minä olin perus koulussa. siellä oli kova tahti ja kamalat vaatimukset. olin aivan tuskan partaalla. sitten vaihdoin steiner kouluun ja nyt 9 luokka menossa. steiner koulussa edetään oppilaan tahtia niin isäkin sanoo. perus koulussa numerot oli lähellä 5 mutta steiner koulussa kaiki menee tosi hyvin. minä aion tulevaisuudessa steiner koulun opettajaksi. eurytmia myös kiinostaa paljon. ei kannata haukkua jos ei tiedä millainen koulu steiner koulu on. kiitos.
vaihdoin steineriin
9
1647
Vastaukset
- viesti on
provo, jonka tarkoitus on osoittaa, että steriner-koululaiset eivät osaa kirjoittaa ja että steiner-koulun opetuksen taso on niin huono, että kehnokin oppilas menestyy hyvin. Ihan hyvin keksitty, ei siinä mitään. Itsekin olen kuullut, että steinerin opetus olisi heikkolaatuisempaa muun muassa siksi, että opettajien ei tarvitse olla oikeita maistereita (olenko ihan väärässä?), mutta henkilökohtaista kokemusta minulla ei ole.
- ex-steineri
Steinerkoulussa ei arvosanoja jaella, joten siellä menestyy hyvin heikkolahjaisempikin oppilas. Opetus oli tosiaan heikkolaatuisempaa kuin peruskoulussa. Itse opiskelin ensin steinerissa ja sitten peruskoulussa, joten tiedän asian. Steinerkoulussa luokalle tuli heikkolahjaisempia lapsia, jotka eivät peruskoulussa pärjänneet. Heidän tahdissaan junnattiin aina...
Niin ja snellu ei ole oikea korkeakoulu vaan hengentieteellinen korkeakoulu. Onpa sitä joskus kutsuttu myös leikkisästi nimellä antroposofinen lähetyssaarnaajalaitos. Sieltä valmistuvat steinerkoulujen opettajat. - EpäileväX
Pitemmittä puheitta kirjoitti:
edes joku taho valvoo niitäkin, ainakin Norjassa.
Eihän opettajat itse kärsi huonosta opetussuunnitelamsta vaan oppilaathan siinä uhrataan. Mutta sehän on varmasti steinerilaisten mielestä ihan ok... Mutta mitäköhän mieltä on vanhemmat (ja oppilaat itse) 12 v kuluttua... EpäileväX kirjoitti:
edes joku taho valvoo niitäkin, ainakin Norjassa.
Eihän opettajat itse kärsi huonosta opetussuunnitelamsta vaan oppilaathan siinä uhrataan. Mutta sehän on varmasti steinerilaisten mielestä ihan ok... Mutta mitäköhän mieltä on vanhemmat (ja oppilaat itse) 12 v kuluttua...Lukuunottamatta joitain sunnuntai-aamuja ;o)
Olin kuitenkin lukevinani, että Norjassa ei hyväksytty steinerkoulun opetusssuunnitelmaa. No se oli sitten ilmeisesti huono.
Suomessa sen sijaan ovat steinerkoulut tehneet hiljattain aika ison urakan, kun ovat tulleet tavallisen peruskoululain alaiseksi. Opetussuunnitelmat on rukattu uuteen uskoon ja lukio hanskataan lukiolain mukaan.
Suomessa, steinerkoulussa muuten annetaan numeroita seitsemänneltä luokalta lähtien...- toinen Tuomas
EpäileväX kirjoitti:
edes joku taho valvoo niitäkin, ainakin Norjassa.
Eihän opettajat itse kärsi huonosta opetussuunnitelamsta vaan oppilaathan siinä uhrataan. Mutta sehän on varmasti steinerilaisten mielestä ihan ok... Mutta mitäköhän mieltä on vanhemmat (ja oppilaat itse) 12 v kuluttua...Uskoisin, että Norjankin koulussa Big Brother valvoo, että kaikki ovat oppineet ylioppilaskirjoituksiin mennessä sovitun tarinan, fable convenuen.
Lähinnä tuo norjalainen teksti toi mieleen, että sielläkin narua poikkeavien kaulan ympärillä kiristetään. Jos sovittu tarina ei maistu, niin kiristetään lisää. Onko se kulttuurin omin ominaisuus, vai demokratiaa siellä, missä se on väärässä paikassa?
Asiat ovat kovin erilaisia, kun niitä katsoo eri puolilta. Maltillinen tieteilijä sanoo esim. että tuo laitumella oleva lehmä on tätä sivulta katsottuna sen ja sen värinen, mutta ei pistä narua kaulaan sille, joka kertoo mitä havaitsee lehmän toiselta puolen katsottaessa, koska ei sitä itse sieltä kykene näkemään. Maltillinen tieteilijä ehkä yhdistää nämä havainnot koskevaksi koko lehmää.
Tuosta voi päätellä mikä mahtaa olla lapsen etu. Kasvatettuna niin, että muurataan toinen silmä umpeen, vai niin että jätetään kumpikin silmä auki ja päätelköön aikuisena itse. Silloin puhutaan jo kulttuurin kehityksestä tai narusta kaulalla.
Muuten olen sitä mieltä, ettei Norjankaan tulevaisuus vaikuta ruusuiselta. Läträävät vain öljy- ja kaasurahoilla bisnestä, eikä ihmisten tosi osaaminen tulevaisuudessa kiinnosta. Milloin ostit viimeksi norjalaisen tuotteen, jos ei puhuta kalasta ja turskan perkaamisesta? - Kamppailun harrastaja
toinen Tuomas kirjoitti:
Uskoisin, että Norjankin koulussa Big Brother valvoo, että kaikki ovat oppineet ylioppilaskirjoituksiin mennessä sovitun tarinan, fable convenuen.
Lähinnä tuo norjalainen teksti toi mieleen, että sielläkin narua poikkeavien kaulan ympärillä kiristetään. Jos sovittu tarina ei maistu, niin kiristetään lisää. Onko se kulttuurin omin ominaisuus, vai demokratiaa siellä, missä se on väärässä paikassa?
Asiat ovat kovin erilaisia, kun niitä katsoo eri puolilta. Maltillinen tieteilijä sanoo esim. että tuo laitumella oleva lehmä on tätä sivulta katsottuna sen ja sen värinen, mutta ei pistä narua kaulaan sille, joka kertoo mitä havaitsee lehmän toiselta puolen katsottaessa, koska ei sitä itse sieltä kykene näkemään. Maltillinen tieteilijä ehkä yhdistää nämä havainnot koskevaksi koko lehmää.
Tuosta voi päätellä mikä mahtaa olla lapsen etu. Kasvatettuna niin, että muurataan toinen silmä umpeen, vai niin että jätetään kumpikin silmä auki ja päätelköön aikuisena itse. Silloin puhutaan jo kulttuurin kehityksestä tai narusta kaulalla.
Muuten olen sitä mieltä, ettei Norjankaan tulevaisuus vaikuta ruusuiselta. Läträävät vain öljy- ja kaasurahoilla bisnestä, eikä ihmisten tosi osaaminen tulevaisuudessa kiinnosta. Milloin ostit viimeksi norjalaisen tuotteen, jos ei puhuta kalasta ja turskan perkaamisesta?Tuossa artikkelissahan siis kerrotaan, että opetussuunnitelma ei mennyt läpi siksi, etteivät paikalliset Steinerkoulut suostuneet lisäämään mm. matikan ja englannin osuutta tuntikehyksessä. Minist... (oh, unohdin foliohattuni) Big Brother on myös sitä mieltä, että oppimistulokset eivät ole olleet ihan sitä luokkaa mitä valtion rahoitusta saavan koulun pitäisi olla.
Mitä tekee Steinerkoulut? Valittaa minist... (äh, hatussani on varmasti reikä) Big Brotherille ja jatkaa niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Ja jättää oppilaat väliinputoajiksi. Reilua eikö totta?
"eikä ihmisten tosi osaaminen tulevaisuudessa kiinnosta."
Veikkaanpa että OPSin Ö-mapittaminen perustuu juuri tähän huoleen osaamistasosta. Kamppailun harrastaja kirjoitti:
Tuossa artikkelissahan siis kerrotaan, että opetussuunnitelma ei mennyt läpi siksi, etteivät paikalliset Steinerkoulut suostuneet lisäämään mm. matikan ja englannin osuutta tuntikehyksessä. Minist... (oh, unohdin foliohattuni) Big Brother on myös sitä mieltä, että oppimistulokset eivät ole olleet ihan sitä luokkaa mitä valtion rahoitusta saavan koulun pitäisi olla.
Mitä tekee Steinerkoulut? Valittaa minist... (äh, hatussani on varmasti reikä) Big Brotherille ja jatkaa niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Ja jättää oppilaat väliinputoajiksi. Reilua eikö totta?
"eikä ihmisten tosi osaaminen tulevaisuudessa kiinnosta."
Veikkaanpa että OPSin Ö-mapittaminen perustuu juuri tähän huoleen osaamistasosta...että Norjan opetusministeriö on läpeensä antroposofisen salaseuran lobbareiden kyllästämä, eikä lasten asiaa aja kuk... (hetkinen! yllä lentää helikopteri, sammutan valot ja menen sohvan alle piiloon)
- vaihdoin
Steineriin ... en pärjännyt peruskoulussa, mutta steinerissa pärjää kuka vain. Mutta sitten minulla meni vielä huonommin koska Steiner koulu oli niin hirveä.
Olin siellä jopa 7 kouluvuotta ja sain kärsiä.
Opettajat olivat epäpäteviä, he eivät ottaneet mitään vastuuta.
Eivät puuttuneet koulukiusaukseen vaan jopa osallistuivat siihen itsekin niin oppilaita kuin opettajiakin kohtaan.
Tunneilla opetettiin niitä näitä, tai ei mitään ollenkaan.
Oppilaat jäivät siis paitsi siitä opetuksesta jota heille kuului opettaa.
Opettajat eivät itse edes osanneet asioita.
Opettajat jakelivat numeroita, myös säälistä tai jos vähän mielisteli.
Tietenkin jaettiin hyviä numeroita vaikka miten surkea oli, koska ei opettajat välittänyt, ja myös että voi sitten kehua itseään muille opettajille, miten luokka pärjää niin hyvin, samoin kuin ulkopuolisille.
Oppilaita syytettiin aiheetta eri asioista kuten häiriköksi joka ei osaa eikä opi mitään.
Listaa voisi jatkaa vaikka miten pitkälle. Paljon negatiivista sanottavaa itseni sekä muiden kokemana.
Steiner koulu on hirveä koulu. Enemmän tai vähemmän joka paikassa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv4103146Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,12309Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k672283Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll201950Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1761467Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel91333Sukupuolen merkitys elämässäsi?
Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el2011129Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne
niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,441036- 90931
Iltalehden evästeasetukset
No nyt pomppas! Avasin Iltalehden sivut ja niin kuin silloin tällöin sattuu, sivusto kysyi evästeasetuksia, joihin ylee101892