No niin, tuossa aiemmin kertoilin Fujini vioista. Nyt on tullut kone huollosta, kesti noin kaksi viikkoa. Aika pitkä aika, mutta toisaalta ei se haitannut kun sain lainakoneen tilalle.
Mutta, huolto korjasi ne valkoiset viivat jotka "elivät", ja ilmeisestikin USB vian (kone oli sammuksissa ja hiiri kytkettynä USBhin hiiri ei toiminutkaan Windowsin käynnistyessä ennenkuin otti hiiren pois ja laittoi takaisin). Lainakoneessa, joka on prikulleen sama laite, ei ko. vikaa ollut. En vielä tiedä, onko tuo USB vika korjattu, kun juuri tänään olen menossa hakemaan sitä.
Mutta sen verran minua informoitiin, että näytön valkoiset viivat ovat korjaantuneet mutta pikselivikaa ei korjattu, eli on siis edelleen katseltava punaista pistettä näytössä. BIOSin olivat ilmeisesti vain päivittäneet, aika kauan kesti pelkän BIOSin päivitys, kaksi viikkoa...
Aika suoraansanottuna paskamaista kun alle kuukauden vanhaan koneeseen ei laitettu uutta näyttöä. Taitaa olla että saa olla useampi pikseli vialla ennenkuin näyttö menee vaihtoon. Tuommonen yksi pikseli, joka näkyy punaisena sinisellä taustalla laskee huomattavasti koneen jälleenmyyntihintaa.
Mutta, katsotaan nyt kuinka kauan kone nyt pelaa, ja että ilmeneekö valkoiset viivat uudelleen.
Lainakoneessa ei ollut mitään vikaa, se toimi täysin ongelmitta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
En tarkemmin tunne tapaustasi, joten voisitko valaista asiaa tarkemmin seuraavien seikkojen osalta; Miten nopeasti ilmoitit näyttössä ilmenneistä vioista Fujitsun help-deskiin, hoidettiinko tämä huoltoon lähettäminen liikkeen vai itsesi kautta?
Itselläni oli noin viikko sitten vastaavanlainen ongelma. Ostin koneen jossa oli pikselivirhe näytössä. Ilmoitin tästä välittömästi Fujitsun help-deskiin. Sieltä minulle ilmoitettiin, että jos kone on aivan juuri ostettu, voidaan näyttö vaihtaa. Toimitin koneen Fujitsun huoltoon, liikkeen kautta. Kone tuli hullosta 8 päivän kuluttua. Näyttö oli kyllä vaihdettu, mutta tämä uusi näyttö oli vielä onnettomampi kuin aiempi. Ei muuta kuin uusi soittokierros Fujitsun help-deskiin. Siellä minulle ehdotettiin, että lähettäisin taas koneen huoltoon. Tähän en tietenkään suostunut. Näissä tilanteissa kannattaa olla tarkkana. Fujitsunkin on noudatettava sitä paksua vihreää kirjaa. Noh, ei muuta kuin tiukat argumentit, kuluttajansuojalaista ja tavaran virheen korjaamisesta. Nyt saan olla onnellisessa tilanteessa. Minulle toimitettiin uusi konen 2 päivässä. En voi tässä mielessä arvostella kuin Fujitsun huoltoa (en viitsi mainita firman nimeä).
On erittäin ikävää, että sinun tapauksessa ei huollossa ole vaihdettu uutta näyttöä. Haluisinkin kysyä, että luvattiinko Help-deskistä vaihtaa uusi näyttö vanhan tilalle?
Toinen juttu on tämä 2 viikon odotusaika. Tietääkseni Amilo-mallin koneissa on 5:n päivän korjausaika aika mikä kuluu logistiikkaan. Tietysti tässä mielessä voisit vaatia esim. hinnanalennusta, tai vahingonkorvausta käyttöhyödyn menettämisestä. Jälkimmäinen vaatimus kuitenkin tuskin menestyisi. On tietysti otettava huomioon myös se, että sait lainakoneen odotteluajaksi.
Mitä muutenkin oli sovittu, ja kenen kanssa?
Tämä virhepikseli valitettavasti laskee koneen jälleenmyyntiarvoa, joten olisi erittäin tärkeä, että virhe saataisiin korjatuksi.
Lisäinfon jälkeen, katsotaan jos asialle voisi vaikka tehdä vielä jotain.
Hain koneen huollosta, mutta yksikään vika ei ollut korjaantunut. Eli kone on menossa uudelleen huoltoon.
En soittanut Fujin helppariin, otin yhteyttä suoraan ATK alan liikkeeseen mistä sen ostin. Onneksi tunnen ko. liikkeen ja sen porukan, ja homma sujui ongelmitta. Lupasivat uudelleen lainakoneen tilalle. Onneksi...
Se näyttöongelma on suurin... todella inhottava katsella näyttöä josta esiin pilkahtaa heti punainen piste. Lisäksi huomasin toisaalla pikselivikaa. Pitääpä muuten soittaa Fujin helppariin ja toimitella asiasta, josko saisin uuden näytön koneeseeni...
Mutta juttua on tiedossa lisää heti kun saan tämän pois päiväjärjestyksestä.