Onkos kellään samanlaista "ongelmaa" ja miten ratkaistu vai voiko tehdä mitään.. mulla on 3v saku uros ja muuten aivan ihana,tottelevainen koira, mutta kun näkee esim.lenkillä toisia koiria haukkuu ja ärisee niille säkä pystyssä.. muutamat tutut koirat ok. en sanoisi että vihainen toisille koirille noissa kohtaamistilanteissa, ei koskaan purrut toista koiraa, jos sattunut pääsemään lähelle..
Koiran
käytöksestä..
5431
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
uuteen laji toveriin. Et ole ainoa sellaisen koiran omistaja!
ja ainoa syy on koulutuksen puute.
Enemmän toimintaa, koulutusta ja pitkiä lenkkejä.
Onpa hienoa, että täällä taas yksi tuollainen idiootti. Kyllä niitä samoja ongelmia on muillakin koirilla ei vain sakuilla... helvetti ku pitää tulla aina pilaamaan tänne muiden päivä selittämällä jotain paskaa.
Ihan oikeassa tuo arkipiru on, koulutuksen ja toiminnan puutetta. Itselläkin on sakemanneja ja on ollut jo pitkään, ei koskaan näitä remmirähjiä kuitenkaan... Sen rähjäämisen voi kouluttaa pois eikä se ole edes vaikeaa.
Omalla kohdallani on sattunut yksi uros joka sai aina hepulin kun vastaan tuli koiria minulla on ollut 4 kpl sakemanneja ja tämä koira oli minulle yllätys kun rupesi "urputtamaan muille koirille" tein sen virheen että jännitin aina kun tuli tilanne jossa koira tuli vastaan ja sitten tuli viesti koiralleni että emäntä pelkää ja tilanne paisui.Vihdoin älysin reagoida ja jouduin näyttämään koiralle että minä määrään Otin poskista kiinni ja sanoin EI.Aloin kulkea löysällä hihnalla ja kun koira tuli vastaa sanoin EI johan poika oppi ja nyt ei välitä enään vastaan tulevista koirista pätkääkään. Eli Viesti tulee sinulta koiralle...