Konsepti

Joko löysit aiheen? Ota langasta kiinni ja ala keriä tarinaa kasaan. Nyt tarvitset kartan ja kompassin. Kartta on tarinan alkutilanne, piste josta kaikki lähtee liikkeelle. Piste voi olla myös päätepiste, mihin tarina päättyy. Kompassi on suunta, johon lähdet tarinaa johdattamaan. Alusta loppua kohti, tai päinvastoin. Ketä henkilöitä tarinassa on, missä nämä liikkuvat, mikä on matka jonka hahmot tarinan kuluessa kulkevat/kasvavat.

Jokainen tarina jakautuu kolmeen osaan, oli tarina lyhyt tai pitkä. Jokaisella tarinalla on alku, keskikohta ja loppu. Alkutilanteessa päähenkilö sysätään keskelle ongelmaa, keskikohdassa ongelmat syvenevät ja lopussa ongelmat ratkeavat, toivottavasti ennalta odottamattomalla tavalla. J.K Rowlingin sanoin: Lukijat eivät hyväksy jos heitä huijataan, mutta he nauttivat siitä, kun heitä johdetaan harhaan.

Noihin kolmeen tarinan osaan livautellaan ns. juonipisteitä joissa tarina muuttaa yllättäen suuntaansa. (estetään lukijaa turtumasta, herätellään ja säikytellään) Kaavat joita kirjoittajat käyttävät ovat yksinkertaisia, niitä on testattu parituhatta vuotta, joten uskon niissä olevan jotain toimivaa.

Vielä ei siis kirjoiteta sivua yksi, sen aika on vasta myöhemmin. Nyt piirretään ja leikitään. Sysäillään henkilöitä sinne ja tänne ja katsotaan heräävätkö he puhumaan omasta puolestaan.

Ota värikynät ja suuri paperi, piirrä kartta. Aloita piirtämällä kartalle suuri saari, merkitse rastilla aarteen paikka (tarinan alkupiste tai vaihtoehtoisesti päätepiste.) Piirrä kartalle hahmoja joita tarinassasi liikkuu, olivatpa ne Paavo Pesusienen kaltaisia fantasiahahmoja tai ihmisiä. Yritä antaa jokaiselle hahmolle vartalo, mieli ja tavoite.
3274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ookoo. kivaa.

mä alotin jo muutama päivä sitte tuolla Jatkonovellit puolella... kerittävää näyttää riittävän kyllä.
aivan kuin olisin ennalta arvannut mitä
tuleman pitää! ohjattua toimintaa. wau!
mun nimimerkki siellä on muuten se
....

saas nähdä miten uus nimimerkkini
.... selviää tästä
vai pitääkö taas vaihtaa

jännittää!

Äänestä

tämä on mulle ihan tuttua. Tyypillinen tilanne on, että on aihe ja on "konsepti", synopsis, whatever ja esim. viisi liuskaa tekstiä... ja sitten - hiljaisuus. Tai siis jään jumiin. Miten tästä jatkaa, on muuten aika monta tekstiä tässä vaiheessa! Onko aloitusjumi tyypillistä vai kuuluuko se asiaan?

Äänestä
  • Käsittelen kirjoittajan lukkoja myöhemmin tarkemmin, mutta lohdutan tässä heti että tilanne on täysin normaali ja jokaiselle kirjoittajalle tuttu.

    Viisi liuskaa tekstiä ja stop. Voi olla että kyse on juuri siitä, mitä tässä aloin purkamaan, eli sinulla on nopsasti kehitelty aihe, muutama henkilö, mutta sivuhenkilöitä puuttuu, etkä ole miettinyt juonta lähtötilannetta pidemmälle.

    Tekstin suunnittelu on olennainen osa kirjoittamista, ehkä se tärkein osa. Siis aika, ennen kuin kirjaa mitään ylös. Kirjoittaja tekee työtä suuren osan valveilla olo ajastaan, osin tiedostamatta. Se mitä koneella istumme ja laitamme kirjaimia järjestykseen on vain pieni osa kokonaisuutta.

    Jos mieltää asian niin että on kirjoittaja vain hetkinä kun kirjoittaa, syntyy valtava paine tuottaa tekstiä ilman suunnittelua, tuolloin tarinan kirjoittaminen alusta keskikohdan kautta loppuun on vaikeaa. Ethän tiedä mitä tarinassasi tapahtuu, et tiedä miten henkilöt kasvavat tarinan kuluessa. Eräs hyvin tärkeä pointti kirjoittamisessa on, miettiä loppu valmiiksi ennen ensimmäisen sanan kirjoittamista. Tuo loppu ei välttämättä ole se loppu jonka tarinaan kirjoitat, mutta jos et tiedä kuinka tarina loppuu, et tiedä mihin alat katsettasi suunnata astuessasi kartalle.

    Näiden piirrustusharjoitusteni tarkoitus on nimenomaan siirtää kirjoittaja pois tekstinkäsittelyohjelman äärestä, paperin ja kynän kanssa pöydän ääreen, tuo pöytä on eri pöytä kuin se jonka tietokone on vallannut, uusi ympäristö, värikynät ja suuri paperi ovat avain luovuuteen. Vaikka kirjoittaminen on enemmän työtä jota tehdään istumalihaksilla, siinä pitää olla myös luovuutta. Tietokoneella istuminen tappaa helposti tuon luovuuden.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jaanajalava kirjoitti:

Joko löysit aiheen? Ota langasta kiinni ja ala keriä tarinaa kasaan. Nyt tarvitset kartan ja kompassin. Kartta on tarinan alkutilanne, piste josta kaikki lähtee liikkeelle. Piste voi olla myös päätepiste, mihin tarina päättyy. Kompassi on suunta, johon lähdet tarinaa johdattamaan. Alusta loppua kohti, tai päinvastoin. Ketä henkilöitä tarinassa on, missä nämä liikkuvat, mikä on matka jonka hahmot tarinan kuluessa kulkevat/kasvavat.

Jokainen tarina jakautuu kolmeen osaan, oli tarina lyhyt tai pitkä. Jokaisella tarinalla on alku, keskikohta ja loppu. Alkutilanteessa päähenkilö sysätään keskelle ongelmaa, keskikohdassa ongelmat syvenevät ja lopussa ongelmat ratkeavat, toivottavasti ennalta odottamattomalla tavalla. J.K Rowlingin sanoin: Lukijat eivät hyväksy jos heitä huijataan, mutta he nauttivat siitä, kun heitä johdetaan harhaan.

Noihin kolmeen tarinan osaan livautellaan ns. juonipisteitä joissa tarina muuttaa yllättäen suuntaansa. (estetään lukijaa turtumasta, herätellään ja säikytellään) Kaavat joita kirjoittajat käyttävät ovat yksinkertaisia, niitä on testattu parituhatta vuotta, joten uskon niissä olevan jotain toimivaa.

Vielä ei siis kirjoiteta sivua yksi, sen aika on vasta myöhemmin. Nyt piirretään ja leikitään. Sysäillään henkilöitä sinne ja tänne ja katsotaan heräävätkö he puhumaan omasta puolestaan.

Ota värikynät ja suuri paperi, piirrä kartta. Aloita piirtämällä kartalle suuri saari, merkitse rastilla aarteen paikka (tarinan alkupiste tai vaihtoehtoisesti päätepiste.) Piirrä kartalle hahmoja joita tarinassasi liikkuu, olivatpa ne Paavo Pesusienen kaltaisia fantasiahahmoja tai ihmisiä. Yritä antaa jokaiselle hahmolle vartalo, mieli ja tavoite.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu