Minkä ikäiselle koiralle uskaltaa ruveta antamaan naudanmahaa ja tuota lihariistaherkkua? Kyseessä on sakemanninpentu... Isommalle koiralle ajattelin ruveta antamaan ja mietin joko pennullekkin uskaltaa tietysti siis pieniä määriä ;)
Naudanmaha ja
lihariistaherkku...
2366
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tietysti itse ajattelen, että vasta sitten raakaa lihaa/luita kun kaikki rokotukset ovat voimassa.
Olen kyllä antanut omille pennuilleni naudan mahaa ja raakoja luita jo alle 8-viikkoisina,
mutta vain noin ruokalusikallisen pari kertaa viikossa mahaa, ja luita sitten taas putkiluun pätkiä, n. 5cm pituisksi sahattunia.
Pennut pitävät todella paljon putkiluista.
Kokeilla kannattaa aina, mutta alkuun varovasti.
lienee ihan vastaavaa. Miten olet sen valmistanut ennen koiralle antamista vai antanut mahalaukkua ihan raakana? Meillä koirat aikuisia eri ikäisiä.