pissanäyte

Kissani on alkanut pissailemaan muualle kuin laatikolle, ja epäilen että sillä on jonkin virtsatientulehdus tai vastaava. Olen kuullut että sen voi tutkituttaa viemällä pissanäytteen lääkärille. Tarvitseeko tehdä muuta kuin ottaa pissaa johinkin purkkiin ja viedä se? Mitä jos kyseessä on jokin "pissavika", miten sitä hoidetaan? lääkekuurilla?

Lisäksi kysyisin mitä kaikkea kuuluu kissan "perustarkastukseen" lääkärillä ja paljon se maksaa?
6541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kysy lääkäriltä puhelimessa ensin ohjeet tuon pissanäytteen tuomiseen ja tutkimiseen. Se ei saanut muistaakseni olla kovin vanha ja astian täytyy olla puhdas.

Pissatulehdus hoidetaan antibiooteilla. Jos on kiviä tai kiteitä niitä varten kissan täytyy alkaa syödä elänlääkäriltä saatavaa liotusruokaa.

Äänestä

Pissanäyte otetaan puhtaaseen astiaan/kauhaan (esim. kuumassa vedessä putsaus, ei pesuaineella ettei jää mitään ylimääräistä!) tai vaihtoehtoisesti tyhjään hiekkalaatikkoon tai hiekkalaatikkoon jonka päälle on laitettu kelmua. Joka tapauksessa kyttäilyä on tiedossa. Olisi hyvä jos näyte saataisiin klinikalle neljän tunnin kuluessa näytteen otosta, max. vuorokausi ja säilytys jääkaapissa odotuksen ajan.

Jos kyseessä on vain pissatulehdus saa kissasi antibiootti kuurin. Jos sieltä löytyy kiteitä niin kissasi joutuu liuotusruokavaliolle ja sen jälkeen ylläpitoruualle.

Perustarkastus vähän vaihtelee klinikoittais, mutta usein se suoritetaan muiden käyntien yhteydessä. Tarkastuksessa olisi hyvä kuunnella sydän, katsoa silmien, hampaiden ja turkin kunto. Mahdollisesti punnitus. Hintaa toiminpiteelle voi tulla 10-50€ riippuen klinikan hinnastosta (käyntimaksu jne.) ja siitä tehdäänkö se esim. rokotuksen yhteydessä.

Äänestä
  • ei pissanäyte säily vuorokautta. Viimeksi neuvottiin että korkeintaa kolme tuntia näytteen otosta sen pitää olla klinikalla. Ja tosiaan säilytys koko ajan jääkaapissa.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    ei pissanäyte säily vuorokautta. Viimeksi neuvottiin että korkeintaa kolme tuntia näytteen otosta sen pitää olla klinikalla. Ja tosiaan säilytys koko ajan jääkaapissa.

    ei pissanäytteen otto kotona ole koskaan onnistunut joten se aina otetaan ell-vastaanotolla kissan ollessa joko rauhoitettuna tai hereillä (ei iso homma). Jos kissan virtsaamisessa alkaa olla ongelmia niin veisin sen hyvin nopeasti lääkärin tutkittavaksi sillä jos kyseessä on FUS (virtsakiviongelmat) niin pahimmillaan se on kissan henkeä uhkaava sairaus. Turha odottaa sitä että virtsaputki menee tukkoon tai kissa alkaa vuotaa verta (sitten onkin jo pahempi paikka).

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    ei pissanäyte säily vuorokautta. Viimeksi neuvottiin että korkeintaa kolme tuntia näytteen otosta sen pitää olla klinikalla. Ja tosiaan säilytys koko ajan jääkaapissa.

    näköjään käytännöissä. Tämmösen ohjeen itse olen saanut klinikalta.

    Äänestä

Niin tuli tässä mieleen, että voisiko toi pissailu johtua sitä, että 1,5 vuotiaalla narttukissallani on juuri kiima..? Tai voisiko liittyä jotenkin ikään, koska tuttavallani on saman ikäinen (leikattu) narttukissa, ja sekin on ruvennut pissailemaan.. En ole vielä tutkituttanut näytettä, koska laittialle pissailu on vähentynyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


grauuur kirjoitti:

Kissani on alkanut pissailemaan muualle kuin laatikolle, ja epäilen että sillä on jonkin virtsatientulehdus tai vastaava. Olen kuullut että sen voi tutkituttaa viemällä pissanäytteen lääkärille. Tarvitseeko tehdä muuta kuin ottaa pissaa johinkin purkkiin ja viedä se? Mitä jos kyseessä on jokin "pissavika", miten sitä hoidetaan? lääkekuurilla?

Lisäksi kysyisin mitä kaikkea kuuluu kissan "perustarkastukseen" lääkärillä ja paljon se maksaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu