Olen aika kaunis nainen mutta olen naimisissa ihan taviksen kanssa. Hän elää vain itseleen. Olen passannut häntä yli kolmekymmentä vuotta. Hän ei arvosta mitä minä itse olen. Tiedän olevani "kaunis" mutta hänelle se ei ole merkinnyt mitään koska olen kiltti ja juuri sellainen vaimo jota monet toivoisivat. Olen aina asettanut hänet etusijalle ja puolustannut häntä jos joku on epäillyt häntä tai huomannut hänen käytöksensä halveksivan kaikkia muita ihmisiä kohtaan ja olen puolustanut häntä.. En enään jaksa puolustaa häntä, mutta en omaksi häpeäksi voi kertoa kellekkään miten hän käyttää toisia ja minua hyväkseen. Olen valehdellut niin paljon hänen vuokseen että itselläni on jo omatunto alkanut soimaamaan. En käy missään, sillä en osaa päästää omaa itseäni irti tästä tilanteesta. Ehkä koulutukseni myös kalvaa hänen mieltään sillä hänen koulumenestyksensä ei ole mitenkään kehuttava. Olen rakastanut häntä ja hyväksynyt hänen petämisiään ja katsonut jopa vierestä ja antanut anteeksi. miten ihminen voikin olla näin tyhmääää.... Kunpa joku ymmärtäisi mua miksi olen kärsinyt monia vuosia tästä ja vasta nyt kadun, etten ole aikaisemmin ajatellut lähteä. Oisiko vielä tosi ihanaa miestä mun tilalle, joka veisi multa jalat alta ja veisi munt onneen. Mieheni kyllä on minusta mustasukkainen, ett voi käydä jopa käsiksi. Muut miehet eivät saa lähestyä mua, mut hän voi jättää jopa ravintolassa minut yksinään istumaan samanaikaisesti kun hän koko illan viettää toisen naisen kanssa. Kaiken olen antanut hänelle anteeksi " enkö olekkin tyhmä"
Itserakas
isot kirkkat sinisilmät
51050
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ikävä kyllä moni narsisti ei ymmärrä rakkaan ihmisen arvoa... toisaalta narsistilla on vain yksi rakas ihminen, hän itse. olet varmaan kaunis ja ihana ihminen, kirjoituksesi perusteeella... Älä anna toisen loukata ja vähätellä itseäsi! elä ja ole onnellinen!
kaksi puolta. Varsin yksipuolinen lyttäyskirjoitus tuo aloitus ja toisen osapuolen näkemystä tuskin kuulemme. Mutta niinhän se aina on, "vika on toisessa, minä olen täydellinen".
Mikä nainen sinua vielä pidettelee?olet todella tyhmä,anteeksi suorasanaisuus!olet kynnysmatto ja nenäliina, et muuta miehellesi.nyt nainen leuka ylös ja asennetta.toivon sinulle voimia.yksinäinen mies,joka arvostaa naista.
Vai
Sieltä päin. Tunnetko ?