Päätalosta

Ei Päätalo paha tuttavuus ole ollut. Kauan kyllä kesti, ennen kuin uskalsin tarttua ensimmäiseen Päätaloon. Yli 17 000 -sivuinen Iijoki-sarja voi säikäyttää laajuudellaan, kun ei oikein osaa päättää, mistä lukemisen alkaa ja jaksaako projektia lukea loppuun asti. Tästä syystä kääntäjätkin ovat kavahtaneet työn laajuutta, eikä Päätalo juuri ole Suomen rajojen ulkopuolella tunnettu.

Itse aloitin "Huonemiehen pojasta" (Iijoki-sarjan ensimmäinen), ja sitten hyppäsin viitisen kirjaa ylitse suoraan Kallen armeija-ajoista kertovaan aikaan ("Ukkosen ääni", "Ahdistettu maa") ja nyt menen jo vuodessa 1946 ("Nouseva maa") ja vielä lukemista piisaa.

Päätaloa vaikeasti lähestyttävänä pitäviä voin neuvoa aloittamaan Iijoki-sarjaan kuulumattomista teoksista, mm. esikoisteoksesta "Ihmisiä telineillä" tai vankileirikuvauksesta "Nälkämäki". Kallen sota-ajan kuvaukset avarsivat näkemystäni viime sodista kertoessaan myös siviilielämän puolesta eikä vain sankaritarinoista. Ennen kaikkea Kallessa on minua viehättänyt äärimmäinen rehellisyys myös vastoinkäymisten kuvaamisessa.
V-sanan hän taisi tuoda kaunokirjallisuuteen paljon aikamme nuorisoradikaaleja ennen - tästä juuri kunniaa saamatta.

Kriitikot eivät pitkään Päätalolle lämmenneet. Nyt kirjailijan kuoltua voimme pitää hänen teoksiaan kattavana Suomi-dokumenttina maamme lähihistoriasta. Päätalon arvo on parhaiten ymmärretty maaseudulla, jossa vanhempien miesten kirjahyllystä Päätaloa löytyy yleensä takuuvarmasti. Urbaaneissa piireissä hänen tekstejään on yleensä vierastettu, ja ihan turhaan, sillä Päätalon elämä oli myös kaupunkilaisuutta kuvaten hyvin Tampereen, Oulun ja Helsinginkin elämää.

Tamperelaiset näyttävät arvostavan Päätaloa eniten, ja he osaavat kytkeä hänet samaan sarjaan Tampereen ja sen lähiseudun kirjailijoita, joihin kuuluvat F.E. Sillanpää, Väinö Linna, Lauri Viita ja Jaakko Syrjä. Meillä Helsingissä Päätaloa ei arvosteta - mutta mitäpä kirjallisia suuruuksia Helsingistä olisi noussutkaan? No, Mika Waltari ehkä.

Kirjat on tullut luettua läpi, jotkut useampaankin kertaan... Mielenkiintoista ajankuvausta Suomen syrjäseudulta, vaikka toisinaan kieltämättä aika jaarittelevaa. Mutta ne kohdathan voi kätevästi ohittaa sivuja kääntelemällä. Suosittelen lukemista, vaikka sitten pienemmissä erissä :).

Olen siitä harvinainen nuorimies että Päätalo on kovassa huudossa. Aloitin Iijoki-sarjan lukemisen jo alle rippikouluikäisenä jolloin luin kirjan sieltä täältä, mutta nyt olisi tarkoituksena lukea koko sarja yhteen menoon. Tällä hetkellä on työn alla "Ratkaisujen aika" ja "Pyynikin rinteessä" odottelee pöydällä...=) Oon myöskin saanu muutaman muun nuoren lukemaan Päätaloa, varsinkin Päätalon armeija-aika on mielenkiintoista luettavaa.

Ai niin, vastaus kysymykseesi: ERITTÄIN nerokasta ajankuvausta!

Olen lukenut melkein koko Iijoki sarjan.Paikka paikoin puuduttavaa,mutta on siinä elämän koskettavuutakin mukana.
Varsinkin alku kirjat ovat traagisiakin.Vaatii aikaa ja kärsivällisyytäkin saada urakka loppuun.Mutta lukukokemuksena ainutlaatuinen.Kannattaa lukea.

Päätaloa pidetään yleensä ajankuvaajana ja oman elämänsä laveana muistelijana.

Mutta kyllä sieltä muitakin tasoja löytyy.

Ii-jokisarjan alkuosat (lapsuus ja nuoruus) ovat varsinaista suomalaista Huckleberry Finniä, Missisipin sijaan seikkaillaan vaan Ii-joen latvoilla.

Epävarmana nuorena kaverina oli myös helpottavaa lukea samanikäisen epävarman kaverin elämästä.

Tunne- ja ihmiskuvauksessa lähestyy tolstoilaista tasoa.
Monet Päätalon toilailut ovat terapeuttista luettavaa omien
vaikeuksien parissa olevalle lukijalle- esim. mielisairaalareissu,,
avioero, putkareissu....
Joskus voi kääntää sivua, jos halko ei meinaa haleta vielä kolmannellakaan
sivulla. Totta on että Kalle palaa sarjassaan lukemattomia kertoja samoihin
tapauksiin, mutta niihin tulee usein erilainen muisteleva näkökulma.
Yhden asiavirheen vain olen kirjoista löytänyt. Kajaanin läpi ei kulje
Oulujoki vaan Kajaaninjoki.