kuka korvaa

Kuka on korvausvelvollinen koirasta jolla kivesvika, häntämutka yms pientä vaivaa että ei pysty normaaliin elämään ilman erityisruokavalioo yms.

Ostin koiran 6kk yksityiseltä hlöltä täyteen hintaan 1000.
Pian totesimme että kives puuttui, emme edes tyhmyyksissämme sitä ostaessamme tutkineet :(
Muut ongelmat ilmeni heti perään.
Myyjä kertoi että ei kuulu hälle ja kasvattaja sanoi ettei hällekkään kun myi pennun 2kk ikäsenä kotikoiraksi 400 hintaan.
4258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Et kertonut, minkä ikäisenä koiran ostitte.

Normaalisti juuri tuo häntämutka sekä laskeutumattomat kivekset ovat mm. ne tekijät, jotka alentavat koiran hintaa myyntitilanteessa.

Valitettavasti vain täytyy todeta, että olette joutuneet huijauksen uhriksi, tai siis, että teidän tietämättömyyttänne on käytetty hyväksi.

Eipä tuossa ihmeet auta.

Mielestäni kannattaisi kuitenkin olla yhteydessä kasvattajaan, hänellä kuitenkin on rotudusta tietoa ja kokemusta koirista ylipäätään. Häneltä varmasti saatte arvokkaita ohjeita, mutta päätös on teidän.

Valitettavasti - ei huijareista näköjään ikinä varoiteta liikaa, koska aina löytyy kaltaisianne, jotka menevät ´retkuun´.

Valitettavasti.

Äänestä

pitää alentaa viallisen koiran hintaa, ostosopimuksessa ne kaikki lukee, häntämutka jos on synnynnäinen eikä tapaturmainen, alentaa pennun hintaa muistaakseni 25% samoin kivesvika, joka pitää lääkärin todeta viimeistään vuoden ikäisenä.

jos et oo ostanu kasvattajalta ja kasvattaja myynyt vikoineen päivineen 400e hintaan, on kasvattaja siis jo laskenut hintaa ja ostaja ollut vioista tietoinen. mutta jos nää oot ostanu "jälleenmyyjältä" nii sitte se on vastuussa. ja pennun ikä ois hyvä tietää.

erityisruokavaliosta ei oo muuten tietoa, mutta jos on "rotutyypin" vikoja, on sinua täytynyt informoida jos kyseessä rehellinen kauppa, ja mitä lukee kauppasopimuksessa? siitä pitäis tulla ilmi kaikki sopimuskohdat joista ollaan korvausvelvollisia.

Äänestä

Myyjä on ostaessaan tiennyt pennun vioista, koska on maksanut alihinnan joten sinua on huijattu jos niistä ei ollut puhetta.Huijaus on rikos.Ota yhteys kunnan/kaupungin oikeusavustajaan (vai mikä senyt on)ja riitauta asia.Tulet voittamaan.

Äänestä
  • taas.
    Jos se olisi ok Kennelliiton kanssa sopimuksen tehnyt kasvattaja, se tietäis nää jutut.

    Se ei ole 25% ainakaan laskeutumattomista kiveksistä, vaan kolmannes maksetaan takaisin, se on monissa muissakin sama juttu. Eli kun koira on ei-näyttelykelpoinen, rumasti sanottuna viallinen. Itselläni on yksi kpl.

    Onko koirasi/emä/isä paperillisia? Siis SKL:n rekisterissä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ostaja tyhmä kirjoitti:

Kuka on korvausvelvollinen koirasta jolla kivesvika, häntämutka yms pientä vaivaa että ei pysty normaaliin elämään ilman erityisruokavalioo yms.

Ostin koiran 6kk yksityiseltä hlöltä täyteen hintaan 1000.
Pian totesimme että kives puuttui, emme edes tyhmyyksissämme sitä ostaessamme tutkineet :(
Muut ongelmat ilmeni heti perään.
Myyjä kertoi että ei kuulu hälle ja kasvattaja sanoi ettei hällekkään kun myi pennun 2kk ikäsenä kotikoiraksi 400 hintaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu