miks pitää olla niin vaikeeta. oon ollu yksin jo 2vuotta. kai tää lahti on vaan liian pieni paikka lesbolle. onx kellään muulla sellain olo et tunnette kaikki kaupungin lepakot jo valmiiks tai ne seurustelee jo?
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Pienemmissä kaupungeissa. Mutta hei, sähän asut vallan hyvälllä paikalla, kun on 2 isoa kaupunkia hollilla! ;)
Olo on kuin Miinalanjoen rannalla. Ränsistyneitä taloja, rikkinäinen silta, kiinni oleva kauppa. Pellot kasvavat horsmaa ja pajua. Hopeanvärinen patsas, jota on murjottu ja josta kukaan ei tiedä ketä se esittää. Kaikki ovat lähteneet, elämä on lakannut. Ainoastaan minä olen paikalla. Pääsin perille äärimmäiseen alkupisteeseeni. Siitä pellon savesta ovat minun geenini lähtöisin.
Mutta marraskuinen puhuri Laatokalta sekoittaa hiukseni. Olen löytänyt paikan jonne minä kuulun, mutta jonne ei kuulu enää kuin pokoiniekat.
Ehkäpä siksi Lunkulanlahdelta tuleva puuska sai minut tuntemaan yhteenkuuuvuutta multaan menneitten kanssa. Kalmistossa, yhdessä.
Patsas on Lenin ja sinä olet tullut takaisin kotiin Careliaan. Se on myös se alkuperäinen Kalevala, jonka vesilintukansa valloitti karulta luonnolta kivikaudella tai heti kohta sen jälkeen. Astu veneeseen ja laske Antreaan verkot.
Kalavale on syntynyt jossain Länsi-Suomessa. Sitä vain muisteltiin jossain primitiivisissä karjalaismökeissä. Miinala kuului kalevalankerääjien tyhjiöön. Siellä oli ihan oma tarinaperinteensä.
Tällä sivulla on myös kuva salaperäisestä patsaasta:
http://www.kolumbus.fi/leo.mirala/Miinala/matka_miinalaan_2005.htm
Kuvaaja epäilee sen esittävän Marxia, mutta enpä usko, ei se minusta Marxilta näytä. Ehkäpä Miinalassa oli ihan oma Marxinsa niin kuin siellä oli omat tarinansakin?
Länsi-Suomi oli merenpohjaa silloin kun myytti syntyi. Se oli niin syvää ettei edes vesilintukansa kalastanut siellä, eikä siellä kalaa olisi ollutkaan ...;)
Miinalan tyhjiö on myytti jota ei ole olemassakaan. Mistä Sinä sen tiedät?
Tässä on Kalevalan synnystä eli selkeästi länsisuomalainenhan se, sieltä levinnyt Karjalaan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevala
En muista nyt lähdettä, mutta luin kirjasta kerran, että runokylät olivat syrjässä kauppareiteiltä. Miinala oli kaupan kannalta taas varsin keskeisessä asemassa.
Taisi olla tämä kirja:
Elna Pelkonen: Karjalan meren äärellä. Perimätiedon valoa 1800-luvun ihmiskohtaloihin idän ja lännen rajamaissa. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1961.
Karjalan Liiton kirjeestä:
"Venäjä suurten muutosten edessä
Venäjä on suurten muutosten edessä. Pelkästään taloudellisesti se on uudessa tilanteessa. Öljyn maailmanmarkkinahinta on laskenut huipputasostaan lähes 50 dollaria barrelilta, mikä vuositasolle laskettuna merkitsee 180 mrd. dollaria. Kustannukset ovat nousseet rajusti. Kun tämän tasoinen summa puuttuu klaanien ja valtion välisestä rahanjaosta, voidaan ennakoida tiukkaa kädenvääntöä.
Nämä eivät ole ainoita megaluokan ongelmia, joissa Venäjä painii. Ei ole merkkejä siitä, että puolueille syntyisi olennaista merkitystä tilanteen ratkaisemiseksi. Valta keskittyy klaaneille, joiden pyrkimykset eivät rakennu demokratian pohjalta."
Olet suuren asian äärellä ja sinun on hyväksyttävä a) ensin itsesi ja b) sitten ...
Yrität siis vain ärsyttää, kun et pysty oikeasti keskustelemaan? Vai ?
En yritä ärsyttää. Mihinkä muuhun suuren osan ikäänsä yksin ollut pystyisi kuin synkkiin yksinpuheluihin. Uskovaiset kutsuvat tällaista seinille puhumista rukoilemiseksi.
Tämähän on keskustelufoorumi. Ei mikään synkkien yksinpuheluiden postilaatikko.
Ei minun lapsuudessani ollut keskustelufoorumeita ja koulussakin piti tunnilla olla hiljaa (käsittääkseni sekin on muuttunut). Saarnaajanakin ihmisten ovilla käymäni "keskustelut" olivat lähinnä vain metakeskusteluja kunnes opin kuuntelemaan, jolloin olinkin lähinnä kuuntelija, enkä keskustelija. Sellainen minä olen myös jos tapaat minut joskus netin ulkopuolella.
Missä minä olisin keskutelemaan oppinut?
Oma sukukin on sellainen, että ne haluavat lähinnä vain väitellä kädet korvilla.
Minä olen maakukko. Minua kiinnostavat kovin korkealentoiset ja suuret asiat, niin kuin kukkoa yleensä, mutta puhtaasti käytännölliseltä kannalta. Se käytäntö on: miten minä selviän elossa 40 vuotta ja ennen kaikkea miksi? Minä haluan selvittää sen maailman missä minä elän jotta voisin luotettavasti ennustaa, mihin se on menossa, jotta voisin oikein nähdä oman paikkani siinä. Toistaiseksi olen onnistunut aika hyvin. Se, kun laskin Raamatusta maailmanlopun tapahtuvan vuonna 1999 oli vain leikinlaskua joka pääsi lähtemään lapasesta.
Niinpä minä kuuntelen. Onko ihmisillä aitoja, sydämestä lähteviä kertomuksia ja havaintoja maailmasta joista minulle saattaisi olla hyötyä. Minua eivät kiinnosta hokemat. Hokemat ja kliseet ovat massoja varten. Massat ovat tehdas, joka tuottaa homofobiaa ja kylvää kuolemaa omilla elintavoillaan ja tottumuksillaan. Mutta sellainen ihminen, joka asettuu massasta erilleen ja ajattelee omintakeisesti kiinnostaa minua, vaikka olisikin väärässä. Mutta silloinkaan en keskustele, vaan lähinnä kuuntelen.
Olet kovin alakuloinen, mutta toivoisin että noiden otsaasi peittävien harmaiden pilvien raosta pilkahtaisi hiukan toivon valoa. Tähti tai edes tähdenlento. Ja että silmissäsi leimahtaisi edes hetken elämän vallankumouksellinen valo joka saa sinut hymyilemään ja sanomaan: "Paska elämä, mutta hauskaa on ..."
Toiveesi on kaunis!
kärttyisyys vähentynyt sinulla? Voi puukuulat, jos ei ole!
Kasasin tänään puupinoa ja mietin miten saisin siitä kestävän ettei se romahda puiden kuivuessa. Laitoin silloin tällöin muutamia puita toisin päin ja kasasta tuli vahva.
Tämä vertaus sopii myös ihmiseen, miten ihmisistä yhteisönä tulee vahva? Erilaisuus, poikkeavuus, toisinajattelu ja poikkiteloin oleminen pistää meidät koko ajan ajattelemaan mikä on oikea ja väärä, hyvä ja paha, edistyksellinen tai taantumuksellinen. Kun ihminen joutuu miettimään näitä asioita hän luonnostaan kehittää ratkaisuja ja toimintamalleja jotka johtavat evoluution kaltaiseen kehitykseen. Siksi meitä kaikkia erilaisia ja poikkeuksellisia yksilöitä tarvitaan. Olemalla poikkiteloin voi saada aikaan joko itsessään tai muissa kehitystä joka johtaa eteenpäin.
Valitettavan usein kehitys on myös taantumuksellista, mutta se tyypillisesti herättää lisää poikkitelaisuutta ja jostain raosta aina pilkahtaa hetkittäin valoa ja uusi ruohonkorsi saa voimaa kasvaa.
Käärme olet sinä. Luikertelet poikkiteloin puupinon raoissa. Olet keskuudessamme aina ja saat meidät ajattelemaan. Mitä siihen alkuperäiseen paratiisin käärmeeseen tulee, se oli kohtuu kelpo heppu. Eeva-tätihän oli nainen, viisas ja ajatteleva nainen. Häntä kiinnostivat uudet mahdollisuudet ja hän haukkasi omenasta. Koska Eeva oli nainen hän ei ollut itsekeskeinen ja omahyväinen vaan tarjosi Aatullekin :)
PS. Puukuula kääntyi tässä viestissä puupinoksi, ehkä sinun harmiksesi.
nuoreksi ihmiseksi hyvin älykäs. Käärmeestä tulee mieleeni pelottava kyykäärme.
Jos vielä jatkat tätä, teen seuraavasta puupinosta heikon ja litistyt sen rakoihin … katsos, olen Eevan jälkeläisiä, viisas ja ajatteleva siis minäkin :)
..tai sitten haetaan vaan yhden illan juttuja ja ne ei oo yhtään (enää)mua varten. oon hestasta mut silti samanhenkistä seurustelija tyyppiä on vaikea löytää 0.o
Hesta,en ole ikinä kuullutkaan...Onko se kehäkolmosen sisäpuolella,öööö?
siis hesa. hki. helsinki.
koosta kiinni,kumppanin löytäminen nimittäin. Maaseudulla "markkinat" kyllä pienevät, mutta mahdollista on löytää muualtakin kuin kaupungista jos onni potkii. Kokemuksella sanon näin:)
Oot siis kakskymppinen ja ollu "yksin" eli ilmeisesti sinkkuna "jo" kaksi vuotta.....
Miten kakskymppisenä voi ajatella noin.... aivan kuin kaikki olisi jo ollutta ja mennyttä.....
20 täytettyäni olen elänyt 19 vuotta, niistä ilman minkäänlaista parisuhdetta 14½.
Ei se mitään, kun netistä etsii sosiaalisesti foobisten ihmisten foorumin, heiltä saa vieläkin kovempia lukuja. Minulla on sentään ystäviä, niistä Pieni Silkkinen II on ollut läheinen ystävä 11 vuotta.
Hahmotettavissa olevien aikajaksojen pituudet kasvavat vasta iän myötä.
Oli aika, jolloin "tunnin päästä" tuntui minusta samalta kuin ei koskaan, kun pyysin karkkia. Kaksikymppisenä en kyennyt tekemään suunnitelmia puolen vuoden päähän. Silloin kokonainen vuosi tuntui melkein koko elämältä tavallaan ... 26-vuotiaana muistan ajatelleeni, että olen ikäloppu ja että minun kuuluu hävetä sitä. Täyttäessäni kolmekymmentä ajattelin, että nyt vasta elämä alkaakin, että siihenastinen oli ollut vaivaista hapuilua ja näpertelyä. Tavallaan alkoikin ...
Nyt olen 43 ja ajanjaksot ovat lyhyempiä kuin ikinä aikaisemmin. Vuosi on vähän kuin syvä hengitys sisään ja ulos. Tulevat kymmenen vuotta on suunnilleen se, mitä hahmottelen eteen päin ... ja hyvin rauhassa, enää ei ole ollenkaan niin kiire kuin vaikkapa kaksikymppisenä oli. Luulisin, että tämä trendi jatkuu seuraavat neljäkymmentä vuotta ...
Ymmärrän siis aloittajan tuntemukset oikein hyvin. Jossain vaiheessa sinunkin (aloittajan siis) kaksivuotiskautesi alkavat vaikuttaa kovin lyhyiltä. Vielä ei ole sen aika.
Kuten jo tuolla joku muukin sanoi, täytyy heittää verkkoja vähän kauemmas kotikulmilta. Minäkin asun Lahdessa, etkä muuten varmasti tunne minua...;), löysin rakkaan toisesta kaupungista. Nyt olenmme seurustelleet jo reilusti yli vuoden ja onni kukoistaa. Enkä minäkään muuten tunne henkilökohtaisesti oikeastaan ketään lahtelaista lesboa.