Onkos kellään kokemuksia tällaisesta? Noin 6 viikon ikäinen poikamme on alkuvaikeuksien (itkua aamuöisin) jälkeen alkanut pari viikkoa sitten nukkumaan huomattavasti paremmin kuin aluksi.
Mutta nyt viikonlopusta asti on joka yö alkanut siinä klo 4 aikaan kova "vääntäminen"/työntäminen, ähinä ja puhina. Siihen ei liity itkua (eli ei kai satu mistään) eikä hän ole kunnolla hereilläkään ja hiljenee päästessään tissille. Lisäksi samanlaista ääntä hiukan myös päivisin/ nukkuu levottomammin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Söitkö viikonloppuna jotain, mitä et ole syönyt vauvan syntymän jälkeen? Olisiko tullut vatsavaivoja? Ne voivat kestää viikonkin, vaikka olisi ollut vain yksi "altistus" vaivan aiheuttajaan.
Niinpä, oli ristiäiset eli luultavasti söin
Kylläpä ähinä ja puhina on tuttua. Kyselimme ja kyselimme, viimein veimme silloin 4kk ikäisen lapsen lastenlääkärille. Kysymys oli poikamme kohdalla "laiskasta suolesta". Eli suolessa massa kulkee hitaasti ja vaivalloisesti, jolloin lapsi ähkää ja työntää massaa ulos. Siihen ei tosiaankaan välttämättä liity kipua ja itkua. Lapsi väsyi jatkuvassa ähkämisessä ja oli aina etukenossa, olipa sitten sylissä tai sitterissä. Toivottavasti vauvasi ähinä tosiaan johtuu jostain väliaikaisesta oman ruokavaliosi muutoksesta. Se oli aika raskasta aikaa, mutta helpotti paljon, kun alettiin antaa mm. kauraa (kuitua). Ähkää vieläkin, mutta vähemmän ja kakka tulee säännöllisesti.