ei tärppää

Hei! ollaan yritetty lasta jo vuoden eikä ole kuulunut..kysyn vaan että mihinkä pitäisi ensimmäiseksi mennä että saadaan tätä hommaa eteenpäin?
6531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Riippuu vähän haluatteko yksityiselle vai julkiselle puolelle tutkimuksiin/hoitoihin. Me ollaan julkisella puolella ja otin ensimmäisenä yhteyttä oman terveyskeskuksen perhesuunnitteluneuvolaan ja sieltä määräsivät verikokeisiin ja miehen piti käydä yksityisellä antamassa spermanäyte. Sit tulosten tultua mentiin sinne neuvolan puolelle lääkärille, joka laitto lähetteen menemään keskussairaalan lapsettomuuspolille. Siellä tutkimukset sit jatkuu ja kun ne on tehty, niin tehään hoitosuunnitelma.

Rohkeesti vaan yhteyttä omaan terveyskeskukseen tai sit meette yksityiselle, mut siellä tutkimukset maksaa tietty enemmän.

Omasta kokemuksesta voin sanoo, et ei kannata ainakaan hirveesti pitkittää tutkimuksiin lähtöä, jos ootte jo vuoden yrittäny. Rohkeesti vaan tutkimuksiin!

Äänestä

Kuinka pitkä kiertosi on? Oletko tehnyt ovulaatiotestejä eli ovuloitko?

Lapsettomuustutkimuksiin voi hakeutua ihan tk-lääkärin kautta. Spermatestissä voi käydä yksityisellä jo sitä ennen (monesti se vaaditaan jopa).

Äänestä

eläintarhaa????? jos et tiedä mihin pitää ottaa yhteys niin kannattaa jatkaa samaa rataa.

Äänestä
  • että ihan eläintarhaan! Olin ihan yhtä tietämätön iteki vuosia sitten et mihin mennä ja miten edetä yms, vaan eipä kukaan kysyvää tullut moittiin ja vittuileen ja ihan järkeviä neuvoja sain. Sullekin on varmaan palstatilaa jossai muualla ku täällä..vähä asennetta kehiin!

    Äänestä

  • katkeroituneita lapsia haluavia reppenoita...voi voi lapset pois näin idiooteilta..

    Äänestä

  • ??????? kirjoitti:

    katkeroituneita lapsia haluavia reppenoita...voi voi lapset pois näin idiooteilta..

    palsta missä voi kysyä omaa mieltä askarruttavista asioista kuten ap. teki. Kyseessä on kuiteskin sellainen asia kuin lapsettomuus niin mitäpä sen hoidosta /siihen hakeutumisesta aina kaikki tietääkään. Ja viitsiikö monikaan puhua tutuilleen asiasta ja kysyä. Tk:ssakin asian esittäminen saattaa jännittää ja pelottaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mie vaan kirjoitti:

Hei! ollaan yritetty lasta jo vuoden eikä ole kuulunut..kysyn vaan että mihinkä pitäisi ensimmäiseksi mennä että saadaan tätä hommaa eteenpäin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu