Anteeksipyyntöni, että taas vatvon samaa asiaa, mutta epämiellyttävä olotila on kasvanut liian suureksi. Siis henkilön, jonka kanssa meillä oli pitempään jotain pientä peliä, uskaltauduimme pienessä rohkaisussa ottamaan asiaa osittain esille. Myönsimme varovaisesti tilanteita jne., Ja kaikki näytti hyvältä.
Tämän jälkeen hän on kuitenkin ns. kadonnut, välttelee minua, ei tule samoihin tilaisuuksiin joissa tietää minun olevan, peruu jo ennalta sovittuja, eikä varsinkaan ota yhteyttä. Mitä mieltä olette, pitäisikö itsekin ottaa etäisyyttä, vai selvittää asiaa - vai olisiko se "ahdistelua"? Tuliko hän osittaisten tunteiden paljastumisen jälkeen tulokseen, ettei olekaan kiinnostunut, vai säikähtikö hän esim. omia tunteitaan? Minun tunteitani? Inhottava tilanne.
Tämän jälkeen hän on kuitenkin ns. kadonnut, välttelee minua, ei tule samoihin tilaisuuksiin joissa tietää minun olevan, peruu jo ennalta sovittuja, eikä varsinkaan ota yhteyttä. Mitä mieltä olette, pitäisikö itsekin ottaa etäisyyttä, vai selvittää asiaa - vai olisiko se "ahdistelua"? Tuliko hän osittaisten tunteiden paljastumisen jälkeen tulokseen, ettei olekaan kiinnostunut, vai säikähtikö hän esim. omia tunteitaan? Minun tunteitani? Inhottava tilanne.
Vastaukset 8
Vanhimmat
olisin sinä, antaisin ko henkilön miettiä rauhassa juttujaan ja ottaa sitten yhteyttä, jos haluaa. Takertujat ovat kamalia ja jonkinmoista itsekunnioitusta olisi hyvä pitää yllä.
Älkää nyt oikeasti hyvät ihmiset ahdistelko ihmisiä jotka ei ole teistä kiinnostuneita!!! jos joskus on näytetty vihreetä valoa niin hyvä, mutta jos toinen alkaa olla nihkeä niin jättäkää se rauhaan!!!! Itsekunnioitusta!! itseäni ahdistelee tällä hetkellä muutama ihminen jotka ei vaan ymmärrä että EVVK...ei hyvällä eikä pahalla.. hyi helvetti..-saavat minussa taatusti päinvastaisen reaktion aikaiseksi!
Kun minä en olekaan ahdistellut. Olen vastannut hiljaisuuteen hiljaisuudella. Siksi jauhankin sitä täällä :) Tekisi mieli selvittää asiat, mutta korkea omanarvontuntoni ei anna periksi, mieluummin kai totean jälleen kerran, että kaikki ei toteudu mitä toivoo...
..jos ihastuisit johonkin tyttöön ja viettäisit hänen kanssaan ikimuistoisia hetkiä ja äkkiä hän alkaisikin vetäytyä sinusta, niin jättäisit hänet sitten rauhaan.
Hyvä, hyvä. Jos näin toimisimme, olisimme täydellisiä toisaalta, mutta vain toisaalta..
Entäpä jos vetäytyjä onkin alkanut miettimään sinun motiivejasi hänen suhteensa tai sitä, että oletko sinä tosissasi hänen kanssaan...?
Jos kyse ei olekaan hänen tunteistaan, vaan hänen epävarmuudestaan sinun suhteesi.
Asioilla on aina niin monta puolta:)
Kokonaan toinen juttu on ne roikkujat, joille sanoo monta kertaa, että ei kiinnosta.
Mutta jos me aina ollaan vain toisen aktiivisuuden varassa, niin monta hyvää saumaa menee ohi. Ei tässäkään ollut kysymys varsinaisesti mistään takartumisesta, eikä itsekunnioituksen puutteestakaan.
Yksinkertaisesti sitkeä saa usein mitä haluaa! ;)
...kannattaisi puhua asiat halki ennenkuin ryhtyy arvuuttelemaan toisen ajatuksia. Eihän tämän asian rehellinen selvittely voi mitenkään olla ahdistelua tai "takertumista". Ja jos olet itse avoin/rehellinen, niin todennäköisesti saat myös rehellisen vastauksen. Ehkä hän vain on epävarma tai ujous on iskenyt tai jotain...you never know...mut tsemppiä sulle! ;)
..täällä asioistaan saa puhua useampaankin kertaan. Ei kait se ole keneltäkään poissa:)
Tilanteeseesi ehdottaisin minäkin varovaista puheentynkää, vaikka se tuntuukin hankalalta ja pelottavaltakin.
On parempi saada selvyys jotenkin kuin olla epävarmuudessa:)
Toisen ihmisen vetäytymiseen on monta monituista syytä. Ja paremminkin meistä toiset ovat aivan liian arkoja ja heti pelkäävät, että ahdistelevat. Kun taas toiset mennä jyrryyttävät toisen elämään vaikka väkisin, eikä heille tule mieleenkään, että he eivät mahdollisesti kunnioita toisen ihmisen rajoja.
Toivottavasti asiat selviävät, mutta älä luovuta!
Tunsin kerran erään tytön, johon ihastuin ensi näkemältä (tutustuimme yhteisten tuttujen kautta). Olin onnesta mykkyrällä, kun tajusin että hänkin ihastui minuun. Olimme aika läheisiä ja puhuimmekin asioista, hän jopa pyysi minua muuttamaan kaksioonsa...Kerta toisensa jälkeen hän kuitenkin vetäytyi ja vuorotellen vältteli, vuorotellen taas oli hellä ja ihana. Rivien välistä hän myönsi, ettei koskaan voi elää tuntemallaan tavalla, koska se olisi liian suuri ja vaikea elämänmuutos.
Yhteytemme katkesivat. Hän ilmeisesti jatkoi elämäänsä "heterona", näin häet ohimennen vähän aikaa sitten, hän oli jotenkin surullisen näköinen. Vaikka jutustamme on nyt vuosia, ajattelen häntä joskus vieläkin ja mietin, muistaakohan hän koskaan minut...