Villit pennut

Mitäs nyt sitten teen kun otin talteen kaksi villiä pentua, tulivat terassilleni joitain vkoja sitten, eivät antaneet ottaa kiinni. nyt sain niistä kaksi sisälle turvaan mutta yksi vielä ulkona kylmissään. Ovat kovin arkoja 6-8 viikkoisia. Itse en pysty niitä pitämään sillä omat kissat on jo hankittu ja ne riittää, eikä ole kovin suvaitsevaisia näitä pieniä kohtaan. Olen toki ottanut spostitse yhteyttä tämän seudun eläinsuojeluyhdistykseen mutta vastausta ei ole vielä kuulunut..
13472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

kunnan on huolehdittava löytöeläimistä joko perustamalla itse löyöeläintalo tms. tai tekemällä yhteistyösopimus toisen kunnan kanssa. Eli paikka kodittomille kissoille on lain mukaan löydyttävä. Koeta houkutella vielä karkuteillä oleva pentu luottamaan itseesi ruualla.

Äänestä
  • Sain nyt kolmannenkin pennun sisälle. Kovin on villi, villimpi ja ärhäkämpi kuin nuo toiset, repi käteni ihan verille. Täytyy yrittää niitä nyt vähän rauhoittumaan yms. Tullaanko näitä löytöeläimiä hakemaan vai pitääkö ne viedä? Minulla ei mahdollisuutta viedä niitä minnekään.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Sain nyt kolmannenkin pennun sisälle. Kovin on villi, villimpi ja ärhäkämpi kuin nuo toiset, repi käteni ihan verille. Täytyy yrittää niitä nyt vähän rauhoittumaan yms. Tullaanko näitä löytöeläimiä hakemaan vai pitääkö ne viedä? Minulla ei mahdollisuutta viedä niitä minnekään.

    netistä tai puhelinluetelosta taho joka kunnassasi löytöeläimistä huolehtii ja soita sitten heti aamusta sinne.

    Äänestä

Tuskin!

Ei tuon ikäiset vielä vaeltele ympäriinsä.

Äänestä
  • omaan pihaan tuli pikkuisista pikkuisin kissanpentu nälkäisenä, matoisena ja surkeana. Lie emo tapettu tai vastuuton ihminen pennun esim. autosta ulos tipauttanut.

    Äänestä

  • vaeltelee, ei mitenkään outoa

    Äänestä

Sain kolmannenkin kisun sisälle. Pennut haettiin sitten löytöeläintarhaan. Luulenpa vaan että pienet kisut nukutetaan ikiuneen. Monet itkut täällä nyt itketty, mutta en voinut niitä itse pitää ja joka paikassa joihin pentuja yritin oli ihan täyttä eikä resursseja alkaa kesyttämään kisuja.Kukaan tuttavani ei syystä tai toisesta voinut myöskään niitä ottaa. Täällä sitten mietitään että teinkö oikein vai.. Voi kun olisin voinut jotenkin paremmin pieniä auttaa:'(

Äänestä
  • Onhan se surullista, että pennut saatetaan nyt aika pian nukuttaa. Mutta se ei ole sinun vikasi, eikä sinun kannata syyttää itseäsi siitä, ettet niitä voinut pitää tai et löytänyt niille kotia.

    Paras mahdollinen vaihtoehto pentujen kannalta oli tämä, että "poimit" ne talteen, ja nyt niiden ei tarviste enää kärsiä vilua eikä nälkää. Jos ne nukutetaan, niin se on inhimillinen ja kivuton kuolema. Eivätkä pennut sitä osaa pelätä tai surra etukäteen, joten siitä ei ole niille murhetta.

    Toinen vaihtoehtoha olisi esimerkiksi ollut, että kisut olisivat jääneet ulos kylmään ja ties minkä vaarojen uhattavaksi. Kuolema olisi voinut tulla joka tapauksessa, mutta paljon raaempana.

    Teit ihan oikein ja kaiken, minkä pystyit.

    Äänestä

  • teit parhaasi kirjoitti:

    Onhan se surullista, että pennut saatetaan nyt aika pian nukuttaa. Mutta se ei ole sinun vikasi, eikä sinun kannata syyttää itseäsi siitä, ettet niitä voinut pitää tai et löytänyt niille kotia.

    Paras mahdollinen vaihtoehto pentujen kannalta oli tämä, että "poimit" ne talteen, ja nyt niiden ei tarviste enää kärsiä vilua eikä nälkää. Jos ne nukutetaan, niin se on inhimillinen ja kivuton kuolema. Eivätkä pennut sitä osaa pelätä tai surra etukäteen, joten siitä ei ole niille murhetta.

    Toinen vaihtoehtoha olisi esimerkiksi ollut, että kisut olisivat jääneet ulos kylmään ja ties minkä vaarojen uhattavaksi. Kuolema olisi voinut tulla joka tapauksessa, mutta paljon raaempana.

    Teit ihan oikein ja kaiken, minkä pystyit.

    Kiitos lohdutuksesta se tuli tarpeeseen:) Noinhan se asia toki on kuten kirjoitit, se on vaan toi tunne homma ku sekaantuu aina järjen ääneen...

    Äänestä

  • joka pentujakin nukuttaa! Itse löysin yhdelle onnettomalle pentueelle uudet kodit lehti-ilmoituksilla. Ihan villikissanpentujen kesytys on tosi haastavaa puuhaa, mutta meillä se on onnistunut itsellä ainakin auttavasti, täyskesyjä sylikissoja niistä ei saa. Aikuisen villin kesytys ei onnistu senkään vertaa, mutta yksi ihanimmista kissoistani koskaan oli entinen kulkuri.

    On ihmisiä, jotka ottavat juuri näitä löytökissoja, meidän koti on niistä yksi. Mutta kuten varmaan monella muullakin vastaavalla, kissakiintiö on koko ajan täynnä eläinsuojeluyhdistyksen kautta. Viimeisin ongelmakissa estää tällä hetkellä kissaluvun kasvattamisen kokonaan, jos kollin käytös ei parane. Edes feliway ei ole tepsinyt.

    Äänestä

  • maalaiskissanomistaja kirjoitti:

    joka pentujakin nukuttaa! Itse löysin yhdelle onnettomalle pentueelle uudet kodit lehti-ilmoituksilla. Ihan villikissanpentujen kesytys on tosi haastavaa puuhaa, mutta meillä se on onnistunut itsellä ainakin auttavasti, täyskesyjä sylikissoja niistä ei saa. Aikuisen villin kesytys ei onnistu senkään vertaa, mutta yksi ihanimmista kissoistani koskaan oli entinen kulkuri.

    On ihmisiä, jotka ottavat juuri näitä löytökissoja, meidän koti on niistä yksi. Mutta kuten varmaan monella muullakin vastaavalla, kissakiintiö on koko ajan täynnä eläinsuojeluyhdistyksen kautta. Viimeisin ongelmakissa estää tällä hetkellä kissaluvun kasvattamisen kokonaan, jos kollin käytös ei parane. Edes feliway ei ole tepsinyt.

    Juuh, minä myös kesyttänyt vanhimman kissani itse, siitä kyllä on vuosien saatossa tullut todellinen vauva. Ikää kisulla nyt 9 vuotta. Kyllä siihen jonkun verran aikaa vierähti että luottamus alkoi pelaamaan. Nämäkin kolme kissaa jotka otin kiinni olisin mielelläni ottanut hoiviini, mutta nyt minulla ei siihen ollut mahdollisuutta:(

    pentuja/nuoria kissoja ei löytöeläintaloissa lopeteta ja vanhojakin vain jos ne ovat sairaita tai jo villiintyneitä. Olipa asia miten vaan niin jokaisessa virallisessa löytöeläintalossa (ja semmoinen siis joka kunnan järjestettävä) kissaa kuin kissaa pidetään tietty määräaika ennen kuin lain mukaan se on luvallista lopettaa. Lopettamispäätöksen tekee normaalisti ell.
    Mistä oikein sait käsityksen että pennut tapetaan?!!!

    Äänestä

  • harvemmin lopetetaan varsinkaan noin nuoria jos on pientäkään kesyyntymis toivoa.. käyvät hyvin kaupaksi löytöeläinkodeissa :) voithan aina kysellä niiden kohtalosta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

apua... kirjoitti:

Mitäs nyt sitten teen kun otin talteen kaksi villiä pentua, tulivat terassilleni joitain vkoja sitten, eivät antaneet ottaa kiinni. nyt sain niistä kaksi sisälle turvaan mutta yksi vielä ulkona kylmissään. Ovat kovin arkoja 6-8 viikkoisia. Itse en pysty niitä pitämään sillä omat kissat on jo hankittu ja ne riittää, eikä ole kovin suvaitsevaisia näitä pieniä kohtaan. Olen toki ottanut spostitse yhteyttä tämän seudun eläinsuojeluyhdistykseen mutta vastausta ei ole vielä kuulunut..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu