Etä halusi viedä kolmasluokkalaisen urheiluharrastukseen ja harjoituksia on kolme kertaa ma-pe, onneksi ei vielä ole kilpailuja. Mukavaa, että etällä ja lapsella on yhteinen juttu ja urheiluharrastus on lapselle mieluinen.
Ongelma on nyt siinä, että harrastus on liian rankkaa eikä lapsi ehdi palautumaan rasituksesta yön aikana. Harrastuksen jälkeiset kouluaamut ovat vaikeita. Lauantaina lapsi nukkuu noin kolme tuntia pidempään kuin ennen. Eikä etä suostu vähentämään yhtä harjoittelukertaa viikossa pois.
Mutta asiaan:
Laitoin nyt aamulla txt-viestin etälle; "Voisiko X:n harjoitukset perua tältä illalta, koska huomenna on matematiikan koe?" Sain välittömästi vastauksen; "Harjoituksia ei peruta, ne eivät häiritse koetta."
Tekisi mieli kuristaa joku tällä hetkellä. Siis ensimmäinen vastaantulija vaikka.
Jos ei sitten harjoitella koetta varten. Illalla ja aamulla ei ehdi, ja ennen harrastusta on tehtävä läksyt. Annanko asian vain olla? Kun elimme vielä yhdessä, exä oli sitä mieltä, että koulu ennen kaikkea, mutta nyt ajatukset näyttävät muuttuneen.
Tiedän, ettei tämä ole maailmanloppu, on sitä yhteishuoltajuudessa vaikeampiakin asioita sovittavina, mutta minä elän lapsen kanssa ja näen miten väsynyt hän on. Ottaa päähän!!!
Ongelma on nyt siinä, että harrastus on liian rankkaa eikä lapsi ehdi palautumaan rasituksesta yön aikana. Harrastuksen jälkeiset kouluaamut ovat vaikeita. Lauantaina lapsi nukkuu noin kolme tuntia pidempään kuin ennen. Eikä etä suostu vähentämään yhtä harjoittelukertaa viikossa pois.
Mutta asiaan:
Laitoin nyt aamulla txt-viestin etälle; "Voisiko X:n harjoitukset perua tältä illalta, koska huomenna on matematiikan koe?" Sain välittömästi vastauksen; "Harjoituksia ei peruta, ne eivät häiritse koetta."
Tekisi mieli kuristaa joku tällä hetkellä. Siis ensimmäinen vastaantulija vaikka.
Jos ei sitten harjoitella koetta varten. Illalla ja aamulla ei ehdi, ja ennen harrastusta on tehtävä läksyt. Annanko asian vain olla? Kun elimme vielä yhdessä, exä oli sitä mieltä, että koulu ennen kaikkea, mutta nyt ajatukset näyttävät muuttuneen.
Tiedän, ettei tämä ole maailmanloppu, on sitä yhteishuoltajuudessa vaikeampiakin asioita sovittavina, mutta minä elän lapsen kanssa ja näen miten väsynyt hän on. Ottaa päähän!!!
Vastaukset 34
Vanhimmat
"Tekisi mieli kuristaa joku tällä hetkellä. Siis ensimmäinen vastaantulija vaikka."
ja
"Tiedän, ettei tämä ole maailmanloppu, on sitä yhteishuoltajuudessa vaikeampiakin asioita sovittavina, mutta minä elän lapsen kanssa ja näen miten väsynyt hän on. Ottaa päähän!!!"
Eli haluat päättää yhteishuoltajuudessa yksin ja toisaaölta haluat kuristaa jonkun ja toisaalta ei ole maailmanloppu. Mitä kohtaa tässä uskoisi?
En ole päättänyt lapsen harrastuksesta yksin, mutta sopimustakaan ei näy syntyvän, eli kuka se mahtaakaan olla, joka määrää yhteishuoltajuudessa yksinään ja kuka on kärsijä?
Kiukkuinen olin vain sen hetken, kun sain viestin, harmitus meni ohi jo. Enää naureskelen sinun läpinäkyvää saivarteluasi.
Suurempiakin ongelmia yhteishuoltajuus aiheuttaa, kuin lapsen harrastuserimielisyydet. Esim uskonnolliset asiat ja koulujen valinnat, enkä ole tyrmännyt lapsen harrastuksia, päinvastoin, mutta ihmettelen, kuka ajattelee lasta, jollen minä? Ilmoitin etälle, että illan harkat jäävät välistä kokeiden takia, eikä siitä sen enempää. Lähi on katsos aina oikeassa.
Kommentoit vain kirjoitusasua, et lainkaan sisältöä ja ajatusta. Ehkä et ymmärtänyt, mikä oli pointti?
Miten tää aloittaja muka yksin päättää asioista, jos lähettää tekstarinkin exälleen, että lapsella on koe seur. päivänä ja kysyy voiko treenit perua edelliseltä illalta?! Minusta se ei ole yksin päättämistä. Taitaa exä olla melkoinen tuuliviiri, ennen oli koulu tärkeintä, nyt vain jotkut typerät treenit. Lapsen etua ajattelevat vanhemmat eivät rääkkää lastaan harrastuksella, joka ei ole lapselle hyväksi tai on liian rankka.
Omalla tyttärelläni on ollut toiselta luokalta lähtien kaksi harrastusta, jotka vievät kolme iltaa viikosta. Pelikautena myös viikonloppuna urheillaan. Väsymystä ei ole juurikaan tullut, mikä todennäköisemmin johtuu siitä, että hän on nukkumassa aina viimeistään 21.30. Läksyt luetaan niin tarkkaan, että itse kokeeseen ei tarvitse kyllästymiseen asti panostaa. Kaiken kaikkiaan on hyvä ottaa huomioon, että koetta edeltävänä iltana olisi parasta pystyä olemaan edes katsomatta kirjaan. Kokeisiin tulevien asioiden olisi hyvä "kypsyä mielessä" niin, että viimeisenä iltana voisi vain mietiskellä päässä / mielessä olevia kokeeseen liittyviä asioita. Uusien asioiden omaksuminen juuri ennen koetta ja koulupäivän jälkeen on melkoisen vaikeaa kenelle tahansa -harrastipa sitten jotain tai ei.
Toivottavasti tästä oli jotain apua -yhteistyötä isän kanssa tulet tekemään loppu elämäsi, joten älä ainakaan tästä aiheesta murehdi :)
Koska tyttäresi leikkii vapaasti ystävien kanssa, ilman ohjausta? Kysyn koska kaikki tuntemani eskari- ja alakouluikäiset pojat ovat kokoajan menossa, pelaavat ja touhuavat keskenään mielenkiintoisia juttuja aamusta iltaan, mikäli heille annetaan siihen mahdollisuus.
Minä !henkilökohtaisesti! en voi ymmärtää, että lapsesta leivotaan huippu-osaajaa silloin kun hänen kuuluisi saada kehittyä vapaasti ja käyttää mielikuvitustaan ja lapsen luontaista luovuutta ilman aikuisen läsnäoloa ja ohjausta. Meidän tapauksessamme on kyse yhdestä kamppailulajista, joka ei sinällään ole huono lajivalinta lainkaan, mutta joka toinen sunnuntai-ilta menee jo pitkäksi kun teemme maanantain läksyjä, koska etän hermo ei kestä niitä lapsen kanssa tehdä tapaamisen aikana.
Miksi sinun lapsesi tarvitsee niin paljon ohjattua toimintaa? Minun lapseni kuuluu saada olla vapaasti, niin hänestä kasvaa kekseliäs ja innovatiivinen aikuinen vaikkakin on vailla seurayhteisöstä alkanutta hyvä veli-piiriä. Jos lapseni olisi aloitekyvytön, kaveriton tai fysiikka olisi rajallinen, hän tarvitsisi ohjattua toimintaa, ei muuten.
TV-psykologi Ilona Joku puhui tätä aihetta sivuavasta ongelmasta ohjelmassaan pari päivää sitten. "Lopulta lapsen onnistumiset, kannustamiset ja voitot kääntyvät lasta vastaan, kun hän kokee ettei kelpaa vanhemmilleen kuin voittajana ja tästä voi alkaa ongelmallinen suorittaminen ja voitontahto ja oravanpyörä, joka ruokkii itseään ja seurauksena vaikea läheisriippuvuus, joka haittaa lapsen tunne-elämää ehkä lopun elämää."
Miksi lapset eivät pelaa urheilukentällä fudista tai jäähallilla liigaa keskenään, ilman aikuisia? Miksi pitää kuulua seuraan ja maksaa lisenssejä?
Meillä mennään sänkyyn puoli yhdeksältä ja 21.00 sammuu valot. Kyse on palautumisesta, ei siitä, ettei nukkuisi tarpeeksi.
Tyttärelläni on viikossa 54 tuntia vapaata aikaa, josta hän käyttää ohjattuun harrastukseensa kolme tuntia. Muun ajan hän on perheensä kanssa tai esimerkiksi pelaamassa jalkapalloa ystäviensä kanssa pihallamme tai lähikentällä -ilman valmentajaansa.
Joukkueeseen hän kuuluu, koska minä kaipaan jännitystä elämääni ja sitä saan, kun tyttäreni pelaa joukkueensa kanssa toista joukkuetta vastaan;) mutta alkuperäinen kysymyksesihän liittyikin siihen mikä on liikaa...
III-luokkalaisen pojan vapaa-aika koulupäivän ja -matkojen jälkeen nukkumaanmenoon saakka on ma-pe 26 tuntia. Siinä ajassa on vaihdettava vaatteet, tehtävä läksyt, aterioitava, tavattava kavereita, harrastettava, peseydyttävä, syötävä iltapala. Ottaen huomioon vielä sen, että harrastus katkaisee koulun jälkeisen vapaa-ajan, kovinkaan laadukasta se muutama hetki kavereiden kanssa ei voi olla, kun pitää vahdata kelloa koska on harrastukseen lähtö.
Jos viikonloppuisin on vielä näiden lisäksi kilpailuja, koska lapsi lepää?
Teillä on varmasti ohjattu harrastus ihan naapurissa, jos kolme tuntia viikossa kattaa harrastusryhmän ja matkat. Kilpailuista ja niistä matkoista ei ollutkaan enää puhetta.
Minä en monen huomiota vaativan lapsen yksinhuoltajana ehdi roikkua kentän laidalla työpäivän jälkeen yhden matseja katsomassa, vaikka se olisi kuinka jännittävää, kun on vielä kaupassakäynnit, kotityöt ja iltapuuhteet ja muillakin lapsilla tarpeensa. Mutta minä en olekaan superäiti, ehkä se johtuu siitä.
Olet niin oikeassa kuin äiti vain voi olla! Ja minä olen kanssasi tasan samaa mieltä jo siitä, mitä kirjoitit harrastuksista ja siitä, mitä se tv-psykologi on sanonut. Enkä voi henkilökohtaisesti käsittää, että jonkun äidin on jännitystä elämäänsä saadakseen päästävä pallokentän laidalle huutamaan! Ei ymmärrä, ei. Eihän se lapsen harrastus ole VANHEMPIA varten! Meilläkin tämä asia on ollut ajankohtainen siksi, että toinen lapseni (poika) on kouluterveydenhoitajan ja isänsäkin mielestä "lihava" tai ainakin lievästi ylipainoinen, ja hänelle tuputetaan jotakin ohjattua liikuntaharrastusta 'ylimääräisistä' eroon päästäkseen. Poika ei todellakaan ole mikään lössö ja liikkuu koulun jälkeen vapaasti pitkin pihaa ja lähitienoota niin kuin tuon ikäiset pojat liikkuvat, juosten mieluummin kuin kävellen ja kaikenlaisia seikkailuleikkejä leikkien. Kouluterkkari oli jo keväällä lähettämässä häntä ravintoterapeutille, mikä on mielestäni täysin hätävarjelun liioittelua. Meillä syödään tavallista kotiruokaa, kevyitä rasvoja ja leivänpäällisiä, eikä vedetä esim. pizzaa kaksin käsin. Poika on vain perinyt minun ruumiinrakenteeni, minäkin olin lapsena pullea ja lyhyt, olen vieläkin, mutta olen ollut tällainen koko aikuisen ikäni. Kouluterkkarin on ehkä vain vaikea hyväksyä tosiasiaa, etteivät lapset ole samasta muotista valettuja ja että pojan ominaisuus on olla vanttera. Koulunkäynti juuri kakkoselta kolmannelle siirryttäessä muuttuu ratkaisevasti vaativammaksi, ja exäsi pitäisi ottaa se huomioon: läksyt ja kokeet lisääntyvät. Eivät lapset jaksa loputtomiin. Kerta viikossa on minun mielestäni sopiva harrastustahti. Ne vanhemmat, jotka haluavat tehdä lapsistaan urheilubroilereita, eivät tiedä mitä vaativat.
Lapsen oppimista ja harrastuksia tulee tukea ja hänelle pitää tarjota mahdollisuuksia kehittyä niillä alueilla, joilla hän on hyvä ja mitkä häntä innostavat/kiinostavat. Harrastukset on lasten harrastuksia, mutta vanhemmuuteen kuuluu, olla tukena ja kannustamassa, olla mukana harrastuksissa ja auttaa lasta.
Ennen kaikkea lapsi tarvitsee kuitenkin omaa mielikuvitukseen perustuvaa tekemistä, jota vanhemmat eivät ohjaa ja säätele. Ryskääminen metsissä, majojen rakentaminen, kiipeileminen ja luonnossa seikkaileminen ovat tärkeää tekemistä, joka on sekä fyysistä että mielikuvitusta ruokkivaa. On olennaisen tärkeätä, että koko perhe osallistuu, myös luontaisen luovuuden ja mielikuvituksen tukemiseen.
Anoreksiasta ja bulimiasta puhutaan paljon, mutta lihavuus on yleisin lasten ravitsemushäiriö. Lapsen lihavuuden taustalla on erittäin harvoin sairaus tai geenit. Useimmiten lasten liikapainoisuus johtuu siitä, että he yksinkertaisesti syövät enemmän kuin kuluttavat eli liikunnan puute.
Lapset tarvitsevat myös joutoaikaa, olla väljästi perheensä kanssa ilman aikatauluja, olla päivä yöpuvussa, syödä aamupalaa myöhään ja pitkään.
Yksihuoltajuus on valtavan huono tekosyy, jos arki ei ole tasapainoista, perheen kaikilla jäsenillä on oltava sitä joutoaikaa, äidinkin on osattava pyhitää lepopäivä. Jostain pitää osata tingiä, kaikissa asioissa ei pidä edetä lapsen ehdoilla.
Lasten kanssa arki ei ole vaikeasti opittavaa salatiedettä vaan normaalisti kehittyneen ihmisen luontainen taito organisoida lapsen arki niin, että hän saa ravitsevaaravintoa, tarpeeksi liikuntaa ja riittävästi lepoa. Ei kun telkkarit ja tietsikat kiinni ja menoksi! Kantarelleja alkaa jo olla.
Tämä kouluterveydenhoitajanne esiintuoma ongelma oli meilläkin ajankohtainen, kun koulunsa aloittavalla oli kesällä ennen ekaluokkaa terveystarkastus ja painokäyrä oli "lievästi ylipainoinen" kohdalla.
Onneksi tunnen terkkarin lapsuudesta ja tiedän hänen ja kaikkien hänen veljiensä olleen aika tuhteja lapsia ja hoikistuneet siitä ihan itsekseen murrosiän loppuun mennessä ja kuvien perusteella hänen omatkin tyttönsä näyttävät aika topakoilta naisen aluilta. Parista liikakilosta ei pahemmin puhuttu.
Kolmas luokka vaikuttaa paljon vaikeammalta kuin kakkonen oli. Harppaus on todella iso ja läksyjen määrä moninkertaistui yhden kesän aikana.
Kysyin siskoltani, jonka kaikki kolme lasta harrastivat joukkuelajeja koko peruskoulun ajan, vieläkö hän lähtisi niihin geimeihin mukaan ja hän vastasi välittömästi ei. Osasin arvata vastauksen, koska näin vuosien ajan miten väsynyt hän oli lasten harrastusrumban takia. Yksistään lasten kisamatkat venyivät viikonlopun mittaisiksi ja jompikumpi vanhemmista oli aina mukana. Heidän parisuhteensa kaatui rasittavaan ja kiireiseen perhe-elämään ja joskus mietin, olisiko kaikki toisin, jos he olisivat viettäneet enemmän aikaa kotona rauhassa ja lapset pelanneet pihalla sulkapalloa.
Luultavasti tämä harrastus-aihe puhuttaa ja jakaa mielipiteitä yhtä paljon kuin "kumpi on parempi lähihuoltaja, isä vai äiti -keskustelu."
Tarkoititko vastata kenties jolle kulle muulle kuin minulle? Sillä kaiken tuonhan minä jo tiesinkin. Ja meillä ollaan miltei poikkeuksetta päivät yöpuvussa viikonloppuina, jos ei ole mitään muuta menoa. En ala työntämään lastani harrastukseen, joka ei häntä itseään yhtään kiinnosta. Enkä ala myöskään lapseni, kasvavan pojan, ruoka-annoksia pienentämään. Kyllä hän kuluttaa kaiken minkä syökin.
Mitenkähän tuo yksinhuoltajuus liittyy tähän asiaan ja siihen, onko arki tasapainoista vai ei?
No, meillä se on, tiedän kyllä tapauksia, ettei ole, esim. vanhemman epäsäännöllisen elämän takia. Ja kyllä yksinhuoltajatkin lapsiaan kannustavat ja tukevat.
Meillä ei ole monena viikkona avattu telkkaria kertaakaan, ei sitä ehdi katsoa, kun on muutakin puuhaa. Juuri sitä mielikuvituksen ja luovuuden kehittämistä, nääs.
Harrastus vai notkuminen R- kioskilla kavereiden kanssa?
Vastaan lyhyesti.
http://www-fi.valitutpalat.fi/lehti/lehti0008/artikkeli03.html
Liikapaino-asiassa olet tavallaan oikeassa, mutta näkemyksesi on hiukan äkkiväärä. Kyllä perintötekijöilläkin on merkitystä, koska samanperheen lapset ovat erityyppisiä ja -mallisia, vaikka ovat samassa ruokaympyrässä muunperheen kanssa.
Arki lasten kanssa ei ole salatiedettä ja tuskinpa kukaan yh niin edes ajattelee ja jos arki nyt ei satu ihan balansissa olemaankaan, kyllä se vuosien saatossa tasapainottuu kuitenkin. Elämällä kun on tapana keikuttaa optimistisintakin jollaa aina välillä ;)
"Minä en monen huomiota vaativan lapsen yksinhuoltajana ehdi roikkua kentän laidalla työpäivän jälkeen yhden matseja katsomassa, vaikka se olisi kuinka jännittävää, kun on vielä kaupassakäynnit, kotityöt ja iltapuuhteet ja muillakin lapsilla tarpeensa. Mutta minä en olekaan superäiti, ehkä se johtuu siitä."
"Poika on vain perinyt minun ruumiinrakenteeni, minäkin olin lapsena pullea ja lyhyt, olen vieläkin, mutta olen ollut tällainen koko aikuisen ikäni."
Yleisesti lapsi rakas, yleisesti. Ei täällä voi henkilökohtaisesti vastata kenellekkään, sillä en tunne teitä, nääs...
Harrastukset ovat hyviä, tietyyn rajaan asti.
Jos vaikka ydinperheessä on 4 lasta ja 2 aikuista, niin ei heilläkään riitä aika jokaisen kanssa erikseen harrastaa joka päivä ja perheen yhteistäkin aikaa tulisi olla.
Eikä aina tarvitse nähdä noin mustavalkoisesti, että harrastus tai r-kioskilla notkuminen. Kas kun et ootanut harrastuksen vastakohdaksi ryyppäämistä.
Harrastaa voi myös siten ettei se ole äärettömän sitovaa. Esim. uimaan, pyöräretkelle, keilamaan pääsee silloin kuin itselle ja perheelle parhaiten sopii.
Ja se jalkapallokentän/jääkiekkokaukalon vieressä notkuminen... Pitäisisikö ne muut lapset jäättää keskenään kotiin vai pitäisikö käyttää sitä aikuisen harkintakykyä, että mikä sopii yhdelle perheelle, niin ei sovi toiselle.
Tässä kohdin kannattaisi myös muistaa, että perheen, jossa on kaksi aikuista ja yksi lapsi, niin asiat on paljon helpompi järjestää kuin jo kaksilapsisessa perheessä, yksinhuoltajista puhumattakaan.
Meillä on tyttäreni kokeilleet mieltymyksensä mukaan erilaisia harrastuksia. 12v tyttö käy nykyän kerran viikossa teatteriharrastuksessa itsekseen bussilla (oppii siinä samalla itsekseen liikkumaankin) ja nuorempi tytär on sitä mieltä ettei kaipaa harrastuksia. Hänellä on paljon kavereita ja leikkivät keskenään todella paljon.
AIvan liikaa nykyään pitäisi lasta olla painostamassa harrastuksiin. Kyllä ne kiinnostuksen kohteet sieltä itsekseen löytyvät eikä harrastuksesta pitäisi tehdä jokapäiväistä pakkopullaa. Kuka aikuinenkaan jaksaisi joka päivä (tai viisi iltaa viikossa) harrastaa jotain?
Jalkapallossa kilpailukausi osuu suurimmaksi osaksi kesäkuukausille, ja tyttäreni joukkueella on yksi peli / vko. Onnekseni sosiaalinen elämäni on toisaalla vaikka myös kentän reunalla lastani kannustamassa.
;) tämä merkki tarkoittaa sitä, että lause on kirjoitettu pilke silmäkulmassa eli ei NIIN vakavasti otettavaksi tarkoitettu.
Pilkeellä tai ilman, niin siinähän oli se, että sinä haluat jännitystä elämääsi ja siksi lapsi on siellä joukkueessa. Jos lapsesi haluaisi lopettaa koko harrastuksen tai joukkueessa olemisen, niin onnistuisiko se?
Jos sulla on yksi lapsi, niin eihän se tuota mitään ongelmaa lähteä hengailemaan sinne kentän laidalle, mutta monissa perheissä on enemmän lapsia ja/tai vain yksi aikuinen perheessä.
Se mikä on toiselle liikaa voi toiselle olla riitävästi tai liian vähän. Lapset, kuten aikuisetkin, ovat erilaisia.
Kun tuo tieto saman perheen lastenkin erilaisuudesta menisi vielä perille juuri neuvoloihin ja kouluihinkin! Ensimmäinen lapseni oli aikoinaan neuvolan mielestä liian pieni ja laiha, nyt tämä toinen vähän vankempi on sitten yhtäkkiä vaarassa pamahtaa ylipainoiseksi! Minua riepoo tuollainen ajattelu, että kaikkien on oltava jotakin keskivertoa, eikä poikkeamia suvaita! En tarkoita tällä, että olisin välinpitämätön sen suhteen, mitä lapseni syövät ja juovat, päinvastoin, katson kyllä että saavat ns. tasapainoista ja terveellistä ruokaa. Mutta ravintoterapeutilla uhkailut jätän omaan arvoonsa, kai minä äitinä itse tiedän, missä mennään, osaan lukea tuoteselosteita ja ymmärrän olla ostamatta kotiin mitään ravintoarvotonta puppua. Joo, meillä voitaisiin syödä enemmän kasviksia, jos ne olisivat syötäviä (esim. tuore kurkku on pelkkää potaskaa nykyään). Ja joo, meillä liikuttaisiinkin enemmän, jos esim. talvet olisivat talvia, eivätkä pelkkää vesisadetta, ja kesät kesiä, lämpöisiä, niin että voisi uida luonnonvesissä. Ja HUOM. nämä seikat ovat vain esimerkkejä (sanon koska joku kuitenkin irvii, että emmekö tunne muita lajeja kuin hiihto ja uinti).
minkä ikäisiä, oletko mies vai nainen?
Tietäväinen olet ainakin, kun osaat kertoa muille, miten tulee elää...
Oletko ottanut huomioon kaikki lastasi väsymystä koskevat asiat vai vain päättänyt, että valittujen palojen arkittekin pohjalta syyttä lapsesi harrastusta. Lapsilla on luontainen taipumus palautua melko nopeastikkin, jos ravinto, ulkoilu ja lepoa on riittävässä suhteessa. Voi olla, että koulu tai muut luovuutta vaativat tekemiset rasittavat lastasi, eikä vain etän valitsema harrastus, nekin kannattaa huomioida vaikka valituista paloista, ei artikkelia aiheesta löydy.
Varmaankin on äiti ottanut kaiken huomioon ja tehnyt huomioita omasta lapsestaan. Jos aletaan miettimään, että mitä lapsen elämästä voidaan oikeasti karsia, niin kyllä ne on ne harrastukset. Koulunkäyntiä ei voi vähentää ja kyllä lapsella sitä omaa sosiaalista elämääkin omien kavereitten kanssa pitäisi olla. Tähän päälle vielä se, että kyse on eronneista vanhemmista ja aikaa pitäsi löytyä myös etävanhemman kanssa vietettäväksi.
Valittujen palojen artikkelissa olisi pientä viilaamista, en allekirjoita siitä kaikkia kohtia. Esim. että vanhemman nuoruuden urheiluharrastus antaisi paremmat valmiudet ohjata lasta. Usein juuri entinen aktiiviurheilija vaatii lapsiaankin saman lajin pariin kunnioittamatta lapsen mielipidettä.
Älä piruile Valittujen Paljon artikkelista, minusta se oli aika hyvä, hain sen vain tueksi kirjoitukselleni ja luin sen vasta ensikerran tänään. Osaan ajatella ja perustella myös ilman VP:n julkaisuja. Ja onhan liiallinen harrastaminen puheena nykyään aika paljon, koska osalla vanhemmista (kuten exälläni) se menee yli lapsen sietorajan.
Taidan arvata miksi suhtaudut noin ikävästi aloitukseeni ja mielipiteisiini..... ärsyynnyit, koska olet aktiiviurheilija-etä. JA koska minä olen lähi.
Olen ottanut kaikki mahdolliset asiat huomioon, pohtiessani lapsen väsymystä. Verikokeetkin olivat kiitettävät. Ruokailumme perustuu paljon koulun ruokalistoihin ja on liikunnallisista syistä runsas-proteiinista; eli puuropäivinä laitan kotona kokolihaa ja muuten tuhdimpaa ruokaa, talvikautena annan lapsille lisäksi Sanasolia tai Multitabsia ja D-vitamiinia. Nukumme hyvinilmastoidussa talossa. Karkkipäivä on viikonloppuna. Kodin sisäisissä suhteissa ei käsittääkseni ole mitään moitittavaa ja lapsi on peruskunnoltaan terve. Opettajan kanssa olen keskustellut väsymyksestä, eikä koulussa ole ongelmia.
Mikä vielä voisi olla syynä, jota en olisi ajatellut?
Lapsi ei ennen tätä harrastusta ollut lopen väsynyt aamuisin. Pitääkö minun nyt lyhentää koulupäivää tai vähentää läksyjä tai sanoa lapselle, että kavereita ei tavata, koska harrastus kärsii siitä?
"Liiallinen kilpailullisuus lähtee usein lasten vanhemmista, jotka tuovat lapsensa urheilukouluihin tekemään tulosta ja menestymään paremmin kuin muut." Ex-huippu-kävelijä Valentin Kononen
"Sarjataulukoita laatimalla ja niitä tiukasti tuijottamalla leikistä tehdään riemutonta. Aina tulee seuraava tärkeä peli, jota ei missään nimessä saa hävitä. Tulosjohtaminen on saanut idioottimaiset piirteet, jos se tuodaan lapsen harrastukseen." Jukka Rantanen, HJS:n pj
"Jalkapalloilevien lasten äiditº ja valmentajat ovat kauhistelleet palloliiton pykäliä. Aivan pienimpien lapsien turnauksissa ei enää lasketa pisteitä. Pahimmat pölvästit julistavat, että pisteiden laskematta jättäminen ja "Kaikki Pelaa" -ohjelma kitkee jalkapallon Suomesta!" (ºäidit!? kirj.huom.) Niklas Herlin
"Kaikki Pelaa -säännöt on tehty junnupelaajia ja ENNEN KAIKKEA heidän vanhempiaan varten. Kentän laidalla suhde voittamiseen ja häviämiseen on usein käynyt sietämättömäksi. Pillin vihellyksestä unohtuu, että kentällä leikkivät verenmaku suussa jopa alle kouluikäiset lapset."
"Lapsilla on hyvin harvoin ongelmia peleissä keskenään, mutta vanhemmilla on." Suomen Palloliiton valmennuspäällikkö Jyrki Heliskoski
"alle 10-vuotiaissa ei saa enää pelata turnausvoitoista. Sarjataulukkoja ei laadita. Ohjelma raivostutti monet vanhemmat ja valmentajat, jotka ajattelivat edelleen, että minä päätän ketkä kaikki pelaa." Ilkka Laitinen
Lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen on MLL:n kunniapj ja kansallisten lasten- ja nuorisopsykiatristen yhd:n kattojärjestön pj:
"Hyvät vuorovaikutussuhteet ja ennen kaikkea yhteinen aika vanhempien kanssa ovat lapsen tasapainoisen kehityksen tärkeimmät elementit. Harrastus voi myös tukea kehitystä, sillä liian vähäinen virikemäärä passivoi ja saattaa hidastaa lapsen kehitystä. LIIKA HARRASTAMINEN on kuitenkin lapselle kuin lapselle PAHASTA, iästä riippumatta. Liiallinen virikkeiden määrä tai liian voimakkaat ärsykkeet lisäävät lasten levottomuutta ja aggressiivisuutta."
Näitä löytyy vaikka kuinka paljon lisää, mikäli sinua kiinnostaa.
ps. Olen entinen x-palloilija.
Mikä vielä voisi olla syynä, jota en olisi ajatellut? -kysyt
Olet miettinyt monelta kantilta lapsesi väsymystä. Oletko tullut ajatelleeksi, että voisit heijastaa omia tuntemuksiasi lapsestasi? Puhutko isän kanssa harrastamisesta neutraalisti / positiivisesti / negatiivisesti lapsesi kuulleen? Lapset asettuvat usein tiedostamattaan samoihin tunnetiloihin läheistensä kanssa. Pidäthän huolen siitä, että jaksat myös itse :) Kodissa on monia asioita, joita ehtii tekemään esimerkillisen hyvin sitten, kun lapset ovat isompia: pölykoirat, pesemättömät ikkunat, pyykit tai korjaamaton fillari eivät itke peräämme niin kuin lapset. Joskus on hyvä ottaa rennosti ja tehdä vain se välttämättömin. Jokaisella on siihen varaa viikon verran kuukaudessa :)
"oletko mietinyt sitä ja tätä..."
Hyvänen aika sentäs! Eiköhän kaikkea vaihtoehtoja ole jo mietitty eikä koulupäiviä voi itsekseen kukaan vanhempia alkaa lyhentämään ym.
Kun on huomattu väsyminen, niin miksi ei voi antaa sen lapsen ottaa rennosti?!
Esimerkistäsi voisi poimia vaikka tuon korjaamattoman fillarin; entäs jos se lapsi, jonka fillari se on, haluaakin harrastaa fillarointia? Eikös silloin lapsi itse sen fillarin perään? Ei se fillari itse itke mitään, mutta lapsi kaipa sitä.
Juu juu. Minä heijastelen omia negatiivisia tuntemuksiani ja väsymystäni sekä katkeruuttani lapseen ja puhun ja räyhään lapsen kuullen etävanhemmalle lapsen harrastuksesta ja sen väsyttävyydestä ja lapsi selvästi väsyy henkisesti minun takiani.
En minä nyt ehdi enempää tästä minulle niin arasta minun ongelmastani kirjoittaa, kun on kiire konttaamaan jalkalistoja lattiaräsy kourassa, koska viikkosiivooja teki sen niin huolimattomasti ja sitten pitää vielä silittää huomiset kouluvaatteet lapsille. Päätäkin särkee unenpuutteen takia johon ei auta unilääkkeetkään. Otan rennosti sitten kun olen saanut bimini oikealle tasolle ja kaikki työt tehdyksi. Onneksi huomenna on perjantai ja pääsen kuntosalille taas spinningiin ja saan endorfiinini jonka jälkeen voin ottaa pullon kaksi punaviiniä niin saa rentouduttua ja nukuttua edes hetken. Osaan kyllä kitata punkut niin, ettei kukaan huomaa huppeliani ja aloitan aikaisin ja lopetan myös, niin olen ajokunnossa lauantaiaamulla hyvissä ajoin, kun lähden viemään lapsia ukkilaan hoitoon, kun pitää välillä rentoutua työkavereiden kanssa ja risteily päättyykin sitten sunnuntai-iltaan, mutta haen lapset vasta maanantai-aamulla jos löytyy mukavaa seuraa ja tulee hiukan juhlittua vielä sunnuntainakin.
joopajoo.
se sinun lapsesi taas harrastikaan omaa lajiaan? Ai, niin, sehän oli sen takia, että SINÄ kaipasit jännitystä elämääsi. Joo-o, ihan pätevä syy tyrkkiä lapsi harrastuksen pariin, kyllä.
Kävikö mielessäsi, että vaativa kamppailulaji yhdistettynä vaativaan vanhempaan (isään) saattaa todellakin väsyttää neljäsluokkalaista koululaista.
Ja omasta kokemuksestani tiedän, ettei se väsymys aina ole edes fyysistä, vaan henkistä. Lapsi ajattelee, että taas sinne täytyy mennä, mä en kyllä jaksa, mua väsyttää - ja sitten häntä väsyttää vielä enemmän, koska jo pakkopullalta maistuva (isin) harrastus ei voisi vähempää kiinnostaa.
Ole sinä ihan rauhassa se kentän laidalla pää punaisena huutava superäiti, jos huvittaa. Varmaan siellä on jännittävää. Ja voihan sitä pitää omaa 'peliään' muiden vanhempienkin kanssa.
Miksi lapset sitten harrastaa ja miksi minäkin käytän osan päivistäni lasten kanssa kentällä? Lapsille harrastaminen on tärkeää, syitä on monia, en rupea niitä sen enempään erittelemään, mutta kentillä on vaan niin äärettömän upeaa touhuta lasten kanssa.
Ryhmiin mahtuu monenmoista lasta ja motivaatiota harrastaa. Ne lapset putoavat aika nopeasti pois, jotka ovat siellä vanhemman kunnian himon(jota itsen pidän rumana sanana)pakottamina.
Sitten on niitä, joilla olisi kaikki edellytykset ja tahtoa tulla hyväksi lajissaan, mutta heidän kehitystään jarruttaa vanhempien asenne pitää harrastusta lasten kenneleinä.
Sitten on se katoava luonnonvara. Koko perhe harrastaa, lähdetään koko perheellä mukaan ja ollaan kiinnostuneita.
Ei ole helppoa olla lapsi. Pitää todistaa niin monessa asiassa olevansa valtavan hyvä, on koulu, harrastukset, vapaa- ajalla, kotona. Lapsilla voi olla ei toivottavia ominaisuuksia tai häneltä voi puuttua jotakin mitä vanhemmat toivoisivat hänellä olevan. Pitää vaan hyväksyä, että lapsesta ei tule huippu- urheilijaa tai muusikkoa.
Toinenkin vaihtoehto on ja se on se, että lapsi ihan oikeasti harrastaa lajiaan omasta tahdostaan ja tahtoo tulla lajissaa hyväksi ja tekee vapaaehtoisesti paljon työtä sen eteen, että hän tulee hyväksi urheilijaksi, jota harrastus ei yksinään ole, se on myös ryhmässä toimimista, kasvattaa lasta pettymyksiin ja onnistuminen kohottaa itsetuntoa ja lapsi oppii ja sietää tulla opetetuksi.
Vanhemmuutta, kun ollaan ulkoistamassa seuroille ja kouluille, niin kehoittaisinkin vanhempaa, joka huomaan, että lapsi ei jaksa, puhumaan lapsen ohjaajan kanssa, hän voi keventää ohjelmaa tai ihan sanoa sille toiselle vanhemmalle, että lapsen kehityksen kanalta on äärettömän tärkeää tehdä omien kykyjensä ja jaksamisen rajoissa asioita. Liika on aina liikaa. Jos huomaa, että lapsi väsyy, sitä ei pidä hiljaisesti hyväksyä vaan rohkeasti sanoa STOP. Lapsia tuodaan väsyneinä, suoraan toisesta harrastuksesta ja jopa sairaana harjoituksiin.
Itse pidän äärettömän tärkeänä palautetta, sitä pienempääkin. Ryhmä koot rupeat olemaan suuria ja meitä talkoolaisia on vähän ja lapset ovet todella pitämättöttömiä ja heille saa olla opastamassa ihan alkeellisiakin käytöstapoja, niin jotkut asiat saattavat jäädä vähemmälle huomiolle.
"Jos huomaa, että lapsi väsyy, sitä ei pidä hiljaisesti hyväksyä vaan rohkeasti sanoa STOP. "
Tätähän alkuperäinen kirjoittaja juuri halusikin. Huomasi, että nyt on harrastus muuttunut liian rasittavaksi. Jos etävanhempi, joka vie lapsta harrastuksiin, on niin henkeen ja vereen harrastuksesta, että mitään ei voi jättää väliin, niin miten luulet lapsen siellä jaksavan? Puhuuko tämä etävanhempi lapsen jaksamisesta valmentajalle? Tuskin, jos ei itsekään edes näe, että lapsi oikeasti on rasittunut.
Mitä silloin on tehtävissä? Jäljelle jää harrastuksen lopettaminen. Ja kun tarpeeksi usein väsynenä lapsi pakotetaan mukaan, niin kyllä siinä lapsen omatkin halut jatkaa harrastusta loppuu.
Mulla tytär tykkäsi jalkapallosta, harrastuksena. Kun seuran taholta alkoi tulla viestiä, että jokaisessa harjoituksessa on pakko olla ja alkoi olla totisia pelejäkin ja vain sairaana saa olla poissa, niin siinä alkoi tyttären motivaaatio hiipua. Ei löytynyt mitään kompromissia siihen tilanteeseen valmentajankaan taholta, joten eipä tytärtäkään enää kiinnostanut jalkapallo ollenkaan. Siinä loppui koko leikkimielinen harastaminenkin samalla!
Lisäksi tässä ketjussa ei juurikaan korvaa lotkauteta sille tosiseikalle, että neljäsluokkailaisellakin alkaa jo olla alustavia murrosiän oireita (ainakin omallani on), jotka myös vaikuttavat jaksamiseen niin fyysisellä kuin psyykkiselläkin tasolla. Ja jos valmentajatkin ovat tuollaisia kuin kerroit, ettei mitään kompromissia löydy (olet mukana täysillä tai sitten et ole), niin en yhtään ihmettele lasten 'jaksamattomuutta' tai koko harrastuksen lopettamista.
Turha täällä on yrittää syyllistää ihmisiä tyyliin 'koko perhe harrastaa' kuten tuo eräs äiti kirjoittaa. Eivät kaikki yhdessä harrastamattomat perheet ole mitenkään huonompia kuin muut. Onhan niitä muitakin harrastuksia kuin urheilu ja liikunta.
Tässä erojen vakiinnuttamassa ajassa on se ongelma, että on kaksi hyvin erinlaista vanhempaa harrastaa lapsen kanssa ja se motiivi saattaa olla eri. Eronneena on vaikea olla viisas ja joustaa sen lapsen edun suuntaisesti ja lapsen kuunteleminen jää vähemmälle, kun se houkutus tehdä sille entiselle rakkaalle puolisolle kiusaa on suuri.
Ehkä siksi on on tehty määritelmä lähi/etävanhempi, että se kumpi on enemmän sen lapsen arjessa läsnä, niin hänellä on myös se päävastuu lapsen arjesta ja hän on se joka edustaa lasta. Hänen pitää vaan rohkeammin kuunnella lasta ja toimia lapsen voinnin mukaan. Mikä on sitten se konsti, jolla sen etävanhemman saa ymmärtämään on se, että lähivanhempi menee myös mukaan siihen lapsen harrastukseen ja sanelee sille ehdot.
Ei siinä ole yksin vika toisessa vanhemmassa, jos lapsi lähetetään väsyneenä harrastukseen. Lähivanhemman on vaan sanottava sellainen EI, joka myös pitää.
Meillä vanhemmilla on se valinnan vapaus missä harrastetaan ja millä ehdoille. Jos seuran taholta tulee painostusta ja se ei mielytä, aina voi etsiä itselleen sopivia vaihtoehtoja.
ajassa on ehkä joissakin ydinperheessä olevana vaikea ymmärtää eronnutta perhettä. Lapsi joutuu jo jakamaan aikansa ja arkensa/viikonloppunsa molempien vanhempiensa kesken ja siihen päälle pitäisi vielä jaksaa koulu, kaverit ja harrastukset. Kyllä lapsen jaksamisellakin on rajat ja niitä pitää kunnoittaa, ajoissa.
"Etä halusi viedä kolmasluokkalaisen..."
Hienoa! halusi itse! positiivista!
"onneksi ei vielä ole kilpailuja"
Hyvin suunniteltu joukkue! antaa pikkupoikien harrastaa vielä ilman kilpailuja. Hyvä valmentaja!
"Mukavaa, että etällä ja lapsella on yhteinen juttu"
Ennen tätä ei ollutkaan mitään. Erinomaista! Toivottavasti homma toimii ja jatkuu erimielisyyksistä huolimatta!
"urheiluharrastus on lapselle mieluinen"
Poika on innoissaan ja on saanut ystävänkin toisesta ikätoverista. Hyvä hyvä!
"kyse on kamppailulajista, joka ei sinällään ole huono lajivalinta lainkaan"
Hieno laji; kehittää keskittymiskykyä ja pitkäjänteisyyttä, itsehillintää, tekniikkaa, taitoa ja voimaa ilman lyömistä. Jättebra!
Olen vain pattitilanteessa, koska joudun "uhmaamaan" exän suunnitelmia, enkä tee sitä hyvillä mielin. Koska hän ei elä lapsen kanssa eikä ymmärrä kasvavan lapsen elämää, minun on ajateltava pientä miestä ja hänen jaksamistaan.
Hyviä puheenvuoroja ja kiperiä vastauksia, ja kerrankin muusta kuin elareista.
Kiitokseni osallistujille!
Sain sen käsityksen, että lapsi itse pitää harrastuksestaan ja käy siellä itse mielellään vaikka väsynyt olisikin. Tietysti, jos koulu alkaa kärsiä ja numerot tippua, täytyy ajatella asiaa uudestaan. Mutta sitä ennen tuskin mitään hätää on. Vai kuinka?
En jaksa harrastusiltaa seuraavaa aamua, en halua nähdä kasvavaa lasta niin väsyneenä.
Miksi sinun mielestäsi harrastusta pitää olla kolmena iltana viikossa, jos lählhuoltajana sanon, että siinä on yksi ilta liikaa.