novascotiannoutajasta...

mallu...

Olen päättänyt hankkia vihdoinkin koiran ensi keväänä. Into on ollut nyt jo toista vuotta päällä tai tavallaan olen halunnut oman koiran jo 12-vuotiaasta lähtien. Nyt olen 19(-89) ja ajattelin, että olisi vihdoinkin aika. Koirarotua olen jo monta kuukautta pohtinut ja nyt olen ihastunut novascotiannoutajaan eli tolleriin. Onko urosten ja narttujen välillä minkälaisia eroja muuten kuin koossa ja sukupuolessa tietenki? Kerrostalossa tulisin asumaan koiran kanssa, mutta en todellakaan kaupungin keskustassa, koska olen itse maalta kotoisin ja inhoisin sellaista. Voisin metsässä lenkkeillä mitä teen muutenkin jos lenkille lähden ja isäni luona maalla parin viikon välein käyn. On koiria ennenkin ollut ja tulen niiden kanssa toimeen ja kasvattanu, mutta ne on perheen yhteisiä ja tämä olis ensimmäinen josta on itse vastuussa. Reippaasta ja innokkaasta luonteesta koirasta tykkään.
Noita harrastusmahdollisuuksia olen miettinyt. Miten usein esim. agilitya sitte harrastetaan viikossa ja minkä híntaista se on? Haluaisin kuulla myös rodun omistajien kertomuksia koirarodusta. Siis minkälainen kokemus on ollu. Tippuuko niiltä muuten paljon karvoja? Onko karvanlähtöaikaa? Ja miten ne suhtautuu jos pyöräytän muutaman lapsen joskus vaikka viiden- seitsemän vuoden päästä?

2

695

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lapradori

      Käyty säännöllisesti tollerista keskustelua kuin selaat palstaa hieman niin saat vastauksia tolerin kotisivun lukee lisää valaistusta myös.Näkyy olevan vaativa opetettava omistajien kertomuksista päätellen minulle on riittäny labukan opettamisessa haastetta riittämiin.

    • jke

      Tollereista on ennenkin aika paljon keskusteltu. Kannattaa selata vanhoja keskusteluja. "Käyttäjien kokemuksia" löytyy myös osoitteesta http://www.snj.fi/keskustelu/

      Ensinnäkin tolleri on erittäin vaativa koulutettava ja vilkas koira, joten sen kanssa toimeentuleminen vaatii omistajalta erityistä perehtymistä ja itsensä kouluttamista. Tolleri ei ole mitenkään erityisen miellyttämisenhaluinen, vaikka moni kirjallinen teos antaa sellaisen virheellisen kuvan. Tolleria ei kiinnosta perinteinen koulutus, jossa koiraa ohjaillaan/houkutellaan. Tolleri pitää huijata luulemaan, että "keksin tämän aivan itse" niin silloin se on motivoitunut ja vastaanottavainen.

      "Onko urosten ja narttujen välillä minkälaisia eroja muuten kuin koossa ja sukupuolessa tietenki?"

      Ei mitään ratkaisevaa. Yksilölliset erot ovat paljon suurempia kuin sukupuolten väliset.

      "Miten usein esim. agilitya sitte harrastetaan viikossa ja minkä híntaista se on?"

      Riippuu harrastajasta. Kerrasta muutamaan kertaan viikossa. Kyseessä on varsinkin kaupunkilaisten suosima muotilaji, joten kursseille on valtavat jonot ja aika paljon siitä ilosta voi joutua maksamaankin.

      Itse suosin lajeja, joissa koira saa hyödyntää hajuaistiaan ja luontaisia viettejään. Monia lajeja pystyy treenailemaan aivan itsekseenkin jossain määrin (kun ensin ottaa selvää miten kouluttaa) ja ilmaiseksi. Jäljestys, toko, esine-etsintä, nou/nome jne.

      "Haluaisin kuulla myös rodun omistajien kertomuksia koirarodusta. Siis minkälainen kokemus on ollu."

      Lyhyesti: Aktiivinen, ylimotivoitunut ja väsymätön työskentelijä, oman edun tavoittelija, ei tee mitään ellei koe siitä itse varmasti hyötyvänsä, pistää paikat paskaksi jos tylsistyy yksin kotona, ei kunnioita ketään muuta kuin isäntäänsä, itsenäinen, itsepäinen, valtavan toimintasäteen ja heikon laumavietin omaava koira joka on valmis noutamaan ja uimaan itsensä vaikka hengiltä.

      "Tippuuko niiltä muuten paljon karvoja? Onko karvanlähtöaikaa?"

      Tippuu jatkuvasti vuoden ympäri, mutta selkeästi on havaittavissa muutama karvanlähtökausi, jolloin tuota turkkia lähtee aivan mielettömästi.

      "Ja miten ne suhtautuu jos pyöräytän muutaman lapsen joskus vaikka viiden- seitsemän vuoden päästä?"

      Tuskin aiheuttaa mitään ongelmia koiran puolesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      419
      1861
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      150
      1207
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1131
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      111
      1110
    5. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      67
      1103
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      168
      937
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      773
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      689
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      664
    Aihe