ajattelin että, en tänne palstalle enää skrivaa mitään. Mutta tämä juttu nyt on vielä pakko. Käytiin pikkubroidin ja sen vaimon kanssa viimesiä tavaroita faijalta mitä jäi. Tää friidu on nyt ONNELLINEN JA YLPEE. Omaan lompakkooni sain faijan valmentjakortin v.1978 Suomen Palloliiton/Helsingin Piiri. Tää kortti kulkee nyt aina mun lompsassa ihan takuulla.
Ja mä en enää sure. Faija on vapaasti futaa fudista ihan missä se haluu. Ja sit se voi vielä skimbataki Kanadassa ja tehdä mitä se haluu....ja tää friidu on myös vapaa tekemään tästä lähtien ihan mitä se ite haluu...
Tsau! ja Kiitti;
t.friiu
Ja mä en enää sure. Faija on vapaasti futaa fudista ihan missä se haluu. Ja sit se voi vielä skimbataki Kanadassa ja tehdä mitä se haluu....ja tää friidu on myös vapaa tekemään tästä lähtien ihan mitä se ite haluu...
Tsau! ja Kiitti;
t.friiu
Vastaukset 6
Vanhimmat
..niin, että on aika surra ja sitten se sureminen muuttaa muotoaan ja siirtyy rakkaiksi muistoiksi, joita on mukava ottaa esille sieltä muistojen kätköstä.
Sitä voisi hyvin kuvailla "vapaudeksi", jos sitä tarkoitit.
Jokaisella varmaan löytyy niitä omia Elämän tärkeitä papereita, joilla on omat rakkaat muistonsa ja joista ei luopuisi millään :)
panna ajatukseni paperille.
Vaikka Isä eläessään joskus ihmetyttikin ja häntä ei aina ymmärtänytkään, niin jo viimeistään nyt kun häntä ei enää ole, tuntuu niin tutulta ja turvalliselta. Huomaa kuinka paljon olen häneltä perinyt. Geeneissä ja kasvatuksessa.
Olet tosiaan oikea vit...n mestari. Naurua piisaa kommenteistasi.
Kyllä minä senkin taidon osaan jos haluan.
Edellinen kommenttini ei kuitenkaan ollut keljuilua. Aika kultaa muistot ja kiteyttää jäljelle sen olennaisen ja meillä on selektiivinen muisti.
JK. Et sinäkään mikään vasta-alkaja ole huumorintajultasi? :)
sulla on onneen avaimet friiu.:)
Isän kuoleman jälkeen, vaikka tiesin, mutta löysin kunnia- ja palkintokirjat sitten jälkeenpäin.Saa olla ylpeä vanhemmistaan jokainen, se ei ole keneltäkään pois.
Sama juttu. Lea Pennasen allekirjoittama radion Nallekerhon jäsenkirja vuodelta 1964 kulkee mukanani aina, samoin partion jäsenkirja vuodelta 1969.
Sitäpaitsi kyllästyin partioon alle kahdessa vuodessa. Tuli mukavampi mielenkiinto - pojat.