Haluaisin Siamilaisen mutta pyytävät pennusta
minusta liikaa, vai onko ne noin kalliita? Jos
ovat miksi, onko kasvattajat rahanahneita vai
miksi?
minusta liikaa, vai onko ne noin kalliita? Jos
ovat miksi, onko kasvattajat rahanahneita vai
miksi?
Onko 5000 mk liikaa Siamilaisesta?
Tuula 18.v
11753
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Pennun hinta määräytyy mm. rodun mukaan. 5000 mk
on hieman ehkä keskiarvon yläpuolella, mutta jos
kyseessä on näyttelyissä menestyvä pentu, niin ei
lainkaan mahdoton pyyntö.
Kissankasvatus sisältää monta rahareikää:
pentujen ruokinta, rokotukset,
eläinlääkärintarkastukset, rekisteröinti...harva
kasvattaja pääsee edes omilleen.
Kasvattajien rahanahneudesta on täällä ollut
aikaisemminkin juttua. Todelliset kasvattajat
eivät teetä pentueita pelkästään rahan takia,
vaan tavoitteena on parantaa ko. rodun terveyttä
ja rodulle tyypillisiä ominaisuuksia.
Sitten löytyy sellaisia "kasvattajia", jotka
tehtailevat pentueita pelkästään saadakseen
mahdollisimman monta myydyksi. Hyväuskoista
ostajaa höynäytetään mm. väittämällä
sekarotuista "rotukissan näköistä" pentua
puhdasrotuiseksi, ja että rekisterikirjat saa
myöhemmin anomusta vastaan - joka on silkkaa
puppua.
Ja lopuksi: tästä ei kannata aloittaa uutta
sotaa.
Siamilaisten hinnat ovat 2500mk ja 3500mk välissä.
Tuollaista hintaa ei kannata maksaa. Kukaan ei
voi luvata varmaa näyttelyvoittajaa.
Näyttelyvoittaja on monesta asiasta kiinni, esim.
millaisia pentuja muilla on ja meillä ovat myös
tuomarit joilla on oma mielipiteensä eri
kissoista.
Liikaa on 5000 mk, jos tarkoitat yhden pennun
hintaa! Kyllähän meistä yksi ja toinen on
rahanahne. Tässä toimii kysynnän ja tarjonnan
laki. Odota vähän, niin hinta laskee, tuskin
kukaan hölmöydessäänkään maksaa kissanpennusta
tuollaista hintaa. Kun hinta on pudonnut parilla
tuhannella, voit harkita asiaa uudelleen ja
ruveta tinkimään; ehkä pääsette sopuun jopa 2000
mk:n tasolla.
siitä minkä tasoista pentua olet hankkimassa. Jos
etsit näyttelyvoittajaa ja kasvatuskissaa, ei
hinta ole mitenkään ylettömän korkea (varsinkin
jos kasvattajan kissat ovat menestyneet
näyttelyissä hienosti). Jos taas etsit
lemmikkipentua, on hinta ilman muuta liian
korkea. Muistathan sen, ettei näyttelyvoittajaa
saa halvalla, eikä taas lemmikkitasoisella
kissalla saa kasvattaa (tähän tähdätään monasti
kun halutaan ostaa rotukissa halvalla ja
kuitenkin haluttaisi käyttää sitä kasvatukseen).
Kunnolliset kasvattajat osaavat yleensä katsoa,
millaiseksi pentu kehittyy ja mitkä ovat sen
mahdollisuudet näyttelyitä ajatellen (siamilaisia
kasvatetaan suht vähän ja kasvattajat yleensä
tietävät myös toisten pentutilanteen ja tason).
Kunnollisten kasvattajien pennuilla on myös
rokotukset ja testit ym. kunnossa.
Siamilaisen hinta haitari on 3000mk molemmilla
puolilla, mutta ei lähellekkään 5000mk. Ja vaikka
meitä kasvattajia on vähän silti kukaan ei voi
luvata varmaa näyttelyvoittajaa. Se riippuu
täysin siitä mitä muilla on (ja minulla ainakaan
ei ole ollut kristallipalloa että voisin tietää
muiden pennuista). Vaikka vanhemmat olisi kuinka
hyviä niin se ei ole mikään tae että lapset olisi
näyttelyvoittajia. Jos haluaa kasvatuskissan,
niin kannattaa tsiikata sukutaulua. Ja siihen
olisi paras saada apua joltain kokeneelta
kasvattajalta, ja muistaa ettei anna titteleiden
hämätä. Itämaisissa näyttää kissasta kuin
kissasta saavan euroopan kun vain löytyy
tarpeeksi rahaa.
ettei tuo toimi itämais puolella, mutta perski
puolella kyllä, siis tason määritteleminen. Totta
kai muiden kilpailuun osallistuvien kissojen taso
vaikuttaa myös näyttelymenestykseen mutta myös se
on totta, että tuomareiden maku ratkaisee jos
kilpasilla on kaksi yhtä hyvää kissaa.
Kristallipallosta et myöskään pysty katsomaan
kuinka ne hyvät sukutaulut toimivat, ne antavat
vain viitteitä mahdollisesti hyvistä linjoista,
nekään eivät ole tae hyvistä pennuista (olen
nähnyt tämän ihan omin silmin). Jos minulta
kysytään esim. tietyn väristä perskipentua,
tarkoitan mistä tai keneltä sellaisen saisi,
pystyn lähes 100% varmuudella sanomaan mistä
kannattaa kysellä. Eri asia on löytyykö pentua
juuri sillä hetkellä ja myykö kasvattaja sen ulos.
EC-titteli ei todellakaan ole mikään tae kissan
tasosta, kuten eräs kasvattaja taannoin totesi
"minkä tahansa karvahatun saa EC:ksi jos jaksaa
juosta näyttelyissä". Hyvä kasvattaja osaa silti
arvioida kasvattiensa tason (pitäisi osata), tämä
ei aina kuitenkaan toimi, myydäänhän tälläkin
hetkellä tietyn värisiä perskejä tyyliin "kaikki
kelpaavat näyttelyyn ja kasvatukseen, ja näillä
sallitaan muita pidempi nenä" ja kasvattaja on
"kasvattanut" jo kymmeniä vuosia.
Tuohon EC-tittelin helppouteen on vain yksi syy.
Toiset tuomarit haluavat olla kilttejä ja antavat
sertin kaikille, jotta heidät kutsutaan uudelleen.
että kyllä pennusta voi sanoa onko se
näyttelytasoinen, mutta huippu kissaa ei voi
ketään luvata...
Sukutauluista sen verran että meillähän on
nelosessa ongelma. Meidän itämaisetn takaa tulee
90% kaksi samaa kissaa. Meidän kolli tilanteemme
on todella surkea. Jos hakee kasvatukseen kissaa
niin saa tehdä työtä jos meinaa löytää kissan
mille kävisi jokin suomessa oleva uros. Mikäli ei
halua railakkaasti mennä linjaamaan.
Sukutauluissa olevista kissoista pystyn myös
sanomaan mitä ongelmia on ollut (niistä joista
suostutaan puhumaan)ja jos kyseessä ei ole tuonti
joista kukaan ei vielä tiedä mitä ne periyttää.
että pentuna kissalla voi olla tosi isot korvat
ja kauniisti alhaalla. Kasvaessa se voikin
muuttua ja korvat nousta ylös sekä jäädä
pieneksi. Viimeksi pentueessani oli kolme pentua
joista kahden korvat roikkuivat leuan alla ja
sillä yhdellä pienellä oli aivan pikkiriikkiset
korvat jotka sijaitsivat keskellä päätä. Kissat
kasvoivat ja niillä kahdella korvat nousivat
mutta tuo pikkiriikkinen kasvatti ensin korvat ja
veti ne alas. Niinpä tästä lemmikkipennusta
kasvoi kaunis ruskeanaamionaaras.
itämais-tuntija, enkä siten pysty arvioimaan kys.
kategorian kasvatusta. Mutta omani kyllä tunnen
ja tähän asti olen pystynyt hyvin arvioimaan
pentujeni kehityksen, jopa ihan ensimmäisestä
pentueestani, jossa oli yksi parhaista
kasvateistani. Kun se tyttö syntyi, sanoin heti,
että siinä se on, tämän muisti myös ystäväni
jälkeenpäin (olin sanonut sen myös hänelle). Se
on totta, että aina voi tulla jotain, joka ei
menekkään ihan samalla tavalla kuin on ajatellut.
Jos seuraat I-kategorian näyttelytuloksia,
huomaat sieltä erään seikan, pari kasvattajaa tuo
jatkuvasti näytille tasokkaita pentuja, mutta
huomaat myös sen, ettei niitä ole myyty muille
vaan pidetään itse, näin minäkin teen parhaille
kasvateilleni tai sitten ne menevät kasvattaja
kavereille, sopimuksella joka antaa jotain
takaisin. Näyttelyvoitot (useita vuodessa) ovat
mielestäni tae siitä, että kasvattaja osaa
asiansa mutta ei osoita, etteikö muillakin ole
tasokkaita pentuja. Edellisen lisäksi tulee
myöskin huomioida tehty työ, eli onko voittajien
takana vain toisten kasvatit (esim. tuonnit) vai
kasvattaako omilla jälkeläisillään. Itselläni on
6:s sukupolvi menossa suoraan alenevassa polvessa
ja näin pystyn arvioimaan pentujen kehityksen
suhteellisen hyvin. Uutta verta hankitaan joko
astuttamalla vieraalla tai ostamalla erilinjainen
kissa kasvatukseen, ja tähän tarvitaan sitten
sitä sukutaulun tutkimista ja tuntemista. Minulla
on sukutaulut jopa kantaemon ja -isän takaa,
muutaman sukupolven ajalta.
Vielä oma mielipiteeni, linjakasvatus on todella
hyvä asia, mutta se vaatii paljon. On pidettävä
järki päässä, ettei lankea "tekemään liian
helpolla" ja saa aikaan enemmän vahinkoa kuin
hyötyä.
Olen kanssasi siitä samaa mieltä että
linjakasvatus on ok, jos pitää järjen päässä.
Mutta silti olen sitä mieltä että nelonen
ratsastaa aikapommilla. Toinen erittäin
käytetyistä uroksista on tuonti josta kukaan ei
vielä tiedä mitä vikoja se periyttää (ainakaan
seuraavassa polvessa, nyt on jo ollut luuston
epämuodostumia pennuilla). Kun suurin osa
kissoistamme on kyseisen kollin jälkeläisiä ja
ruvetaan linjaamaan (muita ei juuri ole kuin
tämän kollin jälkeläisiä) voi olla että tulee
suuri katastrofi, tai sitten ei...
Viimeksi käyttämäni uros oli tuonti kolli jolla
ei ollut suomessa kuin yhdet jälkeläiset jotka
kylläkin olivat aivan samaa linjaa.
Meikäläisenhän kolli valintoihin vaikuttaa
ensimmäiseksi se että kolli on aito siamilainen.
Josta olen todella ylpeä.
Sukutauluista ja niiden kestävyydestä sen verran
että eräs tyyppi on koonnut nettiin itämaisten
tauluja paljon. Koska kissojeni sukujuuret ovat
pääosin englannista ja siamilainen on yksi
vanhemmista kissaroduista olen päässyt
ensimmäisen kasvattini sukutaulussa 1800- luvun
lopulle. Tietysti sieltä löytyyy myös rajuja
linjauksia ja tukkani nousi tyyliin pystyyn kun
näin 7:n kertaa saman kissan sukutaulussa vaikka
ne olikin siellä monenmonen kissan jälkeen...
En viitsi ottaa kantaa näyttelymenestyksiin koska
nimimerkkini on jo muutenkin liian paljastava;o)
Mutta nyppää hihasta jos tulet tampereelle!!!
pommilta tuo kuulostaa nelosen osalta, etkö voisi
itse tehdä asialle jotain ja hankkia ulkoa uutta
verta (tiedän sen olevan kallista ja riskaapelia
mutta kuitenkin..).
Meillä on vaikeaa taas hankkia täysin varmoja
sukutauluja jenkeistä, siellä kun on selvästi
tehty "poistoja", nimittäin kissoista näkee
selvästi, että niille on käytetty ns. yksiväristä
kissaa takana ja vieläpä lähellä, mutta tauluissa
ne eivät näy. Liekö syynä, halu estää muilta
tieto miten tyypitykset on tehty :-(, vaan
silmien väri paljastaa sen kyllä).
Tunnistin sinut heti ja olen tulossa kyllä
PIROKkiin mutta vain lauantaina voittaja-
näyttelyyn, jos olet paikalla pidä peukkuja,
nimittäin ensimmäinen oma kasvattini on katkolla
Eurooppa Champion titteliin ja tähän asti se on
joka kerta saanut sertinsä.