Joka haluaa ns. lomaromanssia niin sellaista olisi thaimaassa tiedossa. Eksoottisempaa kun kelit ovat lämpimät aina(vesisadekaan ei haittaa kun kylmyyttä ei ole), kaataisipa joku kylmää vettä sekaan. Mutta asiaan. Silmänruokaa on joka puolella, ei muuta kuin flirttiä vaan ja rohkeutta. Naiset ovat niin siroja ja kauniita että eipä löydy pohjoisesta sellaista vartaloa juurikaan mistään. Pukeutuminenkaan ei ole hullummasta päästä kun ei tarvitse vartaloaan suojata kylmältä. Siis sitä syttyy ihan itsestään, kun siellä pitää silmät auki. Ainakin minulle kävi niin. Tämä ihan vertailun vuoksi ja voin sanoa että minussa ei ole vika jos täällä ei syty. Voin vielä vahvistaa että kenenkään ei tarvii alkaa parjata että nyt ei tarvii keskustella rahasta. uudelleen pittääpi lähteä thaikkuileen takas!
säpinää
thaikuissa
102032
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Käynyt thaikkulandiassa, on vaan niin perkeleen hyvännäkösiä tipusia että täällä suomessa ei paljon naiset kiinnosta enään. uutta matkaa piakkoin suunniteltava ja oltava vähintään kuukausi on se sen väärti. ...tikapuita pitkin thaivaaseen!!eiks ni!
Kiva, että olet löytänyt sieltä kauniita neitoja. Onhan ne varmasti olleet "aitoja" tyttöjä? Ihmeellistä että tänne Suomeen tulee vaan (ei niin kauniita) naisia miehille jotka ei muuta saa. Maailma on avara ja on ihanaa, että löydät lemmen sieltä.
silmässä, ilmeisesti olet teini joka seutaa vain ulkonäköä. maanosasta riippumatta on ns. hyvän/huonon näköisiä. mutta huomattavasti keskimääräistä sirompia ja siis kauniita ovat. ja jos joku tuo tänne naisen joka sinua ei miellytä niin so ...
sisäinen kauneus löytyy Thaikulta kun on ollut suomessa muutaman vuoden. Käyttäytyminen ylimielistä, vetäytyy vain omien joukkoon ja lypsää mieheltä rahaa minkä pystyy...ja tämä tarina on tosi useamman kohdalla. Olen samaa mieltä Katrillin kanssa ulkonäöstä, eivät ole kovinkaan hääppöisiä.
unohtui yksi tosiasia, itse olen "riihen seinästä revityn pirun" näköinen ja painoakin on tuplasti terveeseen verrattuna.
ettet muualta saa kuin Thaimaasta.
ANTTA enää kelpaa. ei muuta kuin uusio käyttöön koekeintaan turkkiin. sinne kaikki akat matkustaa jotka ei enää laatumunaa suomesta saa.
varmaan kuuskymmpiset naiset taikuissa ihania..niinku suomessaki..nää ukkelit kattelee jotain pikkupimuja ja vertaa niitä sitten suomen omanikäisiin naisiin! Täällä on turha lähtee parikymppisiä tyttöjä jahtaamaan ne antaa kyllä lähöt tommosille kikkeliskokkelisukoille. Hyvä suomen tytöt tietäkää ja tuntekaa oma arvonne!
Samaa mieltä. Tietty jos tykkää lautamaisista ja poikamaisista keskenkasvuista poikatytöistä, joilla väärät sääret, kierot silmät ja kauhea kimittävä ääni. Sellaisiahan noi tuntuu olevan laidastaan. Ja sisäinen kauneus on nyt niin tekopyhää kuin vaan voi olla. Paksuksi vääntävät itsensä, vaikka jätkällä perhettä kotonaan, ei ne sellaisesta välitä, kunhan saa vaan itselleen länsimaisen elättäjän. Suomijuntti on vaan niin saakelin tyhmä, että sammakkokin on älykkäämpi. Niin ovat nämä thaikutkin tylsaiä,ylimielisiä ja tyhmiäkin kaiken lisäksi, m utta nehän sopivat juuri yksinkertaiselle suomipojalle.
Solvaa täällä muita. niinkuin olisivat asiantuntijoita jokaikinen. Toki taso on silmänruuan suhteen keskimääräistä parempaa sitä ei voi kiletää, vaikkei muuten olekaan maistanut.