3 kissaa?

Meillä on 2 nelikuista kissaa, sisarukset
tyttö ja poika. Nyt kuitenkin ajattelin että
vielä yksi mahtuisi mukaan. tietääkö kukaan
kannattaisiko ottaa tyttö vai poika, olisiko
tyttö ehkä parempi ettei pojat pääsisi kiusaamaan
kiitos vastauksista
4305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vain käy, mutta ota se nyt, kun omat kissasi ovat
vielä noin nuoria. Myöhemmin, kissojesi kasvaessa
tulee enemmän ongelmia, koska reviirien jako on
kuitenkin tehtävä. Muista, että leikkaamaton
naaras on aina (yleensä) ylimpänä, sitten tulee
leikkaamaton uros, sitten leikattu naaras ja
viimeisenä leikattu uros, joten otatpa kumman
hyvänsä jonkinlainen reviirijako suoritetaan
kissojesi kesken. Jako voi mennä huomaamatta tai
sitten ei, mutta mitä nuorempana ne tutustuvat
sitä vähemmällä tappelulla pääsee.

Äänestä

Jos uskot pystyväsi huolehtimaan kaikista
kissoistanii ole hyvä. Minulla on 2naarasta ja
yksi uros Huono puoli on vain se että kissojen
luku määrän huomaa hajusta jos unohdat kerran
siivota hiekkalaatikon niin huomaat kyllä
hajusta.Onneksi lemmikki eläin kaupiosta saa
hiekan joukkoon sekoitettavia hajun poistajia
jotka ovat myrkyttömiä ja toimivia.

Äänestä

No,tuota jos teillä on tyttö ja poikakissa,niin
aijotteko tettää niillä pentuja(niistä saattaa
tulla epä muodostuneita)vai leikkuuttaa ne?
Yleensä kannattaisi ottaa tyttö kun pojat saattaa
enemmän tapella arvojärjestyksestä.Mutta koska
kissat ovat niin nuoria voit ottaa myöskin
uroksen.Meillä on 6-kissaa joten kyllä varmaan
teilläkin mahtuu veilä muuta kisu laumaanne!!!

Äänestä
  • kylläkin tappelevat enemmän arvojärjestyksestä ja
    urokset naaraan suosiosta, mikäli taloudessa tai
    lähipiirissä (reviirissä) on yksi naaras ja
    useampi uros. Meillä on yli kymmenen kissaa eikä
    urokset koskaan ole tapelleet keskenään (eivät
    tosin naaraatkaan ole harrastaneet selviä
    tappeluita, niiden arvojärjestys on ollut niin
    selvä koko ajan).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mii kirjoitti:

Meillä on 2 nelikuista kissaa, sisarukset
tyttö ja poika. Nyt kuitenkin ajattelin että
vielä yksi mahtuisi mukaan. tietääkö kukaan
kannattaisiko ottaa tyttö vai poika, olisiko
tyttö ehkä parempi ettei pojat pääsisi kiusaamaan
kiitos vastauksista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu