15.9.2008 asian, joka on jo ollut muutenkin tiedossa.
Nuorilla miehillä seisoo huonommin kuin vanhemmilla.
Saati sitten jos on munia ollenkaan.
Ruutikin on kuivempaa vanhemmilla miehillä, nuorilla on pelkkää sammutusvettä. Ilmankos lapsettomuus lisääntyy.. siihenkin on parannus kehitetty: sinkku city-elämästä on tehtävä pop ettei tule alemmuuskomplekseja ( lapsettomuudelle selitys ).
Ja nyt voivat myös esim. tupakan vastustajat lopettaa selittelynsä, ei se johdu tupakasta jos ei seiso, tai siittiöt ei sätki.. siinä on kanssa ollut varsinaisia tutkijoita, on tutkittu puuta mutta ei ole nähty että helvetin iso metsä kasvaa ympärillä. Kansanterveyslaitoksen tutkijoista noin 90% voisi antaa potkut koska juuri tuli tänään se nähtyä että he eivät ole tutkijoita vaan papukaijoja jotka hymistelevät kaikki kerran keksittyä asiaa kaikuna, lääkärienkin on syytä pitää jatkossa tästä asiasta leipäläpensä kiinni.
Ja sekin on nyt selvää: hiusten lähdön tahdissa tosiaan heikkenee seisokkikin.
Jos käyttäytymistutkijatkin olisivat muuta kuin pelkkiä tilastonikkareita ( ei siis älykkäitä ) olisivat heidän jo aikaa sitten pitänyt tajuta että jokin siinä on että pitää saada koko ajan kovempia ja kovempia ärsykkeitä jotta seisoo. Syy on paljon yksinkertaisempi kuin on heidän älykkyysmäärällä voitu havaita: kemiallisen kuorman takia tapahtunut mutaatio on heikentänyt kykyä ja sen stimuloimiseksi tarvitaan entistä voimakkaampia ärsykkeitä.
Sekin selvisi miksi homoja on nykyään niin paljon, ja naismaisia miehiä ( he todella ovat liki kuin naisia ) jotka eivät oikeastikkaan kykene saman merkitsemässä mielessä olemaan miehekkäitä miehiä. No minkäs he itselleen voivat kun geenit hormoonien ( ne rikkaruohomyrkkyjen, meikkien yms kautta tulevat kemialliset aineet jotka elimistö uskoo hormooniksi ) avulla tekivät tepposet jo äidin vatsassa..
Tajusitteko te tämän tänään, siis ne jotka katsoivat Prisman ?
Minä vain suomensin kansankielelle ne tosiat jotka siinä ladottiin esiin.
Eli yksinkertaisettuna: vanhemmilla miehillä on 40 - 60 % suurempi kyvykkyys kuin 20-30 vuotta nuoremmilla miehillä. Kemiallinen vaikutus alkoi n. 50 vuotta sitten ja on kiihtynyt viimeisen 15 vuoden aikana oleellisesti.
Ja jos nainen tahtoo lapsen, tilanne on sama. Sillä lisäyksellä että nuoren miehen kanssa jollain tavalla vammaisen vauvan saamisen todennäköisyys on noin 30 - 50% todennäköisempää kuin vanhemman ( ne geenit, ne geenit.. eli perimä ). Ei sille voi mitään.
Itse olen väliinputoaja: 29 vuotias.. minusta ei siis polvi parantunut vaan vanha äijä hakkaa siis minut kun munista puhutaan. Mikä pettymys minulle !
Hiusten harventumistakin minulla on selittetty että äidin suvusta tulee, ja liekkö isä ollenkaan isäni kun sillä on yli viisikymppisenä kohta enepi hiuksia päässä kuin minulla..
Ja missä syy ?
Syy luuraa siinä kemiallisessa kuormassa jonka äidit odottaessaan ja vauvat pieninä saavat ympäristöstään kun miehestä pitäisi alkaa tulla mies. Kemiallinen kuorma sotkee äidin ja sikiön sekä vielä vauvankin hormooni tasapainon ja miehestä ( nimen omaan ) ei kehity kunnon miestä. Sukupuolielimet eivät ole kunnolla kehittyneet ja siittiöiden taso ja laatu jää heikoksi koko loppuelämän ajaksi. Tätä tosiasiaa ei muuta miksikään edes se että ajaa pään kaljuksi ja alkaa käydä punttisalilla.
Kemiallinen vaikutus alkoi n. 50 vuotta sitten ja on kiihtynyt viimeisen 15 vuoden aikana oleellisesti. Vaikuts alkoi kun nykyaiakinen teollisuuskemia otti suuren askeleensa.
Eli yksinkertaisettuna: vanhemmilla miehillä on 40 - 60 % suurempi kyvykkyys kuin 20-30 vuotta nuoremmilla miehillä. 30 on kyvykkäämpi kuin 20 kymppinen , 40 kymppinen on kyvykkäämpi kuin 30 kymppinen, viiskymppinen on yhtä kyvykäs kuin neljäkymppinen jne.

Nyt se on siis tutkittu juttu ja turhan lässyttelyn voi jättää.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Pitääkö katsoa prisman dokumentti ja yleistää se täällä JUMALAN sanaksi?
Mulla seisoo ihan hyvi ja jos ei sitte naine yrittää, jos ei påelit pelaa äijällä (ikä) väitän
että pelaa (mut siinä sit pitäs käydä rehellisesti vieraisssa, mieluiten, no laki kieltää), ja kas kumaa opetat tai huomaat että oma o herkkuva!
Lääkitys peliin tupakin polton ja mahdollisen viinan liikakäytön (tai ei kumpaakaan) jälkeen.
Pääministerin neuvoja en suosittele, on erittäin harmittavaa jos ns. hässiessä sanoo, ouuuu Tanja vaikka kyseesasä onkin Tatjana.....ruhahhahaha
sellaista, että vastaus tähän aloitukseen olisi poistamisen arvoinen?
"mäkin oon sanonu. Ei siis mulle mikään uutinen. "
Kieliasu kaiketi.
Nyt tuo kaamea kirjoitus on poistettu.
Tosin en vieläkään havaitse sen asiattomuutta.
Niin, paitsi kieliasun huolimattomuus.
30 kymppinen? Meinaat siis 300-vuotiasta? Kyllä oot hölmö... Äidinkieli ei taida olla hallussa, vai?