Onko ketään kasvissyöjää paikalla
tai haluaisiko joku alkaa sellaiseksi?
Itse syön tosi vähän lihaa ja mieli tekisi kokeilla pelkkää kasvisruokaa,
pärjäähän sillä ilman muuta,
mutta tärkeät ravintoaineet pitäisi myös ruoasta saada.
Viime viikolla kerrottiin uutisissa,
että jo yksi lihaton päivä viikossa auttaa ilmasto-ongelmissa.
tai haluaisiko joku alkaa sellaiseksi?
Itse syön tosi vähän lihaa ja mieli tekisi kokeilla pelkkää kasvisruokaa,
pärjäähän sillä ilman muuta,
mutta tärkeät ravintoaineet pitäisi myös ruoasta saada.
Viime viikolla kerrottiin uutisissa,
että jo yksi lihaton päivä viikossa auttaa ilmasto-ongelmissa.
Vastaukset 46
Vanhimmat
...kasvissyöjä, mutta nuorin poikani on. Hän ei syö lihaa, ei myöskään kanaa eikä kalaa.
Hän leikillisesti sanoo, että ei syö mitään, millä on silmät.
Kotona asuessaan tein hänelle omat ruuat, jos me muut söimme lihaa.
Nykyään hän käy kovin harvoin kotona ja joskus on tosi hankalaa ostaa kaupasta ruokia (kun ei enää muista tuotteita, joita ei voi ostaa), kun kaikkien purkkien ja purnukoitten etiketit on luettava niin tarkkaan, ettei siellä ole mitään "sopimatonta" mukana.
Esimerkiksi jogurtit ja vanukkaat täytyy lukea tarkasti, koska useimmissa on käytetty liivatetta.
Pavut, Kik-herneet, Soijarouheet ovat tärkeät tuotteet kasvissyöjälle.
Poikani on ollut kasvissyöjä n. 14 vuotta.
Erittäin energinen tyyppi. En muista koska olisi ollut edes flunssassa. Tuntuu, ettei hän sairasta koskaan. (no, eipä sitä nyt tiedä, johtuuko se tuosta kasvisruuasta vai onko muuten noin vastustuskykyinen).
Monet ihmiset eivät syö lihaa, mutta kalaa ja kanaa kyllä. Sisareni on tällainen.
juuri tuota miten tiukaksi vetää kasvisruokailu.
Jos ei syö lainkaan maitotuotteita, joutuu tosi tarkasti miettimään ravintoainepuolta, saako kaikkia tarpeellisia aineita.
Liivatetta on etenkin noissa maitotuotteissa.
Nämä vegaanithan eivät käytä mitään, mikä on eläimestä peräisin, ei edes nahkakenkiä. Se tuntuu jo liian tiukalta.
Sisareni mies syö vain kahdella jalalla kävelevien lihaa, mutta kanamunia ja juustoja jne.kylläkin.
Pohtimista riittää, minulla kun on lisäksi keliakia, sekin aiheuttaa omat rajoituksensa.
Kasvisruokailua on monen nimistä.
fruitismia: ravintona käytetään pääasiassa hedelmiä ja pähkinöitä
lakto-ovo-vegetaarinen ruokavalio: koostuu kasviksista, munista ja maitovalmisteista
laktovegetaristi: syö kasviksia ja maitovalmisteita
r
pesco-vegetaarianen: koostuu kalasta ja kasviksista
r r
semivegetaarinen : koostuu esim. kasviksista, kalasta, kanasta ja maito-valmisteista
vegaaniruoka-valio pelkkiä kasvikunnan tuotteita sisältävä ruokavalio
Eli on mistä valkata.
Itse en osaa luokitella itseäni pelkäksi kasvisruokailijaksi, en syö punaista lihaa, en siis possua,, nautaa ymym...mutta syön kanaa ja kalaa...ensin puoli laustasta kasviksia, loput kanaa tai kalaa.
En syö myöskään kastikkeita, enkä valkoisia vehnäjauhoja, pastaa enkä riisiä eikä perunaakaan. En myöskään käytä sokeria.
Enkä tuosta hyvinvoinnista muuten, suoli ei ole tukossa eikä väsytä.
Hedelmiä ja marjoja syön paljon.
Kallista se toki on, kasvisten syönti.
tuollaiset kasvissyöjä tyypit. Kuten kerroit on laittanut sinut tekemään itselleen omat special ruuat, vain häntä varten.
Kamalaa jos seurueeseen osuu tuollainen tyyppi. Sama ihme valitus ja jahkailu, joka ravintolassa, kun mikään ei sovi, eikä käy heille.
Ihmisten pitää syödä kunnon ruokaa. Kasvatus mennyt piloille tuossa sinunkin tapauksessa, kun alunperin olet alistunut moiseen humpuukiin. Ihminen on lihansyöjä!
kasvissyöjä, joka ronklasi siitä mitä syö ja mitä ei, teki mieli heittää heinätukko nenän eteen:)
jonkun verran olen itsekin etsinyt tietoa kasvisruoasta, ehkä helpointa on aloittaa vaan vähentämällä lihan syöntiä ja lisätä kasvisten ja hedelmien osuutta ruokavaliossa.
Sokeri ja valkoiset jauhot ovatkin aivan turhaa syötävää.
Älä ärsyynny muiden ihmisten tekemisistä.
Tähän mun "passaamiseen" on ollut ja tulee olemaan yksi minulle sopiva syy.
Se syy on Rakkaus ja Kunnioitus toisen ihmisen vakaumuksille.
Millä oikeudella olisin sanonut pojalleni, että hänen PITÄÄ syödä lihaa, kuten me muutkin?
Silläkö oikeudella, että olen äiti vai silläkö, että olen aikuinen vai silläkö oikeudella, että olen tietäväisempi?
Olen keittiössä hyörivä tyyppi, rakastan ruuanlaittoa. Tein pojalleni kasvisherkkuja, mutta myös me MUUT söimme sitä.
Mikä on kunnon ruokaa? Sinulle on kunnon ruokaa se, mitä itse pidät kunnon ruokana. En sekaannu siihen.
Jos kutsun päivälliselle ihmisiä ja joku on kasvissyöjä tai mikä tahansa syöjä, kykenen laittamaan herkku-herkku-ruuat vaikka mistä raaka-aineista, eikä siitä ole vaivaa.
Ihmiset ovat tärkeimmät ja SYYT, miksi joku tekee, toimii tai ajattelee niin, kuin ajattelee.
En ole alistuvaa tyyppiä :)
...poika asui kotona ja tein päivittäin erilaisia kasvisruokia, niin kaupasta oli helppo ostella sitä ja tätä, kun oppi muistamaan, että sen ja sen näköinen purkki ei sisällä mitään "väärää".
Ihan sama asia on, jos menen itselleni ostamaan jotakin ja olen tottunut johonkin merkkiin, niin nappaan sen hyllystä ja sillä siisti.
Nyt kun poikani käy niin harvoin kotona, niin olen unohtanut sopivat/sopimattomat tuotteet ja joudun siksi pyörittelemään tuotteita käsissäni ja lukemaan "sisällysluetteloa".
Mutta äkkiäkös nuo tuotteet oppii muistamaan jos päivittäin ostelee.
Kyllähän alan kirjallisuutta on saatavana paljon ja voi niistä tarkistella, että mitä kaikkea pitää syödä korvatakseen lihan/kalan/kanan.
kun näet jäniksen tienposkessa, tekeekö mielesi heittäytyä sen kimppuun!
Jos on kunnon tavat, ei kasvisruokailija ronki, ei tee numeroa syömisestään, on hiljaa ja syö sen minkä voi!
Niin minä teen!
En mainosta!
todellakaan ole kuin itsestä kiinni, että saisi alun asialle.
Nykyisin on niin paljon kaikenlaisia erikoisruokavalioita, ettei kasvisruoan laitto sieltä hankalimmasta päästä ole.
Aika paljon voi laittaa samaa ruokaa kuin muillekin, jättää vain lihan pois.
Olen tuon keliakian takia oppinut tuoteselostuksia syynäämään, ettei sekään mitään uutta ole.
Itsestähän se on kiinni. Kaupan hyllyt pursottaa erilaisia tuotteita ja sieltä voi sitten jokainen ottaa mitä haluaa.
Kasviksista saa todella herkullisia ruokia. Esimerkiksi laatikoita.
Soijarouheesta voi tehdä tosi hyviä lihapullia ja kasvispihvit ovat hyvän makuisia.
Ja jos osaa käyttää mausteita rikkaasti, niin suussa sulavia ruokia on helppo tehdä.
Jos sinua kiinnostaa kokeilla, niin kokeile ihmeessä. Siitä ei ainakaan ole epäselvyyksiä, etteikö kasvissyöjä voisi hyvin :)
Energisiä ja hoikkia, nyt lähes 30 v, puolet elämästään olleet kasvispainoitteisella ruokavaliolla. Soijaa, papuja, hedelmiä, vihanneksia ja joskus kalaa. Eivät ole vegaaneja, että siksi "helpompia" ruokavieraita. Isekkin syön lihaa hyvin vähän ja ajattelen jättää senkin pikkuhiljaa pois. Huomaan, jos päivällä syönyt kalaa, vihanneksia ja riisiä, yöunet ovat hyvät. Kokoliha kiusaa ruoansulatusta vielä yönkin, että kääntyileminen, heräileminen jatkuvaa. Vähitellen kun vieroittaa elimistöään lihasta ja liiasta proteeinipitoisesta syömisestä, uskon elämänlaadunkin paranevan siis laihtumisena ja parempina yöunina.
Varsinkin jos ei paljon tarvitse fyysisesti tehdä työtä, liika proteiini varmaan todella tuntuu jos näkyykin.
"ihminen on lihansyöjä"
Ei välttämättä; ihmisen elimistö ei tiedä mistä elintarvikkeesta se kulloinkin saa sen mitä se tarvitsee, siis elimistö tottelee ihmisen aivoja eikä ala "kenkkuilemaan" jos proteiinilähteen päällä ei lue LIHA.
Let me explain: Elimistö tarvitsee vitamiineja, hivenaineita, kuituja ja niitä näitä, lisäks proteiineja ja mikä tärkeintä: NE 8 AMINOHAPPOA joita ihmisen elimistö ei pysty itse valmistamaan.
Nämä kahdeksan aminohappoa saa: 1) lihasta 2)kalasta tai 3) soijasta.
Eli jos syöt lihan sijasta kalaa tai soijaa, niin lopputulos on sama.
Lihassa ei sinänsä oo mitään erityisiä ominaisuuksia jonka takia liha ois parempaa ravintoa kuin kala, itseasiassa kalassa on omega-happoineen enemmän ihmisen elimistölle hyödyllisiä ravintoaineita.
Soijasta ollaan monta mieltä, monien käsityksen mukaan se on täydellinen proteiinien ja aminohappojen lähde, toiset on vähän toista mieltä.
Mutta aina kun jotkut kailottaa että:"Ihminen on lihansyöjä!" niin miksei yhtä hyvin voida julistaa:"Ihminen on kalansyöjä!"
Allekirjoitan :)
tuli sinulta, samoilla linjoilla on kasvissyöjätuttavanikin, soijaa hänkin syö ja sitä suositteli minullekin.
sanotaan, että kasvisruoka sulaa nopeammin, eikä mätäne suolistossa.
Siksi ulostuskin on kasvissyöjillä tuoksuttomampaa eikä ummetusta esiinny.
eio papuja voida syödä ilman sotaa. :(
minkälainen sota tästäkin asiasta syntyi ja viattomasti tein aloitukseni:)
...naurattaa oikein, minkälaisen sodan nyt sait aikaan :)
aivan käsittämätöntä, kun asiallisen aloituksen tekee, niin kohta käräjöidään jo tosissaan ihan muista asioista, en mie jaksa:=))))
..nyt kuule mikään auta, se on nyt JAKSETTAVA.
Mitäs tulit tehneeksi näin Riitaisan aiheen :))
ole riitaisia, vaan rauhallisia ja leppoisia.
Siksi haluankin kasvissyöjäksi, tekisi hyvää monelle tässäkin ketjussa kirjoittaneelle:=))
äänekäs, ei sanoja puuttunut.
Kuvitelkaapa tämä liveksi.
melkoinen mekkala olisi kasvispatojen äärellä, saati jos lihaa tarjottaisiin, ollaan me hauskoja:=)
Kasvisruualla poikiaan syöttävien äitien tulisi muistaa myös poikiensa morsiammia.
Epäilen suuresti, ettei siinä patja juurkaan pöllähtele jo kahdenkin viikon itujen syönnin jälkeen. Olo on varmasti kuin kaksi viikkoisen ripuli/kuumeen jäljiltä.
Seison asiassa vankkumatta HTZA:n rinnalla ja pihvikarjan takana.
olittekin sitten ainoita vankkumattomia ja omaa kantaanne vahvasti puolustavia.
Kyllä minä tiedän kasvissyöjiä, joilla on perhe lisääntynyt ihan samoin kuin lihansyöjilläkin:)
...että koska he ovat MIEHIÄ, heidän on vaikea muuttaa kantaansa missään asiassa.
Katsos siinä ajassa, kun miljoona siittiösolua etsii hedelmöitettävää munasolua, yksi munasolu olisi hedelmöittänyt miljoona siittiötä. Tiedäks miksi?
No siksi, sillä eräs siittiöiden MIEHINEN ominaisuus on se, etteivät ne osaa kysyä oikeaa suuntaa, vaikka olisivat kuinka eksyksissä :)))
Tää nyt vaan ihan meidän kesken. Ei passaa suureen ääneen toitottaa, ettei taas uusi sota ala. Nyt oon ollut huomaavinani lievää rauhallisuutta tässä sinun sotaisassa ketjussasi :)
Lähettää, monta kertaa päivässä, tiedustelijoita.
Älykkään tuntuisia Munasoluja on vaan turhan vähän.
Ja siksi, lapsiraukat, joutuvat syömään heiniä.
keskustelijat sekä siittiöt;=)))))
Joo, ei kerrota kenellekään tuosta jutusta, mitäs se kaikille kuuluukaan:)
älykkäät naiset valitsemme niistä harhailevista ja pikkupäisistä airueista sen sopivimman.
Äläkä väitä vastaan. Näin on biologia.
...älykästä lähettää, monta kertaa päivässä, tiedustelijoita. Teillä miehillä.
Me naiset lähetämme vain yhden HYVIN ÄLYKKÄÄN tiedustelijan. Ja se on siinä!
Ja siksi on lapsia ja lapsiraukkoja.
...tämä yhteys katkeilee täällä päässä. Vastauksia ei saa avattua ja vastaukset lentelevät minne lie.
Jätän sinut sotimaan ketjussasi. Lähden käväisemään poikani luona tuossa parin kilometrin päässä.
Palailen illemmalla katselemaan, miten porkkanat ja kyljykset ovat pärjäilleet:)
Siittiöistä nyt puhumattakaan :)
siksi kehitys on hidasta.
hyvää tulee. Tulevaisuus sen näyttää kumpi voittaa.
Tähän astiset jäljet peloittavat.
Tällä aloituksella oli eilen parhaimmillaan yli 100 viestiä. Illalla katosi 45 ja nyt taas on poistettu, ties miten monta.
Mistähän tämä kertoo ja mitkä ovat syyt, eikö mistään voida keskustella?
ole selvästi jo kerrottu, että poistoa on pyydetty.
mutta harmittaa, kun aina poistetaan koko jutturimpsu, eikä vain tiettyä viestiä. Monta hyvää menee aina mukana.
tuo on.Tämä kantelu, tappelu ja valvominen tällä palstalla eli samaa mieltä kanssasi.
(tosin olen kaikkiruokainen)
tämän ikäisllä jo olevan vähän enemmän
ajattelunvapautta ja etenkin sen sallimista muillekin, mutta eipä näytä olevan.
on näissäkin poistoissa se, että niitä poistoja ei aloittaja pyytänyt, vaan joku "riviltä" eli tavallaan puuttui ketjusi kulkuun.
Ymmärtäisin jotenkin, että jos tekee aloituksen ja se tuottaa vain potaskaa tekstiä, niin sitten itse aloittaja ilmoittaisi, et poista koko roska tilaa viemästä.
niissä poistetuissa turhaakin mukana, ainakin muistaakseni, mutta ei se minua haitnnut, jotain toista näköjään haittasi.
Mutta omistaako aloittaja ketjun, ei taida:)
ja hyvää kaalipataa.
Kaalin lisäksi sipulia, porkkanaa, tummaa riisiä ja lisätähän voi mitä itse haluaa, kasviksia tai jauhelihaa jos on lihansyöjä.
Halvallakin saa ihan hyvää kasvisruokaa.
Täytyy vaan muistaa että kun joku sanoo olevansa kasvissyöjä, niin mikäli henkilöllä on yhtään tietämystä monipuolisesta lihattomasta ruokavaliosta hän tietää että ne aminohapot ja proteiini pitää saada jostain (pelkät tavalliset valkoset pavut tai kik-herneet ei riitä). Ja kasvissyöjä ei elä pelkästään kasviksillä vaan tarvitsee siis lisäksi nää protskut ja aminot, ja hiilihydraatteja. Itseasiassa hiilihydraatit,hyvälaatuset sellaset, on vegetarismin perusta.
Ja kun joku sanoo olevansa LIHANSYÖJÄ, niin eihän järkevä lihansyöjä syö pelkästään lihaa tai VALTAVIA MÄÄRIÄ LIHAA, sen lisäks hän syö ehkä yhtä paljon kasviksia ku kasvissyöjä, lihan ohella kalaa, äyriäisiä, maitotuotteita ja hyvälaatusia hiilihydraatteja, jos on järkevä.
Mun käsittääkseni ihminen ei ole fyysiseltä olemukseltaan biologisesti mikään erityinen kasvissyöjä tai lihansyöjä, vaan homo sapiens on hyvin selkeesti olento joka pystyy hyödyntämään parhaiten monipuolista ruokaa.
Tässä suhteessa lähellä koiraa tai sikaa.
Eläimistä puhtaasti kasvissyöjiä on esim norsu, lehmä, hevonen, gorillat, apinat etc. Eläinproteiinia nämä ei tarvitse elimistön toimintojen ylläpitämiseen.
Lihansyöjiä on yleisesti ottaen petoeläimet, esim karhu syö mielellään herkkulohensa lisäks myös lihaa, lisäks marjoja, hedelmiä, vähän hiilihydraatteja mut karhut syö kyllä myös niitäkin esim ihmisten roskatunkioilta.
Tavallisista kotieläimistä hyvin selkeesti lihansyöjä on KISSA, jonka elimistö ei paljoakaan pysty hyödyntämään hiilihydraatteja tai kasviksia.
Kissan elimistö muodostaa lihasta tauriinia jota ilman se tulee sokeeks.
Kissa on siis se Kuuluisa Lihansyöjä, ei ihminen.
Gorillat ja Apinat ja muut Apinaeläimet.
Useimmat tappavat ja syövät toisia Apinoita.
Niin kai sitte, en nyt ole mikään eläintieteilijä de facto, mutta pointti oli siis se, että tietyt eläimet on vain kasvissyöjiä, tietyt sekasyöjiä ja tietyille, kuten esim kissa, liha on tärkeintä ravintoa. Että jos rautalangasta vielä väännetään niin keskustelun pointti ei tässä ketjussa ole se että väitellää eri eläimistä kuuluuko se mihinkin ryhmään em mielessä, kuuluu mihin kuuluu; olennaista ihmisen eli homo sapiensin kannalta oli nyt vaan tajuta että hän on todennäkösesti sekasyöjä biologiselta perimältään verrattuna muihin lajeihin jotka jakautuu noihin eri syöjiin.