apua kaivataan kun joku on pois mutta kun saavut paikalle auttamaan niin mitäs saatkaan tehtäväksi siivousta, siivousta, vaikka olen tullut lastenhoidossa autamaan kun ei riitä kädet mutta eihän kiertävä muuta tee kun siivoaa pöytiä ja kääntelee vaateita ja kohtelu on huonompaa kuin koiralla, ja entäs ne lapsukaiset odotava kun kaksi yritää epätoivoisesti suoriuta tehtävistään vaikka olisi kolmanetkin kädet tarjolla mutta eihän se käy, miksi siis mennä kiertväksi lastenhoitajaksi kun siivomaan nurkkia joutuu, jos haluaisin siivota menisin siivousvirmaan töihin en päiväkotiin lastenhoitajaksi, ja eipä kokemuksesta ole puutetta olen 10 vuotta ollut hoitoalalla mutta nyt riitää päiväkotielämä kiertävänä lastenhoitajana.
kiertävänkohtelu
lopetanhomman
144957
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
tai kahdeksi tarvitaan sijaista, niin silloin voi viedä lapsiltakin aikaa tottua sijaiseen. Niin eikö silloin ole ihan luonnollista, että sijaselle tulee sellaiset hommat, kun vakkarit kuitenkin tuntee ne lapset ja ryhmän tavat. En siis tarkoita etteikö sijainen osaisi hoitaa hommiaan, mutta aina sijaisen tulo ryhmään saa aikaiseksi säpinää ja muutosta. Isommat ovat hyviä käyttämään tilannetta hyväkseen, ja voivat pyytää sijaiselta sellaisia asiota, jotka tietävät oman väen kieltävän. Pienet taas voivat vierastaa kovastikin, niin miksi turhaan itkettää heitä, kun on ryhmän omaa väkeäkin paikalla.
kuuluu nykyään siivousta, jota pitäisi myös opettaa koulussa.siellä asiasta kai vaietaan vieläkin. Ennen siivouksen hoiti päiväkotiapulainen, mutta kun heitä ei enää ole, niin lh:t siivoavat ja työntävät kätensä myös siihen ihan itseensä. Senkin peseminen kuului aikoinaan päiväkotiapulaisille. Siivousfirmassa tosin maksetaan paremmin samasta työstä, joka on rehellisesti siivoamista sillä nimellä.
Meillä kiertävä lastenhoitaja on yksi meistä kun tulee taloon. Hoitaa luonnollisesti sen vuoron tehtävät jotka hänelle kuuluu,eli paikkaa poissaolijaa. On mukana lasten kanssa arjen kaikissa toimissa,näin hoitaja tulee lapsillekin tutuksi ja tutustuvat toisiinsa vuoden mittaan pikkuhiljaa.
On ikävää että sijaisia kohdellaan huonosti,niin kiertäviä kun "normaalejakin" sijaisia. Olen kuullut alueellamme vain hyvää palautetta sijaisilta (ja pomoilta) jotka ovat päiväkodissamme sijaistaneet. Tulevat mielellään uudestaankin kun työympäristö ja yhteisö ottaa hyvin vastaan :)
Aurinkoisia ja kuivia syyspäiviä kaikille ;)
koko vuoden! Hah, meillä ei kerkee muste kuivua sopimuspaperista kun ovat pihalla, syystä tai toisesta!
Ainakin meillä lastenhoitajan tehtäviin kuuluu myös siivoaminen. Päiväkodissamme on yksi pk.apulainen, jonka tehtäviin kuuluu keittiötyö ja yleisten tilojen siivoaminen sekä tarvittaessa lapsiryhmässä avustaminen.
Pk:mme on iso, joten 60 henkilön ruoan esillepano, vaatehuolto, tiskien tiskaus sekä yleisten tilojen siivous lohkaisee hänen työajastaan suurimman osan, eikä hän näin ollen kerkiä millään siivoamaan päivän aikana kaikkia siivoustyöahjelmaan merkittyjä tiloja.
Joten sijainen joutuu siivoamaan sinnä missä me muutkin vakituiset työntekijät.
en ihmettel ettei siainen viitsi tulla toistakertaa koska toisissa taloissa kohtelu on todella tylyä voitte siis katsoa itseänne peiliin jos ette saa sijaisia taloonne. itse olen vakituisessa työ suhteessa ja kiertävänä, on taloja jossa on hyväkohtelu ja saa tehdä kaikkea ja on vain muutama pk jossa kierrän joten lapset ja aikuiset tuttuja ja silti jotkut kohteleva tosi tylysti ja miksi pyytää sijainen siivoamaan tehkää se silloin kun on omaväkipaikalla koska sijainen tulee turvamaan lasten päivän ei siivous apuun.
kyllä tiedän toimen kuvan olen itse ollut lastenhoitajana 10 v nyt kiertävän ja kylläpä kohtelu muuttu kun rupesin sijaistamaan ja siivousta ja vaipan vaihtoa en karta mutta KOKO PÄIVÄ PELKÄÄ SIIVOUSTA VAIKKA LASTEN HOITOON ON APU PYYDETTY.
pestä, pöydät pyyhkiä ym. silloinkin, kun on sijainen paikalla, ei voi jättää odottamaan siihen että oma väki paikalla.
Ja jos koet tulleesi huonosti kohdelluksi tai että siivoat koko päivän, niin ei auta muu kuin aukaista suu ja sanoa asiasta kyseisille työntekijöille tai johtajalle. Mitään muutosta ei tapahdu, jos asiaan puututa. Voihan olla ettei tällaiset työntekijät edes tajua, miten toimivat.
miten sijainen kirjoitetaan?? (esim. tätä viestiketjua lueskelemalla sen voisi huomata) Ei siis siainen!! Välimerkkien, yhdyssanojen, lauserakenteiden alkeellinenkin osaaminen helpottaisi tekstin lukemista ja ymmärtämistä. Jos ei opeteta lähihoitajia siivoamaan, niin ei kai liiemmin myöskään äidinkieltä opeteta. En halua nipottaa mistään pienestä tai viilata pilkkua, mutta jotkut perusasiat kuuluvat yleissivistykseen ja niiden toivoisi olevan varhaiskasvatuksen ja -opetuksen ammattilaisillakin hallussa!
kiertävä lh sijaistaa 2 talon lomia,eli on suht usein vuoden aikana paikalla. Sitä tarkoitin "vuoden aikana tutuksi" lauseessa. Ja itseasiassa meillä monet sijaisetkin ovat kauan koska on monia työntekijöitä jotka ovat pitkällä (vuosia) sairaslomalla,mutta kunta ei "vapauta" heitä eläkkeelle. On myös niitä jotka ovat virkavapaalla,äitiyslomalla hoitovapaalla pitkän aikaa. Itse olen ollut sijaisena samassa talossa jo 6 vuotta,eikä vakipaikkaa voi antaa kun niitä ei ole vapaana.
siis ei sull muuta tekemistä ole kun kirjoitus virheitä tarkailla ja oletkos muuten tietoinen että lukihäiriöitä on myös aikuisilla ja ei se työn tekoon vaikuta jos ei ole äidinkielen opettaja.
missä kohtaan on sanottu, että kyseessä olisi lähihoitaja, taidat olla lastentarhanopettaja itse vanhan koulutuksen saanut. Kyseessä voi olla mikätahansa,perushoitaja, opiskelija tai työlistetty, tai ehkä ulkomaalanen ken todella tietää.
istuin sohvalla kahden lapsen kanssa ja luettiin kirjaa...
Välipalaksi oli ollut mokkapaloja (erään perheen tarjoamaa)
Pöydät oli pyyhitty, mutta varmaan jonkun lapsen paitaan oli tarttunut palanen kuorrutusta, ja oli myöhemmin pudonnut lattialle.
Yksi lapsi huomasi leikkiessään lian lattialla ja sanoi siitä sosionomille, joka istui lian vieressä, missä oli myös käsipapereita ja roskis :)
Sosionomi sanoi minulle, että tule pyyhkimään.(?)
Fiksua, todella fiksua!
Minä olin fiksumpi. Sanoin asiasta pomolle :) Onko tuo nyt ammattitaitoista?
Kyllä me sitten ihmeteltiin molemmat. :O
Enään en anna itseäni pompotettavan.
Olen myös yhteen päiväkotiin sanonut, EI KIITOS! koska siellä pomo on Jumala ja lastentarhaopettajat Jumalasta seuraavia ja loput orjia.
En myöskään enään mene yksin pihalle 15-20 lapsen kanssa. Laki on laki ja jos jotain tapahtuu, syyttävä sormi osoittaa MINUA!( niin kaikissa lehdissäkin lukee) Pomo voi olla vastuussa, mutta ketä media syyttää jos joku karkaa, on paha tappelu tai sattuu tapaturma ym.??? Miettikääpä, haluatteko julkkiksiksi 7-päivä lehteen... "TeroTiinan valvonta petti. 6 vuotias tukehtui lumeen"
Minä en mainettani pilaa, vaikka olenkin vaan sijainen.
"narisevalla äänellä" sanon Pöpövaara...
kuulöitteko ivan?
Naurettavaa...