ONNELLINENKO

Lailla kevätpuron.
Tähden lennon.
Kukkaniittyn.
Kasteen hennon.
Kirmaisen.
Paljasjaloin juoksen.
Pyörähdän.
Ohi kuusimetsäin tuoksun.

Elämää.
Linnun lailla lentävää.
Kokea olen saanut.
Maahan painuneena maannut.
Koskenut.
Poutapilviin nostanut.
Murheet.

Ajatuksen juoksuun laukaten.
Sydän palavasti kamppailen.
Kesääni kaivaten.
Jättäen näkemiin.
Talvelle toivottaen.
Tulla.

Silloin mulla.
Toivoa huomisesta.
Uudesta kesän odotuksesta.
Rakkaudesta, Sinusta.

Onnellinenko.

Olen silloin.
Sua odotan niin.
Päivin, illoin.

Kun kevät koitaa.
Odotan niin.
Tule takaisin.
3161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ihan ensinnä kiitos siitä, että olit edellistä
runoani kommentoinut.

Syksy on tullut, ja uusi kesä siintää ajatuksissa
Sinullakin. Rakkaus on kietoutunut säkeisiisi,
Hänen odotuksessa kauniisti.

Kiitos runostasi.

Äänestä

on ihanaa taas saada lukea runojasi:) Pidän niistä. Ja moneen voin samaistua.

Muistin tästä Koivusalon laulun sanat; "Tiedän jälleen kevään tiellä, valon meitä oottavan. Jos ei oliskaan se siellä, sinä olla lupaathan"


Kevät! Se on kai aina lupauksia täynnä.

Mutta toinen säkeistö runostasi oli minulle osuvin -koskettavin.

Äänestä

Olo on kuin villivarsalla =)

Runosi potkaisi minua!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Margitta kirjoitti:

Lailla kevätpuron.
Tähden lennon.
Kukkaniittyn.
Kasteen hennon.
Kirmaisen.
Paljasjaloin juoksen.
Pyörähdän.
Ohi kuusimetsäin tuoksun.

Elämää.
Linnun lailla lentävää.
Kokea olen saanut.
Maahan painuneena maannut.
Koskenut.
Poutapilviin nostanut.
Murheet.

Ajatuksen juoksuun laukaten.
Sydän palavasti kamppailen.
Kesääni kaivaten.
Jättäen näkemiin.
Talvelle toivottaen.
Tulla.

Silloin mulla.
Toivoa huomisesta.
Uudesta kesän odotuksesta.
Rakkaudesta, Sinusta.

Onnellinenko.

Olen silloin.
Sua odotan niin.
Päivin, illoin.

Kun kevät koitaa.
Odotan niin.
Tule takaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu