Olen luonteeltani aika herkkä ja usein jännitän rokotteiden yms. laittoa, mutta haluaísin kovasti sairaanhoitajaksi tai terveydenhoitajaksi,joten voisinko luonteeni puolesta hakea alalle? Vai pitäisikö alalla olevalla olla vahvempi luonne? Kovettuuko alalla työskentelevillä luonne,empaattisuushan olisi muuten varmaan hyödyksi.
Sopiiko herkkäluonteinen hoiva-alalle?
shine
91126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Koulutus ja työ antaa varmuutta.En tiedä mitä herkkyydellä tarkoitit,sitä että voit pahoin kun joku oksentaa vai alkaako pala kiertää kurkussa ts alatko itkemään herkästi?Piikkikammoinenkin voi antaa piikkiä,kun ei itse tarvitse olla pistettävänä (oma terkkani on sellainen..hih).Ikäkin muuten tekee tehtävänsä tuossa luonne jutussa..oletko sittenkään luonteeltasi oikeasti herkkä vai oletko (älä nyt loukkaannu,mutta..)vielä liian nuori ko alalle!Tässä muutamia vinkkejä ja ajatuksia.Mutta kokeile nyt edes tuota alaa pääsykokeiden verran!Tsemppiä matkaan ja valitsemallesi tielle!
Minullekaan ei nyt oikein avautunut tuo sinun herkän määritelmä. Itse esimerkiksi pidän itseäni suhteellisen vahvana ihmisenä, siis noin luonteeltani, eikä omassa työssään ehkä herkkä pärjäisikään. Tai no joo, voihan sitä olla herkkä ja vahva luonne samaan aikaan...Tarkoitatko herkkyydelläsi ennen kaikkea sitä, että jännität jonkun verran itsellesi tehtäviä lääketieteellsiä toimenpiteitä ? Itse olisin jossain vaiheessa ollut kiinnostunut sairaanhoitajan koulutuksesta, mutta minulle ongelmaksi nousi se, että veren näkeminen huimaa ja oksettaa. Ei auta, vaikka tietää, että siinä ei ole mitään järkeä... No, itse löysin sitten vielä kiinnostavamman alan, jota nyt opiskelen.
Kammoksuin pistämistä, enkä vieläkään voi antaa itseltäni ottaa verikoetta katsomatta muualle. Itse pystyn jo ihan hyvin pistämään muita. Kyllä siinä tulee tietty rutiini, ensimmäinen kerta on vaikein, kun pitää pistää kaveria, mutta kun sen on kerran tehnyt, ei seuraava kerta jännitä enää yhtä paljon ja pikkuhiljaa sitä ei edes ajattele, että olisi jotenkin kauheaa pistää ihon läpi. Itse olen alkanut viihtyä vallan mainiosti valitsemallani alalla ja tulevana sairaanhoitajana sanoisinkin, että empaattisuus on hyväksi, mutta vahvuutta tarvitaan. Mitä tarkoitat herkkyydellä? Oletko siis muutenkin herkkä? Tarkoitan vain, että on hienoa, jos hoitaja ei ole turhan karski, mutta mikäli on liian herkkä, on aina vaarana polttaa itsensä loppuun ottamalla liikaa murheita näkemistään ja kokemistaan asioista! Kyllä melkein kaikkeen alalla hiukan aikaa oltuaan tottuu, mutta jos rokotteiden antaminen tuntuu sinusta jämerältä, niin oletko koskaan miettinyt, kuinka hoidat säärihaavaa tai potilasta joka sylkee verta ja suolenpätkiä? No joo, myönnän, et tuo oli jo liioittelua, mutta tällä alalla näkee kyllä kaikenlaista. Ja hoitajan on tehtävä työnsä silmät auki. Itselleni otti aluksi koville katsella kaikenlaisia ikäviä ja tuskallisia juttuja. Ehkäpä kaikki hieman aluksi pelästyy tai jännittää... Mutta nyt olen tyytyväinen, että valitsin juuri tämän alan! Jos se on haaveesi, hakeudu rohkeasti amk:n sairaanhoitajapuolelle. Ensimmäisen vuoden jälkeen olet joko keskeyttänyt opinnot tai innoissasi jatkamassa niitä. Kokeilemalla tiedät, mikä sinulle sopii.
herkkyydellä tarkoitin sitä,että eläydyn helposti muiden asemaan ja suren toisen kärsimystä helposti. Haluaisin kuitenkin auttaa toisia, vaikka olen pehmeäluonteisempi.
En opiskele sairaanhoitajaksi, mutta opiskelen yliopistossa sosiaalityötä ja minulla oli aluksi ihan sama ongelma. Kesätöissä kun näki ihmisiä, joita kovasti halusi auttaa niin töiden jälkeen itku kyllä pääsi kotona. Mutta siitä oppii pois. Sitä vain oppii sulkemaan työasiat työhön ja sitä paitsi tunteet ja välittäminen ovat elinehto hoiva-alalla. Et voi työskennellä sairaanhoitajana, jos et välitä potilaistasi. On ihan luonnollista, että jos näet pahoinpidellyn pikkulapsen, että sinun täytyy mennä itkemään. Enkä edes usko jonkun käden hiusmurtuman takia sinusta tuntuu kovin pahalta (vaikka tokihan sitä ymmärtää kuinka paljon toista sattuu). Ja kuoleva potilas tms.. varmasti herättää jokaisessa tunteita, mutta kun näet miten potilas (tai minun tapauksessani asiakas) itse suhtautuu tilanteeseensa, sitä huomaa ettei hän ole olekaan jatkuvasti surun murtama ja onneton. Potilaat/asiakkaat käyvät suurimman taistelun ja heidän surkuttelunsa vain suututtaa heitä. Ja toisen asemaan eläytymisestä on vain hyötyä, vain sillon kykenet todella auttamaan ihmistä. Toki jos et työtäsi pysty hoitamaan ilman jatkuvia itkukohtauksia se on sitten vähän hankalampi juttu.
Kutenkin jos todella alalla haluat käy ihmeessä pääsykokeissa ja mene opiskelemaan haluamaasi alaa. Kun sitten tulee harjoittelu näet millaista työ on todellisuudessa, ja pikku hiljaa opit.
Onnea tulevalle sairaanhoitajan urallesi. Taatusti opit työhön ja sinut tulee varmasti hyvä sairaanhoitaja.
Opiskelen terkkariksi ja kyllä mielestäni luokallamme aika empaattista porukkaa on. Sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan työkenttä on hyvin laaja, joten jos sinusta tuntuu, ettei esim. saattohoito-osastolla työskentely sovi sinulle, voit aina mennä muualle töihin. Herkkyys on hyväksy, kunhan se on normaalin rajoissa (ettei mene mielenterveyshäiriöksi asti, mutta en tarkoita että sinulla sellaista olisi). Jos jännität rokotteiden laittoa, niin etpä jännitä enää kun olet hetken aikaa opiskellut! Siihen tottuu eikä tunnu enää missään ;) Opiskelun aikana harjoitellaan luokassa pistämistä toisillemme, joten potilaankin roolia tulee kokeiltua tarpeeksi.
Itse aloitan opinnot muuten terkaksi tuossa vuoden kuluttua.Tuli vain mieleen,että pistelläänkö suolalioksella vielä harjoituspistot vai millä?
Mä itse oon empaattinen ja oon kokenu että siitä on ollu hyötyä vuorovaikutuksessa potilaiden kanssa, tietysti se raja pitää jossakin mennä, sillä tavalla että potilas-hoitaja suhde ei kärsisi. Ei mun mielestä herkkyydessäkään mitään pahaa oo kuhan on päättäväinen ja tietää mitä tekee. Mä en ite enää pelkää pistää injektioita ollenkaan ja muutenkin harjoittelu yhdessä sairaalassa "kovetti" sillä tavalla ettei enää tuu paha olo kun näkee jotain kamalaa. Sen voin kyllä sanoa että pelkään jos minulle pistetään injektio, se on ehkä jopa fobia mulle, todellinen pelko. Mutta en nää mitään sen kummempaa estettä miks herkkäluonteinen ei vois tulla tälle alalle, kuhan mielenkiintoa riittää ja välittää oikeesti ihmisistä.
Mikä sinua pelottaa siinä, että joku antaa sinulle injektion?