Ihminen tuntee ittensä alempiarvoseks, jos ympärillä on ihminen joka on esim kauniimpi, viisaampi, tai mitä tahansa muuta mitä kadehtii tai ihailee. Jos sitä alkaa päässä ihan vakavissaan miettimään, niin ajan mittaan tuntee ittensä ihan vitun turhaks. Huono itsetunto johtuu turhamaisuudesta. Siitä, että kadehtii, pelkää tai ihailee niitä eikä uskalla olla oma itsensä muiden egojen keskellä. Sanon tän omien kokemuksien pohjalta. Olin vitunmoinen tussu, joskus pari vuotta sitten. Hävettää jos edes muistelen jotain niitä aikoja.
Muutuin murrosiässä huomion keskipisteestä ja sosiaalisesta, menestyvästä kaverista aivan saamattomaks paskapääks. Vituttiko? No kieltämättä joo. Asia johtu aivan sataprosenttisesti aivan vitun pahasta aknesta, joka sai mut häpeämään ulkonäköäni. Sillä hetkellä tajuttuani vitutti niin sairaasti, miten vaan annoin itteni valua sellasen paskan keskelle johon loppujen lopuks päädyin, vaan sen takia, että kärsin pahasta aknesta. Sitä ennen mun ego omissa silmissä rakentu siitä, mitä muut musta ajattelee. Todennäkösesti kukaan ei mua edes vihannu tai hävenny minkään aknen takia. Se oli tyhmä harhakuvitelma, jonka lapsellisena pellenä tietysti uskoin. Lopuks olin jo niin hajalla ja eristäytyny muista, että mua hävettiin oman nössöyden, saamattomuuden, velttouden, avuttomuuden ja laiskuuden takia. Olin vitunmoinen pelle. Ihmiset aina sanoo, ettei itseään saa vihata. Vihasin itteäni kuitenkin sillon enemmän kun mitään. Halveksun vieläkin sitä mitä olin, mutten enää ajattele menneitä, keskityn mielummin tulevaan. Pääsy ylös siit avuttomuudesta ja oman nimen palauttaminen oli niin vitun vaikeeta, että jos tietäsin miten paljon se vaati töitä en olis varma jaksasinko uusiks, mut tekisin sen silti uusiks. Pääasia on kuitenkin, jokainen pystyy tulemaan mikskä vaan tahtoo. Pystytte mihin vaan. Ihminen voi dominoida ketä tahtoo. Ihminen voi tehdä mitä tahtoo, jos puhutaan sosiaalisista tilanteista. Jos on lahjoja voi uskotella ihmiset mihin tahansa hulluun tai pahaan. Tähän päätyy ihmiset jotka katkeroituu ollessaan pohjalla ja nousee vaan kostoa varten. Onneks mulle ei niin käyny. Mun maineen mentyä ja ihmisten haukkuessa mua, olin niin pohjalla etten enää voinu millekkään mitään. Kaiken maailman pelletki saatto käydä mun kimppuun enkä pystyny laittaa vastaan. Pelkäsin vaan, että jos pistäsin vastaan ens kerralla saisin pahemmin turpaan. Olin fyysisesti vahva ja iso, muttei kukaan, uskonu muhun. En uskonu itekkään. Ne näki miten heikko olin ja käytti sitä vitun törkeesti hyväkseen. En antanu tän kuitenkaan masentaa mua. Viimesen kerran turpaan turhilta, heikoilta urputtajilta otettuani päätin että vittu läimäsen seuraavan hengiltä, sen ainaki uskoin olevan mahollista. En voi vieläkään käsittää, miks seuraavaa päällekäymistä ei tullu. Kuukausia meni, eikä mitään tapahtunu. Näinä aikoina tapasin parhaan ystävän ikinä. Se jätkä oli vahva henkisesti ja fyysisesti. Ihmiset arvosti ja pelkäs sitä. Se on kuitenkin tosi suvaitsevainen ja ystävällinen, niin kauan kun sille ollaan. Tää jätkä oli johtaja tyyppiä, eikä mitenkään nenäkäs. Oikeesti, esikuva jokaselle. Jostain kumman syystä päädyin pyörimään tän kaverin kanssa ja se huomas miten heikko olin. Se sano suoraan, niin raivostuttavalta kun se sillon kuulostikin, "sä oot ihan palasina ja tarviit jotain apua." Se oli ihan sairaan hyvä kaveri mulle. En ikinä kehdannu soittaa sille päin, kun tunsin olevani vähän eri tasoa. Se soitti siis mulle. Pelattiin ja urheiltiin paljon porukalla. Nää muut ei olis halunnu mua mukaan, mutta se sano että mä tuun mukaan. Sitä jatku muutama kuukaus ja vahvistuin pikku hiljaa. Aloin hyväksymään itteni sellasena kun olen. Ajattelin, että vittu.. kerran tässä eletään enkä aio ajatella miltä näytän, vaan laitan haisemaan vitun pahasti seurauksista riippumatta. Tein paljon kaikkea mihin en olis heikkouttani uskaltanu. Mä olin vahvempi kun koskaan aiemmin. Kun tajusin tän aloin ajatella, että kaikki se hyvä mitä mun osalle näiden vaikeuksien aikana oli käyny. Se ei voinu olla vaan jotain sattumaa. Jotkut asiat siinä vaan oli niin uskomattomia. Miks sitä seuraavaa päänauontaa ei tullu, joka olis johtanu sen lässyttäjän kuolemaan? Miks olin tavannu tän jätkän joka autto mut ylös siitä paskasta? Jumala on olemassa, mä uskon siihen. Se ei ole vaan vanhojen mummojen Jumala, tai virsikirjojen kuiva Jumala. Se on vahvojen ihmisten Jumala ja se pystyy nostamaan ihmisen ylös mistä vaan. Jumalaan uskominen oli joskus ollu mulle heikkouden merkki, nyt se on vahvuuden, todellakin.
Kun olin taas oma itteni ja taas vahvasti tolpillani, tapasin pari jätkää, jotka oli mun vaikeuksien alettua, alkanu vittuilemaan ja käymään päälle. Ne kai kuvitteli vielä voivansa tulla ja lässyttää mitä tahtoo. Hymyilin niille vaan kun käveli päin. Sanoin ensimmäiselle, että turpaas saat jos sanot sanankaan. Siinä se röhähti nauramaan pari pelleä turvanaan. Se tönäs ja alotti sen saman sanahelinän, jonka olin kuullu vittu jo varmaan kymmenesti. Löin kusipäätä otsaan, kostoks ja opetukseks kaikesta siitä mitä olin sen takia saanu kestää. Kaveri putos kun jauhosäkki. Se oli niin oikein. Nää samat pellet oli vielä kuukaus pari sitä ennen töniny, repiny ja hakannu mua. Siinä makas kaveri otsa punasena, monttu auki, turpa räässä miettien mikä meni vikaan? Hymyilin vaan näille jäljellä oleville jätkille. Ne oli ihan hädissään eikä edes yrittäny mitään. Ne huomas, miten olin muuttunu. Vaikka oliskin tullu porukalla kimppuun, niin olisin voittanu ne koon puolesta nyt kun olin taas oma itteni. Se niiden pelästyny katse oli niin vitun nautinnollinen. Näin miten ne pelkäs. Pelko on paras tapa hallita ja ne tyypit oli ansainnu sen. Sanoin vaan tylysti, kumpi ottaa ensin selkäsaunan? Kaverit peräänty ja hädissään käski rauhottua. Laskin tietysti menemään. Kunhan vähän pelottelin. Tunsin, että niiden teot oli tällä kuitattu. En aio käyttää väkivaltaa turhaan, koska muistan miten paskanakki se oli kun sai pahasti selkään, jonkun pellen turhasta mielenjohteesta. Sen takia käytän sitä tästälähin vaan itsepuolustukseen ja hillitysti.
Haluan sanoa kaikille. Älkää nyt vittu miettikö mitä muut miettii jos sanotte jotain, tai teette mitä tahdotte. Tehkää just niin kun mieli tekee, vaikka se vaan lisäis vittuilua. Se on ennen pitkää aivan sairaan paljon viisaampi ratkasu kun toisten alle alistuminen. Muistaa vaan, että tää ei tarkota sitä, ettei ota toisia ihmisiä hyvissä asioissa huomioon. Jota tuskin on turha mainita. Kaikki tajus mun pointin.
Haistattakaa vittuilijoille, antakaa maistaa omaa lääkettään ja laskekaa menemään. Sillä pärjää elämässä. Ennenkun itsetunnon palauttaminen onnistuu, pitää oikeesti oppia hyväksymään ittensä.
Muutuin murrosiässä huomion keskipisteestä ja sosiaalisesta, menestyvästä kaverista aivan saamattomaks paskapääks. Vituttiko? No kieltämättä joo. Asia johtu aivan sataprosenttisesti aivan vitun pahasta aknesta, joka sai mut häpeämään ulkonäköäni. Sillä hetkellä tajuttuani vitutti niin sairaasti, miten vaan annoin itteni valua sellasen paskan keskelle johon loppujen lopuks päädyin, vaan sen takia, että kärsin pahasta aknesta. Sitä ennen mun ego omissa silmissä rakentu siitä, mitä muut musta ajattelee. Todennäkösesti kukaan ei mua edes vihannu tai hävenny minkään aknen takia. Se oli tyhmä harhakuvitelma, jonka lapsellisena pellenä tietysti uskoin. Lopuks olin jo niin hajalla ja eristäytyny muista, että mua hävettiin oman nössöyden, saamattomuuden, velttouden, avuttomuuden ja laiskuuden takia. Olin vitunmoinen pelle. Ihmiset aina sanoo, ettei itseään saa vihata. Vihasin itteäni kuitenkin sillon enemmän kun mitään. Halveksun vieläkin sitä mitä olin, mutten enää ajattele menneitä, keskityn mielummin tulevaan. Pääsy ylös siit avuttomuudesta ja oman nimen palauttaminen oli niin vitun vaikeeta, että jos tietäsin miten paljon se vaati töitä en olis varma jaksasinko uusiks, mut tekisin sen silti uusiks. Pääasia on kuitenkin, jokainen pystyy tulemaan mikskä vaan tahtoo. Pystytte mihin vaan. Ihminen voi dominoida ketä tahtoo. Ihminen voi tehdä mitä tahtoo, jos puhutaan sosiaalisista tilanteista. Jos on lahjoja voi uskotella ihmiset mihin tahansa hulluun tai pahaan. Tähän päätyy ihmiset jotka katkeroituu ollessaan pohjalla ja nousee vaan kostoa varten. Onneks mulle ei niin käyny. Mun maineen mentyä ja ihmisten haukkuessa mua, olin niin pohjalla etten enää voinu millekkään mitään. Kaiken maailman pelletki saatto käydä mun kimppuun enkä pystyny laittaa vastaan. Pelkäsin vaan, että jos pistäsin vastaan ens kerralla saisin pahemmin turpaan. Olin fyysisesti vahva ja iso, muttei kukaan, uskonu muhun. En uskonu itekkään. Ne näki miten heikko olin ja käytti sitä vitun törkeesti hyväkseen. En antanu tän kuitenkaan masentaa mua. Viimesen kerran turpaan turhilta, heikoilta urputtajilta otettuani päätin että vittu läimäsen seuraavan hengiltä, sen ainaki uskoin olevan mahollista. En voi vieläkään käsittää, miks seuraavaa päällekäymistä ei tullu. Kuukausia meni, eikä mitään tapahtunu. Näinä aikoina tapasin parhaan ystävän ikinä. Se jätkä oli vahva henkisesti ja fyysisesti. Ihmiset arvosti ja pelkäs sitä. Se on kuitenkin tosi suvaitsevainen ja ystävällinen, niin kauan kun sille ollaan. Tää jätkä oli johtaja tyyppiä, eikä mitenkään nenäkäs. Oikeesti, esikuva jokaselle. Jostain kumman syystä päädyin pyörimään tän kaverin kanssa ja se huomas miten heikko olin. Se sano suoraan, niin raivostuttavalta kun se sillon kuulostikin, "sä oot ihan palasina ja tarviit jotain apua." Se oli ihan sairaan hyvä kaveri mulle. En ikinä kehdannu soittaa sille päin, kun tunsin olevani vähän eri tasoa. Se soitti siis mulle. Pelattiin ja urheiltiin paljon porukalla. Nää muut ei olis halunnu mua mukaan, mutta se sano että mä tuun mukaan. Sitä jatku muutama kuukaus ja vahvistuin pikku hiljaa. Aloin hyväksymään itteni sellasena kun olen. Ajattelin, että vittu.. kerran tässä eletään enkä aio ajatella miltä näytän, vaan laitan haisemaan vitun pahasti seurauksista riippumatta. Tein paljon kaikkea mihin en olis heikkouttani uskaltanu. Mä olin vahvempi kun koskaan aiemmin. Kun tajusin tän aloin ajatella, että kaikki se hyvä mitä mun osalle näiden vaikeuksien aikana oli käyny. Se ei voinu olla vaan jotain sattumaa. Jotkut asiat siinä vaan oli niin uskomattomia. Miks sitä seuraavaa päänauontaa ei tullu, joka olis johtanu sen lässyttäjän kuolemaan? Miks olin tavannu tän jätkän joka autto mut ylös siitä paskasta? Jumala on olemassa, mä uskon siihen. Se ei ole vaan vanhojen mummojen Jumala, tai virsikirjojen kuiva Jumala. Se on vahvojen ihmisten Jumala ja se pystyy nostamaan ihmisen ylös mistä vaan. Jumalaan uskominen oli joskus ollu mulle heikkouden merkki, nyt se on vahvuuden, todellakin.
Kun olin taas oma itteni ja taas vahvasti tolpillani, tapasin pari jätkää, jotka oli mun vaikeuksien alettua, alkanu vittuilemaan ja käymään päälle. Ne kai kuvitteli vielä voivansa tulla ja lässyttää mitä tahtoo. Hymyilin niille vaan kun käveli päin. Sanoin ensimmäiselle, että turpaas saat jos sanot sanankaan. Siinä se röhähti nauramaan pari pelleä turvanaan. Se tönäs ja alotti sen saman sanahelinän, jonka olin kuullu vittu jo varmaan kymmenesti. Löin kusipäätä otsaan, kostoks ja opetukseks kaikesta siitä mitä olin sen takia saanu kestää. Kaveri putos kun jauhosäkki. Se oli niin oikein. Nää samat pellet oli vielä kuukaus pari sitä ennen töniny, repiny ja hakannu mua. Siinä makas kaveri otsa punasena, monttu auki, turpa räässä miettien mikä meni vikaan? Hymyilin vaan näille jäljellä oleville jätkille. Ne oli ihan hädissään eikä edes yrittäny mitään. Ne huomas, miten olin muuttunu. Vaikka oliskin tullu porukalla kimppuun, niin olisin voittanu ne koon puolesta nyt kun olin taas oma itteni. Se niiden pelästyny katse oli niin vitun nautinnollinen. Näin miten ne pelkäs. Pelko on paras tapa hallita ja ne tyypit oli ansainnu sen. Sanoin vaan tylysti, kumpi ottaa ensin selkäsaunan? Kaverit peräänty ja hädissään käski rauhottua. Laskin tietysti menemään. Kunhan vähän pelottelin. Tunsin, että niiden teot oli tällä kuitattu. En aio käyttää väkivaltaa turhaan, koska muistan miten paskanakki se oli kun sai pahasti selkään, jonkun pellen turhasta mielenjohteesta. Sen takia käytän sitä tästälähin vaan itsepuolustukseen ja hillitysti.
Haluan sanoa kaikille. Älkää nyt vittu miettikö mitä muut miettii jos sanotte jotain, tai teette mitä tahdotte. Tehkää just niin kun mieli tekee, vaikka se vaan lisäis vittuilua. Se on ennen pitkää aivan sairaan paljon viisaampi ratkasu kun toisten alle alistuminen. Muistaa vaan, että tää ei tarkota sitä, ettei ota toisia ihmisiä hyvissä asioissa huomioon. Jota tuskin on turha mainita. Kaikki tajus mun pointin.
Haistattakaa vittuilijoille, antakaa maistaa omaa lääkettään ja laskekaa menemään. Sillä pärjää elämässä. Ennenkun itsetunnon palauttaminen onnistuu, pitää oikeesti oppia hyväksymään ittensä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mahtavaa että nyt on asiat hyvin:-)
Mä oon pyrkiny puhumaan asiat selviks.
En uskalla enkä halua tapella.
Aina voi sattua jotain vakavaa muille.
hyvä et oot taas jaloillas ja löysit sen minkä joskus kadotit, ittes. jokaisen pitäs olla tollanen ku sä, rohkea ! :)
Mä sain tälleen kaikki mun kiusaajat poies kun pidin sarjamurhaajasta esitelmän ja puhuin aina jokelasta columbinesta ja ties mistä. Lopullisen niitin tein pajatunnilla kun pistin veitsen ja piikin yhen kurkulle ja selän taakse. Se alko itkemään ja kaverit oli ihan peloissaan. Sitten lisäsin että tapan teiät kaikki vielä jonakin vuotena yksitellen, heheheh. Sitten lopetin vaan sen skolen, kun kukaa ei uskaltanu puhua mulle ja kiri koko koulussa ja ruokalassakin pelättiin. Opettajallekin näytin sormilla asemerkkiä niin soitti vanhemmille ja muuta paskaa. kiusaajat on niin pellejä että luulot vain poies vaikka mullakin oli koko vitun luokka vastassa n. 7kk.
Puhuit ylempänä että ketkä on pohjalla niin katkeroituvat ja tekevät sitten jonkun ajan päästä, tiedä-nyt koska jotakin tyhmää. Aivan oikeassa olet, tänään alkaa minun 15s fame.