Ihanaa..

Aina ajatellaan, että pennut pitää vierottaa
emostaan, johtuen ehkä siitä, että pennut yleensä
luovutetaan/myydään eteenpäin parin kuukauden
jälkeen. Lisäksi tuntuu vallitsevan yleinen
käsitys siitä, että pennuista pitää aina luopua,
ellei sitten olla maalla...

Itse asun kerrostalossa tällä hetkellä. 3 vuotta
takaperin otin ensimmäisen kissani, nartun. Se
oli vain 4vk vanha, mutta emo oli jo opettanut
sen tavoille. 1,5v myöhemmin otin toisen kissan,
kollin, seuraksi toiselle. Vajaa vuosi takaperin
alkoi kollin hormoonit hyrräämään ja arvatenkin
siinä kävi niin, että temput tehtiin ennen kuin
ehdin tämän kollin leikkauttaa, joka johti sitten
nartun tiineyteen.

Narttu synnytti yhden pennun. Se oli varmasti
suloisinta maailmassa, nähdä pieni avuton
kissanpentu silmät ummessa emon vieressä.
Ja "isikin" näytti nauttivan tulokkaasta.
Itselläni oli hieman vaikeaa ajatella, että
olisin luopunut tästä pienestä ihmeestä.
Kuitenkin sain kuulla, et näin pitäisi tehdä,
että emo ajaa pentuaan jossain vaiheessa "pois
pesästä".

Näin ei kuitenkaan koskaan käynyt. Pidin pennun,
ja nyt meillä asustaakin pieni kissaperhe. Pentu
ei ole enää pentu, vaan 10-kuinen nuori kolli.
Tietenkin olen sen jo leikkauttanut, ettei
pentuja tule lisää. Olen kuitenkin ikionnellinen
että omistan tämän suloisen pienen perheen, jonka
kanssa voin viettää jokaisena päivänä
ikimuistoisia hetkiä. Ja kissat tulevat
loistavasti toimeen keskenään. Ne leikkivät,
syövät ja nukkuvat yhdessä, tosin myös
tappelevatkin keskenään.

Kaiken kaikkiaan tämä pieni perhe on tuonut
elämääni enemmän iloa, kuin mikään muu tapahtuma
elämässäni. En kadu päätöstäni pitää kolmea
kissaa koskaan!
3286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihanaa kuulla tälläisiä kauniita tarinoita
kamalan maailman menon sijaan!!!!

Äänestä
  • Meiän narttu sai kans pentuja pari vuotta sitte
    mut niit tuli 6 kpl ja emmä tietenkää voinu niit
    kaikkia pitää joten mä jouduin luopuu niistä.
    Vaikka mä asun maalla ni ei se tarkota sitä et
    kissoja voi omistaa hyrymykkät pitäähän niit
    ruokkii, talvel pitää olla joku lämmin paikka....
    Mut onnee sulle, mäki oisin onnellinen jos mä
    oisin saanu pitää ne pennut jotka meiän kissa
    teki.

    Äänestä

kaunis tarina=)toivon teidän perheelle
monia,monia yhteisiä onnentäyteisiä vuosia!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cat woman kirjoitti:

Aina ajatellaan, että pennut pitää vierottaa
emostaan, johtuen ehkä siitä, että pennut yleensä
luovutetaan/myydään eteenpäin parin kuukauden
jälkeen. Lisäksi tuntuu vallitsevan yleinen
käsitys siitä, että pennuista pitää aina luopua,
ellei sitten olla maalla...

Itse asun kerrostalossa tällä hetkellä. 3 vuotta
takaperin otin ensimmäisen kissani, nartun. Se
oli vain 4vk vanha, mutta emo oli jo opettanut
sen tavoille. 1,5v myöhemmin otin toisen kissan,
kollin, seuraksi toiselle. Vajaa vuosi takaperin
alkoi kollin hormoonit hyrräämään ja arvatenkin
siinä kävi niin, että temput tehtiin ennen kuin
ehdin tämän kollin leikkauttaa, joka johti sitten
nartun tiineyteen.

Narttu synnytti yhden pennun. Se oli varmasti
suloisinta maailmassa, nähdä pieni avuton
kissanpentu silmät ummessa emon vieressä.
Ja "isikin" näytti nauttivan tulokkaasta.
Itselläni oli hieman vaikeaa ajatella, että
olisin luopunut tästä pienestä ihmeestä.
Kuitenkin sain kuulla, et näin pitäisi tehdä,
että emo ajaa pentuaan jossain vaiheessa "pois
pesästä".

Näin ei kuitenkaan koskaan käynyt. Pidin pennun,
ja nyt meillä asustaakin pieni kissaperhe. Pentu
ei ole enää pentu, vaan 10-kuinen nuori kolli.
Tietenkin olen sen jo leikkauttanut, ettei
pentuja tule lisää. Olen kuitenkin ikionnellinen
että omistan tämän suloisen pienen perheen, jonka
kanssa voin viettää jokaisena päivänä
ikimuistoisia hetkiä. Ja kissat tulevat
loistavasti toimeen keskenään. Ne leikkivät,
syövät ja nukkuvat yhdessä, tosin myös
tappelevatkin keskenään.

Kaiken kaikkiaan tämä pieni perhe on tuonut
elämääni enemmän iloa, kuin mikään muu tapahtuma
elämässäni. En kadu päätöstäni pitää kolmea
kissaa koskaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu