Melankolistaja

Melankolistaja


ei saa vaikka haluaa
mennyt toivo
alamäki loiva

melankolistajan ilta
kuoleman silta
mielessä puska, yöruska

edes jos itkeä voisi
vain itkisi, ikävöisi
patoutumat auki löisi

mutta vain kylmyys
sen jäinen iäisyys
vaan itseppä kotiinsa pyys

muut kodeissaan
nauravat ja naivat vaan
minä täällä itseni päällä

eikä ota enää edes eteen
mela pudonnut pohjaveteen
syvähauta miehen ennen niin reteen

komeroitani pimeitä kolistelen
itsekseni taas laseja kilistelen
toivoton raittiuslupaus, kippis ja kulaus

kostean loppuillan kohokohta
kantakapakka, valmiiksi sekoitettu pakka
pinnalla hetken koho kohta

siellä onnet, ilot
sieltä surut ja lisäkilot
mutta siellä, jumalani elon tiellä

kuningasjuoma, sen loppumaton uoma
on taas puudutuksen tuova
hetken hurma, hidas mutta varma itsemurha

oi ohramallas, rakas poreallas
taas minua juotattaa
annan ruumiini, vereni haluan vuodattaa
1153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kun mikään ei riitä,
apu ei kelpaa.
Jospa sittenkin?

Ääriään myöten täynnä ei voi elää.
Pysähdys on ainoa mahdollisuus.
Ihminen kehittyy vain vuorovaikutuksessa,
samea peili kirkastuu.

Rohkea ei ole se, joka pärjää yksin.
Päätyy tukehtumaan omaan oksennukseensa -
hirveintä, miten voi tapahtua!

Toivottomia tapauksia ei ole, mutta mutta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mystico kirjoitti:

Melankolistaja


ei saa vaikka haluaa
mennyt toivo
alamäki loiva

melankolistajan ilta
kuoleman silta
mielessä puska, yöruska

edes jos itkeä voisi
vain itkisi, ikävöisi
patoutumat auki löisi

mutta vain kylmyys
sen jäinen iäisyys
vaan itseppä kotiinsa pyys

muut kodeissaan
nauravat ja naivat vaan
minä täällä itseni päällä

eikä ota enää edes eteen
mela pudonnut pohjaveteen
syvähauta miehen ennen niin reteen

komeroitani pimeitä kolistelen
itsekseni taas laseja kilistelen
toivoton raittiuslupaus, kippis ja kulaus

kostean loppuillan kohokohta
kantakapakka, valmiiksi sekoitettu pakka
pinnalla hetken koho kohta

siellä onnet, ilot
sieltä surut ja lisäkilot
mutta siellä, jumalani elon tiellä

kuningasjuoma, sen loppumaton uoma
on taas puudutuksen tuova
hetken hurma, hidas mutta varma itsemurha

oi ohramallas, rakas poreallas
taas minua juotattaa
annan ruumiini, vereni haluan vuodattaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu