Justiina

Miten sinä mestarirapsehtija Justiina toimisit tässä tilanteessa.
Siis, jos olisit paperimies ja töissä nyt lopetettavassa puljussa?
3174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No vastataanpa;

Tekisin rauhass työni tehtaalla loppuun, samalla erityisen huolellisesti työmarkkinoita seuraten. Laatisin erinomaisen hakemuksen tietokoneelle ja lähettäisin sen kaikille mahdollisille työnantajille.

Työttömyyden koettaessa ''nauttisin'' rauhassa ansiosidonnaista ja keräisin samalla henkisiä voimavaroja rapsehtimalla erilaisia tehtäviä. Voisin osallistua myös vapaaehtoritoimintaan pitääkseni kaikenlaisen vireyteni yllä.

Työttömyyden aikana laajentaisin työnhakuni koko maahan, ja valmistautuisin samalla jättäämään kotieseudun, mutta innokkaan uusia haasteita odotellen. Yhtenä vaihtoehtona harkitsisin uudelleenkoulutusta. Minua kiinnostaisivat erityisesti koneistajan taikka sähköasentajan ammatit. Myös putkipuolen tutkinto kävi. Kahdessa viimemainitussa on myös erinomainen mahdollisuus yrittäjyyteen.

On ihan selvää, että kahden viime vuoden aikana olen maksanut valkoja pois, enkä uutta ole tehnyt. Tämä sen vuoksi, että jo pari vuotta sitten minulle selvisi, että ne paperitehtaat, jotka eivät ole meren rannalla taikka euroopan ruuhka-alueilla tullaan lopettamaan.

Ihminen voi siis suunnitella elämäänsä iloisin ja tyytyväisin mielin, kunhan varautuu kaikkeen ja ottaa kakki haasteet positiivisella mielellä vastaan.

Ja muistaa rapsehtia.

Äänestä
  • sittenhän itse tekisit juuri päinvastaista kuin mistä olet täällä jatkuvasti työttömille naljaillut.

    "Työttömyyden koettaessa ''nauttisin'' rauhassa ansiosidonnaista ja keräisin samalla henkisiä voimavaroja rapsehtimalla erilaisia tehtäviä."

    Sehän olisi juuri tuota vastikkeetonta päivärahan nauttimista, josta täällä urputat, mutta itse et olisi valmis teidenvarsia putsaamaan tahi risusavottaan palkatta. Tuskinpa noita hommia kukaan tekee vireyttä ylläpitävänä vapaaehtoistoimintana.....

    Äänestä

Kyllä ehdottaisin paperimiehille meidän yhteisen hyväksi rapsehtia tienvarsia kuntoon. Saataisi kerralla Kajaani siistiksi kun yli 500 henkilön voimin rapsehdittas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


me odotamme kirjoitti:

Miten sinä mestarirapsehtija Justiina toimisit tässä tilanteessa.
Siis, jos olisit paperimies ja töissä nyt lopetettavassa puljussa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu