Perunkirjoitusohjeissa sanotaan yleensä, että perunkirjoituksessa pitää eritellä aviopuolisoiden omaisuus eli mikä on yksityistä ja mikä yhteistä omaisuutta. Esimerkki.
Aviopuolisot myivät yhteisesti omakotitalon ja laittoivat rahat tileille kahteen pankkiin. Toiseen toisen omistamalle tilille ja toiseen toisen. Lisäksi ostivat kunnon auton entisen rämän tilalle. Auto tuli toisen nimiin.
Kun toinen kuolee, ratkaiseeko sen kenen omaisuutta mikin on se kenen nimissä se on. Eikö tällaisissa tapauksissa olisi jo perukirjan laatimisen kannalta yksinkertaisinta todeta perukirjassa, että omaisuus on yhteistä riippumatta siitä kenen nimissä se on. Asiasta ei ole minkäänlaista riitaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Matti kuolee, Maija on leski.
Perukirjaan kirjataan
Matin pankkiktili 3 rahaa (on tuhlannut omat asuntokauppansa rahat)
Maijan pankkitili 6 rahaa
Auto Matin nimisssä 1 raha
= yhteinen omaisuus 10 rahaa. Avio-oikeuden alaista tästä olisi 1/2, 5 rahaa, mutta Maija rikkaampana ilmoittaa, ettei anna tasinkoa vaan pitää rahansa. Maijalle ratkaisu siis kannattava.
Jos tilanne päinvastoin, Maija onkin törsäilijä. Avio-oikeuden alainen omaisuus sama 5 rahaa, Maija saa siis lisää rahaa kuolinpesästä. Jälleen Maijalle kannattava ratkaisu.
Nimiperiaate on yksityisoikeudellinen periaate, jonka mukaan omaisuus on sen, kenen nimiin se on hankittu. Esimerkiksi avoliitossa omaisuutta ei erohetkellä jaeta lähtökohtaisesti puolisoiden kesken tasan, vaan nimiperiaatteen mukaisesi omistajilleen. Avoliitossa onkin suositeltavaa, että omaisuus, etenkin suuret hankinnat, ostetaan aina molempien nimiin.
Haettu osoitteesta http://www.lakiwiki.org/Nimiperiaate
>> Kun toinen kuolee, ratkaiseeko sen kenen omaisuutta mikin on se kenen nimissä se on. > Eikö tällaisissa tapauksissa olisi jo perukirjan laatimisen kannalta yksinkertaisinta todeta perukirjassa, että omaisuus on yhteistä riippumatta siitä kenen nimissä se on. Asiasta ei ole minkäänlaista riitaa.