

Äänestä

budjetissa...että kai tämä on ollut tiedossa...

eikös tämä Sutela sanonut, että venäläiset ostavat suomalaiset puufirmat....

no...eihän se työttömiksi jääneitä lohduta- eikä auta

Äänestä
  • niillä rahoilla saadaan kiireesti korvaavia työpaikkoja, ja mikä tärkeintä, että näiden varojen kontrolointi on kattavaa..ettei ne mene rahat tyhjänpäiväisiin projekteihin..

    Äänestä

  • niitä on budjetoituna yleensäkin..niitä hätävaroja..

    Toivottavasti rahaa jaetaan kontrolloidusti, ja että ne ei menisi johoinkin huuhaa projekteihin.

    Äänestä

kakkosketju maksoi itselleen tällaisen hallituksen ja edustajat. Sitä saa mitä tilaa, vaikka neuvoksen tittelit jäivätkin vielä vähäksi aikaa jäihin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


naisellinen nainen kirjoitti:

miksi sitä ei nyt kutsu koolle? Kuinka alas Suomi ajetaan?!!

kysellee: friidu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu