Diakonia-ammattikorkeakoulun yksikönjohtaja Heikki Hiilamo kirjoittaa HS:ssa.
"Sijoitettujen lasten määrä on häpeä
Taloudellisen hyvinvoinnin lisääntyessä lasten syrjäytyminen on kasvanut. Sijoitettujen lasten kuolleisuus on kolme kertaa suurempi kuin muiden, kirjoittaa Heikki Hiilamo."
Sijoituksia vähentäviksi toimiksi hän ehdottaa mm:
"Ennalta ehkäiseviin palveluihin on sijoitettava enemmän. Pienten lasten vanhempien on päästävä helpommin ja aikaisemmin päihdehoitoihin.
Kouluttamattomien, nuorten sekä päihde- ja mt-ongelmista kärsivien yksinhuoltajien palveluita ja tulonsiirtoja on kehitettävä. Ensimmäinen toimi on estää lapsilisien korotusten vähentäminen toimeentulotuesta.
Paula Lehtomäen ehdotus kotiavun tarpeen arvioinnista neuvolakäyntien yhteydessä on erinomainen, mikäli palvelua on oikeasti tarjota vanhemmille.
Osa-aikaisen kotihoidontuen parantaminen kannustaisi myös yksinuoltajia hakeutumaan työelämään. Osa-aikainenkin työ vähentää tilaisuuksia sortua ryyppäämiseen.
Kansalaisjärjestöt ja seurakunnat voisivat tehdä paljon enemmän huteran vanhemmuuden tukemisessa. Kyse voi olla esim. perheklinikoista tai -asunnoista, joissa taitamattomia vanhempia opetetaan kädestä pitäen lastenhoidossa.
Tällä hetkellä sijoitettuna olevien lasten tulevaisuuden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että juuri nämä lapset saisivat mahdollisimman hyvän koulutuksen. Kuntien pitäisi maksaa bonusta perhekodeille, jotka onnistuvat takaamaan loppututkinnon jokaiselle sijoitetulle lapselle."
"Sijoitettujen lasten määrä on häpeä
Taloudellisen hyvinvoinnin lisääntyessä lasten syrjäytyminen on kasvanut. Sijoitettujen lasten kuolleisuus on kolme kertaa suurempi kuin muiden, kirjoittaa Heikki Hiilamo."
Sijoituksia vähentäviksi toimiksi hän ehdottaa mm:
"Ennalta ehkäiseviin palveluihin on sijoitettava enemmän. Pienten lasten vanhempien on päästävä helpommin ja aikaisemmin päihdehoitoihin.
Kouluttamattomien, nuorten sekä päihde- ja mt-ongelmista kärsivien yksinhuoltajien palveluita ja tulonsiirtoja on kehitettävä. Ensimmäinen toimi on estää lapsilisien korotusten vähentäminen toimeentulotuesta.
Paula Lehtomäen ehdotus kotiavun tarpeen arvioinnista neuvolakäyntien yhteydessä on erinomainen, mikäli palvelua on oikeasti tarjota vanhemmille.
Osa-aikaisen kotihoidontuen parantaminen kannustaisi myös yksinuoltajia hakeutumaan työelämään. Osa-aikainenkin työ vähentää tilaisuuksia sortua ryyppäämiseen.
Kansalaisjärjestöt ja seurakunnat voisivat tehdä paljon enemmän huteran vanhemmuuden tukemisessa. Kyse voi olla esim. perheklinikoista tai -asunnoista, joissa taitamattomia vanhempia opetetaan kädestä pitäen lastenhoidossa.
Tällä hetkellä sijoitettuna olevien lasten tulevaisuuden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että juuri nämä lapset saisivat mahdollisimman hyvän koulutuksen. Kuntien pitäisi maksaa bonusta perhekodeille, jotka onnistuvat takaamaan loppututkinnon jokaiselle sijoitetulle lapselle."
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Sijoitettujen määrä on kasvanut Suomessa joka vuosi jo 20 vuoden ajan! Kasvuvauhti on laman jälkeen seurannut melko tarkasti BKT:n muutosta. Suomalaisen hyvinvointivaltion ehkä irvokkain paradoksi on, että sitä mukaa kuin yleinen taloudellinen hyvinvointi on lisääntynyt, marginaaliin joutuneiden lasten lukumäärä on kasvanut.
Sijoitettujen lasten elämänmahdollisuudet ovat ratkaisevasti heikommat kuin biologisessa perheessään lapsuutensa viettäneiden lasten.
Toisin sanoen sijoittaminen ei turvaa lasten tulevaisuutta niin kuin se voisi sen tehdä. Se merkitsee lapsen syrjäytymistä vanhemmistaan ja mahdollisesti myös sukulaisistaan, ystävistään, koulustaan ja harrastuksistaan.
Ruotsissa sijoitettujen lasten elämää on seurattu monin tutkimuksin. Tulosten mukaan käytöshäiriöiden vuoksi sijoitettujen poikien kuolleisuus on lähes kymmenkertainen muihin poikiin verrattuna. Moninkertaiset riskit näkyvät sekä pojilla että tytöillä myös itsemurhayrityksissä, vankilatuomioissa, teinivanhemmuudessa, toimeentulotuen saannissa ja vähäisessä koulutuksessa.
Suomessa tiedetään vain, että sijoitettujen lasten kuolleisuus on noin kolme kertaa suurempi kuin muiden lasten.
On hämmästyttävää, ettei sijoitettujen lasten myöhempää elämää tutkita Suomessa enempää. Jos viranomaiset erottavat lapsia vanhemmistaan, eikö heillä olisi velvollisuus seurata, millaiseksi juuri näiden lasten tulevaisuus muotoutuu?
Jokainen suomalainen osallistuu sijoitettujen lasten kustannuksiin yli 100:lla eurolla. Sijaishuolto vie lähes 4 x enemmän voimavaroja kuin ennalta ehkäisevä työ eli lastensuojelun avohuolto. Kaikissa virallisissa yhteyksissä korostetaan lapsiperheiden palveluiden ja tulonsiirtojen ennalta ehkäisevää merkitystä. Samalla tiedetään, että sijoitettujen lasten omat lapset usein sijoitetaan aikanaan kodin ulkopuolelle.
SIJOITETTUJEN LASTEN MÄÄRÄN JATKUVA LISÄÄNTYMINEN ON HÄPEÄLLISTÄ JA VIE USKOTTAVUUTTA KOKO HYVINVOINTIPOLITIIKALTA. Näitä lapsia on niin paljon, ettei lapsettomuusongelmien yleisyydestä huolimatta sijaisperheitä löydy riittävästi. Lapsi ja nuoria sijitetaan yhä useammin perhehoidon sijaan ammatilisiin perhekoteihin tai laitoshuoltoon. Vaikeasti oireilevien lasten kohtalosta on tullut kunnille kauppatavaraa, jonka hinnoittelussa hoivayrittäjät ovat olleet vahvoilla.
Jotkut väittävät, että sijoittaminen on yleistynyt siksi, että lasten ongelmiin puututaan aikaisempaa tarmokkaammin. Käsitys on väärä. Kodin ulkopuolelle sijoitettamisen yleistyminen ei ole yhteydessä esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden määrien muutokseen seutukunnissa. Sosiaalityöntekijöiden mukaan lasten elinolosuhteisiin olisi puututtava aikaisemmin ja resursseja tarvittaisiin lisää.
Kodin ulkopuolelle sijoittamisen yleistyminen näyttää kuitenkin liittyvän taloudellisen eriarvoisuuden kasvuun ja erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien vanhempien köyhyyden ja sosiaalisten ongelmien syventymiseen. Toimeentulo- ja alkoholiongelmien lisääntyminen on yhteydessä sijoitettujen lasten määrän kasvuun."
miten jatkuva köyhyys aiheuttaa stressiä, joka taas johtaa mielenterveysongelmien kasvuun ja nykyisenä puuttuvan terveydenhuollon aikana aivan varmasti myös lisää ahdistuksen "itselääkintää" eli alkoholin käyttöä.
Minkä taakseen jättää sen edestään löytää, voisi sanoa monelle säästötoimiin osallistuneelle poliittiselle päättäjälle viimeisen 20 vuoden osalta.
tavallisista perheistä, ei voi vetää yhtäläisyysmerkkiä tuohonkaan, että kaikki huostaanotot olisivat tapahtuneet vain kaikkein pienituloisimmista perheistä. Eittämätön yhteys sosiaalitoimen talouspuolen asiakkuudella kuitenkin on myös huostaanottoihin.
Mutta on anteeksiantamatonta, että taloudellisen eriarvoistumisen on annettu lieveilmiönä aiheuttaa myös perheiden rikkirepimistä muka lasten edun nimissä. Se on hyvinvointiajattelua yllä pitävässä maassa kansallinen häpeä, kuten ovat järkyttävän suuret sijoitusluvut muutenkin.
Artikkeli olisi todella hyvä, jollei tuossa puolustettaisi perhehoitoa.
http://www.hs.fi/keskustelu/%26%2334%3BSijoitettujen+lasten+m%E4%E4r%E4+on+h%E4pe%E4%26%2334%3B/thread.jspa?threadID=139202&tstart=0&sourceStart=0&start=20
Ihana! :P
Mekanistista lobbausta
häpeä mikä häpeä | 14.9.2008 21:42
Sijoitetut lapset voivat saada kaiken mitä lapsi tarvitsee. Kuttula joka on erikoistunut erityisen ongelmaisiin lapsiin ja nuoriin on hyvä esimerkki siitä, että laitoksista voitulla tyytyväisiä aikuisia. Kuttulasta tulee ylioppilaita, peruskoulun käyneitä ja ammattikoulutuksen saaneita samassa suhteesa, kun keskimäärin Suomesta. Menkää kuttulaan ottamaan oppia, siellä hommat osataan.
Aksu lintu, kirjoituksesi henkii Huxleyn "Uuden Uljaan Maailman"-tyyppistä laitostamisen henkeä.
Ymmärrätkö, että tahdonvastainen huostaanotto on vakava, hallinnollinen vapaudenriisto, jossa lapsen ja hänen lähivanhempiensa suhteet katkotaan, yhteydenpitoa rajoitetaan, itsetunto poljetaan ja lapselle konstruoidaan ulkopuolisten ehdoilla "parempi elämä"?
Sitä ei suinkaan aina tehdä lapsen yksilöllisyyttä - sanoisimpa että suurimmaksi osaksi tällainen prosessi toimeenpannaan rahastavan laitoksen ehdoilla.
Ja tämä näkyy huostalasten itsemurhaluvuissakin.
Ihmisoikeudet ja perheen sekä yksityisyyden suoja - oletko koskaan kuullutkaan sellaisista?
http://www.hs.fi/keskustelu/%26%2334%3BSijoitettujen+lasten+m%E4%E4r%E4+on+h%E4pe%E4%26%2334%3B/thread.jspa?threadID=139202&tstart=0&sourceStart=0&start=20
Mutta kuka muuttaisi käytännön
Leo Turunen | 15.9.2008 9:18
Samassa lehdessä oli sosiaalityötekijöiden huoli, että huostaanotto tapahtuu aivan liian myöhään ja sama ryhmä on ottanut kantaa, että myös useammin pitäisi puuttua ja aikaisemmin lasten ongelmiin.
Huostaanotto on erittäin graavi toimenpide. Se on vanhanaikainen, perustuu vuosisataiseen perintään, hyvät otta pahiksien lapset pois ja myyvät ne, skeemaan. Mutta kelläkään ei ole vaihtoehtoja.
Lastensuojeluyrittäjien puheenjohtaja kertoi tv:sä että voitto, siis puhdas voitto, on lastensuojelulaitoksissa 5-20 prosenttia, yrittäjähän on oman työpalkkansa jo saanut. Muualla mm. Englannissa ja Ruotsissa on lastensuojelussa raportoitu taloudellisia väärinkäytöksiä, mm sosiaalityötekijät ovat tehneet diileja laitoksien kanssa ja etsaineet sijoitettavat lapset. Tällöin huostaanotto suoritetaan laitoksen talouden ehdoilla. Suomessakin laitoksen tulee saada toimimaan 100% käyttöasteella.
On ihmetelty, mihin huostaanotettujen lasten kasvatus perustuu, ei ainakaan nykyaikaiseen kasvatustietämykseen, vaan usein taustalla on vanha koulukotimainen ja jyrkkä näkemys. Pahimmassa tapauksessa fundamentalistinen kanta, johoin lapsi joutuu sopeutumaan tai jos ei näin jyrkkä niin ainakin kulttuurisesti vieras. Ja miksi huostaanotetun vanhemmat ja muut sukulaiset jätetään heitteille. Huostaanotettu lapsihan vaurioittaa 5-10 henkilöä ympäriltään. Hesitä ei huostaanottaja huostaanoton jälkeen enää välitä Ja miksi huostaanotto on edelleenkin rangaistus huostaanotettavalle lapselle, vaikka lain mukaan sen pitäisi olla päinvastainen toimenpide.
Mutta kuka olisi se joka loisi vaihtehdon tai edes mallintaisi vaihtoehtoisia toimintatapoja esimerkiksi kuntoutuksellisia, hoitoapuun ja tukeen perustuvia.
http://www.hs.fi/keskustelu/%26%2334%3BSijoitettujen+lasten+m%E4%E4r%E4+on+h%E4pe%E4%26%2334%3B/thread.jspa?threadID=139202&tstart=0&sourceStart=20&start=40
Ruotsissa on jo saatu lastensuojeluviranomaisia kiinni sellaisesta virkarikoksesta mitä tällä palstallakin on epäilty;
sijaishuollon ja lastensuojeluviranomaisten keskinäisiä kytköksiä.
Tulipa vielä hurjempi ajatus mieleen,
että jos vaikka kunnan silmää tekevien pamppujen perheillä taikka jopa heillä itsellään on erilaisia sijaishuoltobisneksiä .....
.... minne tarvitaan ainesta tilittää rahaa
kuntien tileiltä.....