Tullijono

Kesähelteellä oltiin Tallinnan tullissa melkein kaksi tuntia.
Se on kuumassa salissa, kun ei voi edes istua,, perhana, kyllä seuraavan reissun lähtökynnys on korkeammalla tuohon suuntaan.
Kävi siinä monenlaista mielessä, kun jono ei kulkenu ja ihmettelemään pani miksi joillain ryhmillä oli jopa etuiluoikeus.

Onko siellä tarkoituskin estää / vähentää matkailua tuollaisella jonotuskäytännöllä.

Jos he on pyrkimässä EU-hun, niin aloittaisivat ainakin tullikäytäntönsä nykyaikaistamisella.
121601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei se tullijono mihinkään häviä ensi kesänäkään vaikka Eesti on EU:ssa Baltia ei ole liittynyt Schengen sopimukseen jolloin rajatarkastukset
jatkuu

Kysyin tätä Suomen rajavartijalta että katoaako ensi keväänä tullijonot niin edellä oli sen vastaus.

Äänestä

Itselläni on kyllä sellaisia kokemuksia, että Suomen päässä on saanut jonottaa usein pitempään kuin Tallinnassa.

Äänestä

Ainakin viime kesänä ilmastointi toimi Tallinnan D-terminaalissa, josta seacatit lähtevät. Jonotusaika usein Suomen puolella pidempi.

Äänestä

Miksi tulliin kertyy jonoa, eihän siellä tarvitse tarkastaa muuta kuin passi. Ei kai siinä mene kovin kauan henkilöä kohti. Ei Suomesta Eestiin pyri kai ketään ilman matkustusasiakirjoja. Luulisi, että päinvastoin voisi olla ennemminkin.

Äänestä
  • Sekä Virossa että Suomessa passintarkastusta hoitaa rajavartiolaitos ei tulli...

    Äänestä

  • Matkailija kirjoitti:

    Sekä Virossa että Suomessa passintarkastusta hoitaa rajavartiolaitos ei tulli...

    Niin, tietysti. En vaan tullut ajatelleeksi loppuun asti.
    Automatkailija ei oikein huomaa sitä eroa Suomen rajalla.

    Äänestä

  • Ressu kirjoitti:

    Niin, tietysti. En vaan tullut ajatelleeksi loppuun asti.
    Automatkailija ei oikein huomaa sitä eroa Suomen rajalla.

    Jonot riippuu kovasti myös terminaaleista. Esim. Linnahallin satamassa, minne Linda Linen pikalaivat menee ei yleensä ole paljoa jonoa.

    Äänestä

Jos ostaa bisneslipun (nopeaan-) laivaan, niin pääsee ekana tulliin ja rajavartijoiden puomille. Eroa ei lipun hinnassa ole niin paljon etteikö kannattaisi...

Äänestä
  • bisnismies Uuno Turhapuro

    Äänestä

Samaa on huomattu ennenkin. Kaverit keksi hyvän slouganin: "Ksskustellaan kovaan ääneen" että tämähän on ihan samaa seisottamista, kuin neuvostoliiton aikana. Jo rupesi jonot kulkemaan.

Äänestä

Samaa on huomattu ennenkin. Kaverit keksi hyvän slouganin: "Ksskustellaan kovaan ääneen" että tämähän on ihan samaa seisottamista, kuin neuvostoliiton aikana. Jo rupesi jonot kulkemaan.

Äänestä

Nyt taitaa olla käsitteet päin..! Tulli on tulli ja rajatarkastukset hoitaa rajavartiolaitos! ja varmasti työtä riittää molemmissa, joten jonottaminen on aikalailla tavallista, normaalia ja jopa suotavaa, jotta asiamukaiset jutu hoituu ja kaikki PAHAT RIKOLLISET saadaan kiikkiin!!! :P Hyvää ja tärkeää työtä tekevät, (eteenkin tällä rajalla, VIRO-SUOMI), niin tulli kuin RVL.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tallinnassa kirjoitti:

Kesähelteellä oltiin Tallinnan tullissa melkein kaksi tuntia.
Se on kuumassa salissa, kun ei voi edes istua,, perhana, kyllä seuraavan reissun lähtökynnys on korkeammalla tuohon suuntaan.
Kävi siinä monenlaista mielessä, kun jono ei kulkenu ja ihmettelemään pani miksi joillain ryhmillä oli jopa etuiluoikeus.

Onko siellä tarkoituskin estää / vähentää matkailua tuollaisella jonotuskäytännöllä.

Jos he on pyrkimässä EU-hun, niin aloittaisivat ainakin tullikäytäntönsä nykyaikaistamisella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu