Dogsitter

Eli, olen 16-vuotias tyttö. Olen toiminut dogsitterinä pienellä paikkakunnalla pohjanmaalla nyt 8 vuotta. No, ensimmäisiä lenkityksiä ei tietenkään voi varsinaiseksi dogsitteri-hommaksi sanoa, mutta kuitenkin kokemusta koirista löytyy koko ajalta. Nyt muutin asuinpaikkakunnaltani Oulaisiin, ja kysynkin teiltä, Oulaistelaiset koiran omistajat: Tarvitsetteko/tiedättekö ketään joka tarvitsisi dogsitteriä, koiran lenkittäjää. KOkemusta on Belgianpaimenkoirista (kahdesta) kolmesta kultaisesta noutajasta, yhdestä tanskandogista, yhdestä tiibetinspanielista, kolmesta suomenpystykorvasta neljästä sekarotuisesta (suurehkoja) ja yhdestä rottweilerista, eli enimmäkseen olen liikuskellut suurten/keskikokoisten koirien kanssa.

Kaipaisin nyt vastapainoksi opiskelulle koiraystävää Oulaisiin. Omaan vuokra-asuntooni en valitettavasti voi ottaa eläimiä vakituisesti asumaan, mutta on siellä vieraillut koiria ja kissoja :). Kotonani asuskelee 4 kania, naapurissani asustelee hoitohevoseni ja toisessa naapurissa 2 hoitokoiraani. Palkkaa en lenkityksestä tahdo, vaan uskollisen koiraystävän säälle kuin säälle lenkkeilemään.
1149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onhan tuollaisia olemassa! Ei tosin meidän paikkakunnalla... Oltaisiin tarvittu hoitaja esim. kotiin matkamme ajaksi, mutta eipä ollut ainakaan 4H-kerholla ketään tarjota.
Kyllä sinunlaisiasi tyttöjä tarvitaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hattivatti kirjoitti:

Eli, olen 16-vuotias tyttö. Olen toiminut dogsitterinä pienellä paikkakunnalla pohjanmaalla nyt 8 vuotta. No, ensimmäisiä lenkityksiä ei tietenkään voi varsinaiseksi dogsitteri-hommaksi sanoa, mutta kuitenkin kokemusta koirista löytyy koko ajalta. Nyt muutin asuinpaikkakunnaltani Oulaisiin, ja kysynkin teiltä, Oulaistelaiset koiran omistajat: Tarvitsetteko/tiedättekö ketään joka tarvitsisi dogsitteriä, koiran lenkittäjää. KOkemusta on Belgianpaimenkoirista (kahdesta) kolmesta kultaisesta noutajasta, yhdestä tanskandogista, yhdestä tiibetinspanielista, kolmesta suomenpystykorvasta neljästä sekarotuisesta (suurehkoja) ja yhdestä rottweilerista, eli enimmäkseen olen liikuskellut suurten/keskikokoisten koirien kanssa.

Kaipaisin nyt vastapainoksi opiskelulle koiraystävää Oulaisiin. Omaan vuokra-asuntooni en valitettavasti voi ottaa eläimiä vakituisesti asumaan, mutta on siellä vieraillut koiria ja kissoja :). Kotonani asuskelee 4 kania, naapurissani asustelee hoitohevoseni ja toisessa naapurissa 2 hoitokoiraani. Palkkaa en lenkityksestä tahdo, vaan uskollisen koiraystävän säälle kuin säälle lenkkeilemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu