PYYDETÄÄN KANNUSTUSTA

Omistan kansi ihanaa sisäkissaa, tytön ja pojan
(poika vuodenikäinen ja leikattu, tyttö n.6kk eli
vielä leikkaamaton). Asun vielä tällä hetkellä
kissoineni kotona omakotitalossa, tosin yksiön
puolella (jäi tyhjäksi isomummo-vainaaltani
vuosia sitten) eli olen kissoineni rauhassa
toisessa päässä taloa. Kissat eivät pääse
huoneestani muualle taloon eivätkä ole sinne
vaillakaan, ovat täysin tottuneita olemaan
pienemmässä tilassa. Aika ajoin ne pääsevät
valjaissa ulos.

Kirjoitan keväällä ylioppilaaksi, kotitaloni
menee myyntiin ja muutan omaan asuntoon. Jo
ensimmäisen kissan hankittuani minulle oli täysin
selvää, että se lähtee mukaani kunhan muutan
omilleni. Toisen kissan otin nimenomaan seuraksi
tälle uskomattoman hellyydenkipeälle pojulle, kun
se on minun perääni niin kovasti että jos saisi
valita niin olisi sylissäni 24h/vrk. Kisut
ovatkin alusta asti tulleet erinomaisesti toimeen
keskenään ja ovat todellisia sydänkäpysiä ja
ihastuttavia katsella, kun hoitavat toisiaan ja
leikkivät keskenään.

En tulisi hetkeäkään toimeen yksinäisessä
asunnossa ilman näitä miukuja. Kertokaapas siis,
mistä johtuu, että kaikki ihmiset joille olen
suunnitelmistani kertonut (paitsi kotiväki) ovat
järkejään katsoneet minua pitkin nenänvartta, kun
olen kertonut, etten mistään hinnasta antaisi
kissojani kenellekään muuttaessani? Varsinkin ne
tyypit, joilla on itsellään ollut eläimiä
lapsuudenkodissaan, ovat katsoneet minua kuin
halpaa makkaraa. Onko tämä jotain kateutta siitä,
etteivät he kenties ole itse kyenneet ottamaan
rakastamiaan lemmikeitä mukaansa? Vai mistä tässä
oikein on kysymys?

Kertokaa hyvät ihmiset, sillä uskoni alkaa
horjua. Teenhän varmasti oikean ratkaisun
päättäessäni pitää kissoistani huolen niiden
loppuelämän ajan? Tiedän, että kykenen hoitamaan
kaikki tulevat kustannukset, joita ne vievät.
Eihän kahteen kissaan edes kulu paljoa,
satunnaisten ell-käyntien lisäksi. Paljon
halvempiahan ne on pitää kuin koirat. Ja
helpompia, pärjäävät vuorokaudenkin yksin ilman
mitään ongelmia. En keksi tästä asiasta muita
kuin hyviä puolia, ja tiedän tasan tarkkaan mitä
koiran pito maksaa ja kuinka paljon aikaa se
vaatii (minulla on myös isovillakoira, jonka
kyllä jätän tänne lähdettyäni).

Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti- ja etenkin
jos viitsit kirjoittaa sanasen tai useammankin.
Minua todella vaivaa tämä asia.
4214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

TIETYSTI otat rakkaat kisusi mukaasi muuttaessasi
toiseen paikkaan, sehän on itsestään selvää!!!
Oikeastaan ihmettelen miksi kirjoitat tänne, eikö
tuollainen asia ole itsestään selvää.
Sinähän vaan osoitat olevasi eläinten
luottamuksen arvoinen ihminen, joiden
vastakohtiakin löytyy valitettavasti tästä
maailmasta.
Haistata pitkät niille ihmisille, jotka eivät
tuollaista tajua, niiltä puuttuu -SYDÄN-.
Tsemppiä sulle ja kisuillesi!

Äänestä

se on oikea ratkaisu, että otat kissasi mukaasi.
Tunnut myös olevan oikein vastuuntuntoinen,
ainakin mitä tulee lemmikkeihisi. Se on todella
törkeää, kun ihmiset ottavat eläimiä ja sitten
luopuvat niistä tai eivät pidä niistä huolta.
Onneksi sinä et ole sellainen! Älä sinä välitä
muiden mielipiteistä!

Äänestä
  • Lopussa tekstiäsi oleva vertaus kuinka paljon
    helpompia ja halvempia kissat ovat koiraan
    verrattuna on täysin totta. Minulla on kolme
    kissaa ja kaksi koiraa ja kisut ovat juuri ne
    joista en millään luopuisi, jos elämäntilanteeni
    muuttuisi (ei siksi, että en pitäisi
    koiristani,mutta paksussa turkissaan eivät hyvin
    sisällä viihdy, paitsi viileämmässä huoneessaan
    öisin.) kun kaikkia olisi hankala pitää pienessä
    asunnossa, vaan ihan käytännön ja koirienkin
    parhaaksi. Asun omakotitalossa nyt ja
    toivottavasti vielä pitkään. Mielestäni tekemäsi
    valinta tuntuu täysin järkevältä perusteluineen.
    Kissojen kanssa selviät varmemmin taloudellisesti
    ja myös ajan puolesta (koira kun tosiaan vaatii
    paljon enemmän) ja eihän siitä hyrinästä sylissä
    voi luopua! Kuulostaa 24h sylissä oleva kisu
    aivan ihanalle! Tosin joskus kyllä omakin
    hellyydenkipeä misuli rasittaa kun yölläkin
    tunkee naamaa puskemaan, mutta sekin sallittakoon
    mielihyvin!

    Sitä miksi tuttusi ovat aikeitasi ihmetelleet en
    omalta kannaltani voi ymmärtää muutoin kuin, että
    he eivät todella välitä eläimistä. Jos niin
    sanovat, niin se on pinnallista, tosipaikan
    tullen viis eläimistä. Tai sitten ovat
    kateellisia, kun sinulle on helpon ja
    luonnollisen tuntuista päättää ottaa kissasi
    mukaan. Syitä kateellisuuteen taas voi olla monia
    (katkeruuskin sen voi aiheuttaa, jos ovat itse
    kokeneet jäävänsä ilman eläimien seuraa
    joskus,vaikka olisivat toisin halunneet). Kolmas
    syy olisi sitten se inhottavin, eli yrittävät
    vaikuttaa päätökseesi tietäen, että heidän
    ehdottamansa vaihtoehto olisi sinulle pahasta!
    Muita syitä en moiseen käytökseen ymmärrä,
    kuuntele siis vaan kotiväkeäsi, he ovat aina
    puolellasi ja tekevät ja sanovat kaiken miten
    tietävät sinulle parhaaksi olevan! Nykyään on
    paljon kylmiä ja ymmärtämättömiä ihmisiä
    toisilleen. Jopa ne tutut ja kaverit ihan pelkän
    kateellisuudenkin vuoksi, mikä on tosi kurjaa ja
    usko vaan aikuisetkin voivat olla yhtä typeriä,
    ikävä kyllä. Ota vaan kisut mukaan ja nauti
    ihanasta ilta seurasta! Kaikkea hyvää teille
    toivottaa

    Äänestä

Omaa lemmikkiäniä,oli se iso taikka pieni,en vois
ikinä antaa pois jos olisin samassa tilanteessa.
Oma kisuni pysyis mukana vaikka muuttaisin
ulkomaille asti. Jos lemmikin on ottanut ja siitä
todella välittää ei tulisi edes mieleenikään että
sen antaisi tuosta vain pois(ellei kyseessä ole
sen vakavampaa, eri asia jos syynä on
pitovaikeudet) Vaikka ulkopuoliset olisivat mitä
mieltä tahansa en todellakaan antaisi sen
vaikuttaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kahjot katit Ry kirjoitti:

Omistan kansi ihanaa sisäkissaa, tytön ja pojan
(poika vuodenikäinen ja leikattu, tyttö n.6kk eli
vielä leikkaamaton). Asun vielä tällä hetkellä
kissoineni kotona omakotitalossa, tosin yksiön
puolella (jäi tyhjäksi isomummo-vainaaltani
vuosia sitten) eli olen kissoineni rauhassa
toisessa päässä taloa. Kissat eivät pääse
huoneestani muualle taloon eivätkä ole sinne
vaillakaan, ovat täysin tottuneita olemaan
pienemmässä tilassa. Aika ajoin ne pääsevät
valjaissa ulos.

Kirjoitan keväällä ylioppilaaksi, kotitaloni
menee myyntiin ja muutan omaan asuntoon. Jo
ensimmäisen kissan hankittuani minulle oli täysin
selvää, että se lähtee mukaani kunhan muutan
omilleni. Toisen kissan otin nimenomaan seuraksi
tälle uskomattoman hellyydenkipeälle pojulle, kun
se on minun perääni niin kovasti että jos saisi
valita niin olisi sylissäni 24h/vrk. Kisut
ovatkin alusta asti tulleet erinomaisesti toimeen
keskenään ja ovat todellisia sydänkäpysiä ja
ihastuttavia katsella, kun hoitavat toisiaan ja
leikkivät keskenään.

En tulisi hetkeäkään toimeen yksinäisessä
asunnossa ilman näitä miukuja. Kertokaapas siis,
mistä johtuu, että kaikki ihmiset joille olen
suunnitelmistani kertonut (paitsi kotiväki) ovat
järkejään katsoneet minua pitkin nenänvartta, kun
olen kertonut, etten mistään hinnasta antaisi
kissojani kenellekään muuttaessani? Varsinkin ne
tyypit, joilla on itsellään ollut eläimiä
lapsuudenkodissaan, ovat katsoneet minua kuin
halpaa makkaraa. Onko tämä jotain kateutta siitä,
etteivät he kenties ole itse kyenneet ottamaan
rakastamiaan lemmikeitä mukaansa? Vai mistä tässä
oikein on kysymys?

Kertokaa hyvät ihmiset, sillä uskoni alkaa
horjua. Teenhän varmasti oikean ratkaisun
päättäessäni pitää kissoistani huolen niiden
loppuelämän ajan? Tiedän, että kykenen hoitamaan
kaikki tulevat kustannukset, joita ne vievät.
Eihän kahteen kissaan edes kulu paljoa,
satunnaisten ell-käyntien lisäksi. Paljon
halvempiahan ne on pitää kuin koirat. Ja
helpompia, pärjäävät vuorokaudenkin yksin ilman
mitään ongelmia. En keksi tästä asiasta muita
kuin hyviä puolia, ja tiedän tasan tarkkaan mitä
koiran pito maksaa ja kuinka paljon aikaa se
vaatii (minulla on myös isovillakoira, jonka
kyllä jätän tänne lähdettyäni).

Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti- ja etenkin
jos viitsit kirjoittaa sanasen tai useammankin.
Minua todella vaivaa tämä asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu