tyypillisiä pikavippipankkien asiakkaita, eli vuokralaisia:
"Mistä asunto ja työpaikka?
Maksuhäiriömerkintä hankaloittaa aina asioiden hoitamista. Jos nuori menettää luottotietonsa, hänen on hyvin vaikea aloittaa itsellistä elämää.
Valtion takausta opintolainalle ei todennäköisesti saa. Asunnon vuokraaminen mutkistuu, sillä vuokranantajat tarkistavat yleensä luottotiedot. Puhelinliittymää ei voi avata eikä luottokorttia myönnetä.
Pelkästään luottokortittomuus vaikeuttaa elämää monin tavoin: esimerkiksi hotellissa yöpyminen on usein mahdotonta ilman sitä eikä auton vuokraamista kannata edes suunnitella. Moni muukin palvelu jää kokonaan saamatta.
Vakuutusyhtiöllä on oikeus vaatia luottotietonsa menettänyttä asiakasta maksamaan vakuutusmaksu käteisellä, minkä jälkeen turva tulee voimaan. Ääritapauksessa yhtiö voi kieltäytyä kokonaan myymästä vapaaehtoista vakuutusta.
Työnsaannissa voi tulla vaikeuksia - ainakin jos hakee paikkaa, jossa on vastuussa rahasta kuten pankissa, kaupan kassalla, hampurilaisbaariin myyjänä tai tarjoilijana.
Velkaongelmaisia auttavassa Takuu-Säätiössä tunnetaan hyvin juuri kotoa pois muuttaneiden nuorten ongelmat: ei ymmärretä, mitä kaikki maksaa ja mitä asuminen omillaan tarkoittaa. Hankintoja ei lykätä vaan ostetaan paljon ja ajatellaan, että selviän kyllä, kun osamaksut tulevat pieninä erinä.
"Voi käydä niin, että vaikka on maksanut koko ajan, vuoden päästä huomaa, että kaikki on mennyt korkoihin eikä itse pääoma ole lyhentynyt ollenkaan", toiminnanjohtaja Leena Veikkola kertoo.
Pikavippejä Veikkola karsastaa. Niitä saa helposti ja korot ovat valtavat. Kun perintätoimistosta tulee kirje, nuori hätääntyy ja maksaa pikavipin heti pois. On ehkä päivä aikaa hengähtää, kun jo peritään seuraavaa rästiin jäänyttä maksua.
"Suren eniten sitä, että ihmiset eivät tiedä, mitä velkoja kannattaisi maksaa ensin pois, kun tulee vaikeuksia. Jätetään vuokra maksamatta, jotta saadaan hoidettua pikavippi."
Häädöstäkin tulee merkintä luottotietoihin. Koska asuminen ja eläminen pitää turvata, vuokranmaksu kannattaa aina hoitaa.
Kun kaksi nuorta muuttaa yhteen ja toisella on maksuhäiriömerkintä, kaikki hankinnat tehdään sen nimiin, jonka luottotiedot ovat tallella. Lopputuloksena kummallakin on maksuhäiriömerkintä."
https://www.op.fi/op?cid=150930728&srcpl=3

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Valtion takausta opintolainalle ei todennäköisesti saa."
Tuon takia osa hankkii luottotietomerkinnän ihan tahallaan. Kun ei saa lainaa, sitä ei voida laskea toimeentulotukea laskettaessa tuloksi.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/104910.shtml
"Esimerkiksi Helsingissä velkaneuvonnan asiakkailla on taakkanaan keskimäärin 70 000 euron kulutusluotot."
Jos tuossa ei ole pilkkuvirhettä ja luotot ovat todella kulutusluottoja, niin ompahan ollut taas kulutusjuhlat.